Vauvan rytmin muutos, päivä 2.
Jätetään iltaunet pois. Tavoitteena saada vauva 4kk nukkumaan n. klo 22, aiemmin nukahtanut keskiyöllä. Eilen nukahti 22.45 aikamoisen väsyitkun jälkeen.
Kommentit (3)
En noin pienellä lähtis tekemään rytmin siirtoa unia rajoittamalla. Itse tein saman vasta 8kk ikäiselle.
Teenkin tämän siksi jo nyt, että vauva ei nukahda kuin vaunuihin, illalla toki syliin mutta päivällä ei vain onnistu. Nyt en vain illalla pistä vaunuihin, joten vauva valvoo kunnes "luovuttaa" ja on jo yöunien aika. Väkisin en lähtisi valvottamaan minäkään.
nii rytmit muuttuu vielä monenmoista kertaa. oma lapseni tuossa iässä valvoi myös puoleen yöhön. oli väsynyt ja roikkui tissilläkin tuntikausia, mutta uni ei vaan tullut. pikkuhiljaa se vain itsestään muuttui aiemmaksi. iltaunia ei muutettu, sillä oli myöh iltapvä aina kuitenkin väsynyt, joten pikkutorkut oli hyvät. vauvat tietty yksilöitä, joten tunnet omasi parhaiten. sen verran voisi kuitenkin sanoa, että ota rennosti; se miten vauvasi yöt yms nyt sujuvat eivät kerro mitään, miten yöt sujuvat kahden kuukauden tai edes kahden viikon päästä. vuoden kuluttua voit rytmiä muokkailla paljon paremmin ja täytyykin joskus, mutta nyt antaa vauvan olla vielä vauva.
En noin pienellä lähtis tekemään rytmin siirtoa unia rajoittamalla. Itse tein saman vasta 8kk ikäiselle.