Lue keskustelun säännöt.
Elämän suunta kadoksissa
20.01.2013 |
Olen lähempänä kolmekymmentä oleva mies ja minusta on tuntunut, että elämän suuntani on ollut kadoksissa ja sekaisin jo muutaman vuoden.
Teen työkseni omasta mielestäni melko yksinkertaista ja tavallista hommaa. Kadun niin paljon sitä, etten aikoinani mennyt johonkin järkevään kouluun alkaen lukiosta (olen siis käynyt amiksen), mennyt yliopistoon. Eläm on nyt tällaista kituutusta. Elämän loppuun saakka. Tai siis ei kituutusta, mutta ei ylimääräistä kyllä jää asuntolainan jälkeen. Kaikki menee ruokaan ja tavallisiin menoihin (sähkö, netti, vakuutukset ym). Ärsyttää sekin.
Haluaisin pyrkiä kouluun, mutta ongelma on siinäkin se, etten tiedä pitäisikö minun pysyä tällä alalla vaiko vaihtaa alaa (lue: rahan takia). Olenko pinnallinen jos vain haluan saada parempaa palkkaa? Periaatteessa tällä alalla millä nyt olen, voi kehittyä paljonkin ja läpi elämän, mutta se vaatisi kyllä ainakin väliaikaisesti muuttoa ulkomaille. Ja ehkä sen jälkeen voisi perustaa esim. oman yrityksen. Minulla on valitettavasti jokin päähänpinttymä, että ihmisen pitäisi käydä yliopisto tai joku muu korkeakoulu. Tunnen aina alemmuuskompleksia tällaisia ihmisiä kohtaa. Sitten jos sanon tästä (ja sanonkin aika paljon), niin kaikki vaan jankuttaa, kuin se on halusta kiinni, kuinka jokainen voi päästä jos vain haluaa. Paskat! Entä jos olenkin (tai jokut muut) ovat vain ykinkertaisesti vähän tyhmiä ja kouluun pääseminen on vaikeaa. Ääh...
Olen asunut ulkomailla. Palasin suomeen pari vuotta sitten. Olen vieläkin välillä niin ärsyyntynyt tähän maahan ja näihin ihmisiin. Eniten kai omaan itseeni. Kaduttaa välillä palaaminen tänne. Toisaalta nyt minulla on asunto ja lähtö ei onnistu ihan niin nopeasti. Vaikka ei se toisaalta estäkään. Olen vain niin huono kielissä, joten ulkomailla asuminenkin olisi taas sellaista kituutusta. Välillä tuntuu, että ihan sama onko sitä yksinäinen Suomessa vai ulkomailla. Sisaruksia on toki ja muutaman ystävän kanssa soittelen. Ja itsestähän se olisi paljon kiinni sosialisoituuko, en vain jaksa. Tämäkin on outoa, koska töissä olen iloinen, tulen toimeen työkavereiden kanssa jne. Siellä ei ahdista mikään, mutta auta armias kotona ollessa. Viikonloput