Lestadiolaisuudesta ulos joutuminen

[quote author="Vierailija" time="02.03.2013 klo 00:01"]

Lestadiolaisuudessa porukka on keskimäärin hyvinkin yhteisöllistä. Kaikki tuntee toisensa ja välit on tiiviit. Putoa sitten ulos siitä verkosta ja jää yksin kun olet tottunut elämään keskellä ihmisiä. Lapsena jo iso perhe ja suku ympärillä, nuorena isoissa lestaporukoissa, aikuisena keskellä yhteisöä. Kaikki tekeminen ja vapaa-ajan toiminta perustuu yhteisön juttuihin ja kyläilyyn ja illan viettoihin samoin uskovien kanssa. Ulkopuolisiin ei pidetä yhteyksiä eli ulkopuolelta ei ole ketään tuttuja ja ulkopuolisten elämäntyyli vieras.

[/quote] Eipä ihme että irtaantuminen on monelel usean vuoden tuskallinen prosessi jossa mielen terveys voi joutua koville.

Ex-vanhoillislestadiolaisena voisin kertoa omasta kokemuksestani.

Minä olen ollut useamman vuoden jo liikkeesta eronneena, eikä se varsinaisesti ollut minulle vaikeaa. Tai ainakin niin olen luullut. Perheeni ei ole koskaan minua hyljännyt, pitänyt minkaanlaisia puhutteluita tai kukaan muukaan uskovainen ei ole niin toiminut. Kaikissa tuntemissani vl-perheissä joku/jotkut perheenjäsen on eronnut liikkeestä eikä yhdessäkään ketään ole hyljätty tai välejä katkaistu. Ehkä jollekin on niin tapahtunut, mutta siinä tapauksessa vanhemmat, sisarukset  tai suku ei kyllä ole aivan järjissään. 

Kuitenkin se vaikuttaa tietyllä tavalla käytökseen; en voi mennä sisarusten kanssa elokuviin (paitsi koneelta voi tietty katsoa mitä tahansa, kuten lähes jokainen lestadiolainen tekee), konsertteihin, kuunnella kevyttä musiikkia, mennä baariin (no niihin en mene muutenkaan), olen hieman varautuneempi joidenkin asioiden suhteen uskovaisten kanssa. Mutta samalla täytyy sanoa, että lestadiolaisissakin on monia avarakatseisia ja liberaaleja ihmisiä esim. seksuaalivähemmistöihin suhtautumisessa. Liikkeen johto nyt voi tietenkin sanoa mitä haluavat. Kuitenkin pieni ero välillä on.

Eroon vaikuttaa varmasti paljon se minkä ikäinen erotessa on ollut. Luulisin, mitä nuorempana ja aikaisemmassa vaiheessa päätöksen tekee, sitä helpommin asia käy. Mutta jos ajattelee, että on elänyt tietyllä tavalla, tietyn mallin mukaan 20 vuotta, se vaikuttaa väistämättä käyttäytymiseen, tapoihin ja elämään. Lapsesta asti kun on omaksunut asioita, niin ne tulevat kuin selkäytimestä. Varmasti jotkut yksinkertaisesta vain pystyvät hylkäämään kaiken kasvatuksellisen vaikutuksen ja alkavat elämään kuten ns. normaalit ihmiset. Vaikeaa se kuitenkin on ja ei tätä asiaa varmasti ymmärrä kuin sellaiset ihmiset, jotka ovat vanhoillislestadiolaisuudesta tai muusta liikkeestä eronneet.

Minä en sure uskoa, kadotukseen joutumista, Jumalaa tai muuta, koska en henkilökohtaisesti usko Jumalaan, ylipäättään uskontoihin. Ihmisten mielikuvituksen tuotosta. Synnymme, elämme ja kuolemme. Siinä se. Ehkä se saattaa välillä vaivata, et joku miettii minun puolesta noita asioita, mutta ei se tietenkään ole minun ongelma. Samalla en kuitenkaan ymmärrä, miksi ihmiset närkästyvät kun vanhoillislestadiolaiset uskovat vain heidän pääsevän taivaaseen. Maailmahan on täynnä uskontoja ja ryhmiä, jotka uskovat näin. Itse asiassa kristinusko, islami, hindulaisuus, jehovat, mormonit, juutalaiset jne. käsittääkseni kaikki uskovat näin. Johan siinäkin jätetään aika iso osa maailman väestöstä helvetin armoille. Ei tuossa ole mitään outoa.

Sanoisin että se ahdistaa, kun omat sisarukset ja vanhemmat uskovat minusta että kuolemani jälkeen palan ikuisesti helvetin tulessa. he kärsivät siitä, ja minä käsrisn siitä että he ovat leimanneet minut.

Vaikka en itse usko helvettiin enkä mihinkään kuolemanjälkeiseen elämään tms. juttuihin, niin minusta on sääli ja surullista, että minun välit perheenjäseniin ovat tällä tavoi leimautuneet ja kuormittuneet.

[quote author="Vierailija" time="08.05.2013 klo 21:45"]

Sanoisin että se ahdistaa, kun omat sisarukset ja vanhemmat uskovat minusta että kuolemani jälkeen palan ikuisesti helvetin tulessa. he kärsivät siitä, ja minä käsrisn siitä että he ovat leimanneet minut.

Vaikka en itse usko helvettiin enkä mihinkään kuolemanjälkeiseen elämään tms. juttuihin, niin minusta on sääli ja surullista, että minun välit perheenjäseniin ovat tällä tavoi leimautuneet ja kuormittuneet.

[/quote]

Minä en myöskään usko helvettiin tai ylipäätään Jumalaan/raamattuun. Mutta tuo on kyllä totta, että he käyvät seuroissa ja kuuntelevat puheita, missä minut(kin) tuomitaan helvettiin. Toisaalta, en ole ainakaan itse sitä kovasti miettinyt. Ehkä sellainen pieni kiusaantuminen on jossain pohjalla välillä.

Kertokaa mikä siinä on niin kamalaa ?

No onhan siinä kamalaa se, että kun on koko elämänsä oppinut uskomaan siihen että jos joutuu ulos vl-liikkeestä, joutuu helvettiin.

Kertokaa mikä siinä on niin kamalaa ?

No onhan siinä kamalaa se, että kun on koko elämänsä oppinut uskomaan siihen että jos joutuu ulos vl-liikkeestä, joutuu helvettiin.

Hyvä puoli: omia uskomuksiaan pystyy muuttamaan kun on löytänyt siihen riittävät perustelut.

Kertokaa mikä siinä on niin kamalaa ?

No onhan siinä kamalaa se, että kun on koko elämänsä oppinut uskomaan siihen että jos joutuu ulos vl-liikkeestä, joutuu helvettiin.

Myös tämänpuoleisessa elämässä saattaa silloin joutua kärsimään, että läheiset alkaa syrjiä ja eristää yhteydenpidon ulkopuolelle... Se on oikeasti aika pelottava ajatus.

http://freepathways.wordpress.com/2011/09/26/meita-ei-enaa-tunnettu/

Olisiko sinusta helppoa irrottautua suvustasi? Joutua kaikkien paheksumaksi, saada itsesi ja rakkaittesi väliin sellainen lasiseinä, jonka läpi ei enää voi mennä? Tuntea olevasi eri puolella ja mahdollisesti kadotettu?

Siinä menettää kaiken, maailmankatsomuksen, suvun, ystääpiirin, identiteetin... Joutuu aloittamaan kaiken alusta itselle vieraassa maailmassa ja yksin.

Juuri se, että kun on pienestä asti kasvanut siihen kulttuuriin ja tapoihin. Lestadiolaiset arvot, normit, "oikean" ajattelumallit, puhekulttuuri, ym. ovat muodostaneet itselle lestadiolaisen identiteetin. Sinä ajattelet tietyllä tavalla, puhut tietyllä tavalla, teet tiettyjä asioita ja oot tekemättä tiettyjä asioita. "Emmehän me halua tehdä niin tai näin.."

Sitten kun lähipiiri ja suku on usein suurimmaksi osaksi lestadiolaisia, niin lähtijällä saa usein kokemuksen siitä, että häntä ei pidetä enää niin "hyvänä" ihmisenä kuin ennen, on todella rankkaa. Häntä katsotaan pettyneesti ja käytetään tiettyjä sanavalintoja puheissa. Kaiken kaikkiaan häneen saatetaan suhtautua kuin hän olisi yhtäkkiä ihan outo ihminen -vaikka hän olisi elänyt viimeiset 10 vuotta kaksoiselämää ja lähtemisen jälkeen mikään ulkoinen seikka ei olisi muuttunut.

Se, että tajuaa, että osa porukasta on ikänsä elänyt kaksoiselämää, eivätkä ota niin vakavasti "armoneuvoja". Toiset sitten noudattaa kuuliaisesti joka risausta, mikä yhteisössä todetaan oikeaksi. Ihmiset ovat epätasa-arvoisessa asemassa tässä yhteisössä riippuen esim. sukupuolesta, iästä, taloudellisesta tilanteesta, luonteesta...

Uusimmassa Päivämies-lehdessä J. Lumijärvi kertoi olevansa hämmentynyt, että joukossamme on niin erilaisia kokemuksia ja mielipiteitä liittyen yhteisöömme ja uskoomme. Ahah? Pitäisikö kaikilla olla sama kokemus asioista? Mielestäni tämä kertoo siitä, että lestadiolaisilla oletetaan olevan tietynlainen identiteetti. Kun joku sanoo eriävän mielipiteen tai tuo ehkä negatiivisen kokemuksen esille, niin ollaan, että Häh, mitä ihmtettä?!

Tais mennä aiheesta jo sivuun, mutta olkoon.

t. Eroa jo vuosia suunnitellut

Ovatko lestadiolaiset muita enemmän riippuvaisia muiden ihmisten seurasta ja/tai hyväksynnästä? vai mistä tämä liioittelevalta tuntuva eroon joutumisen pelko mahtaa johtua?

[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 23:53"]

Ovatko lestadiolaiset muita enemmän riippuvaisia muiden ihmisten seurasta ja/tai hyväksynnästä? vai mistä tämä liioittelevalta tuntuva eroon joutumisen pelko mahtaa johtua?

[/quote]

En ole lestadiolainen tai entinen sellainen, mutta olen lukenut aiheesta jonkin verran. lestadiolaisuudessa todellakin yhteisö on tärkeämpi kuin valtaväestölle.

Lestadiolaisuudessa porukka on keskimäärin hyvinkin yhteisöllistä. Kaikki tuntee toisensa ja välit on tiiviit. Putoa sitten ulos siitä verkosta ja jää yksin kun olet tottunut elämään keskellä ihmisiä. Lapsena jo iso perhe ja suku ympärillä, nuorena isoissa lestaporukoissa, aikuisena keskellä yhteisöä. Kaikki tekeminen ja vapaa-ajan toiminta perustuu yhteisön juttuihin ja kyläilyyn ja illan viettoihin samoin uskovien kanssa. Ulkopuolisiin ei pidetä yhteyksiä eli ulkopuolelta ei ole ketään tuttuja ja ulkopuolisten elämäntyyli vieras.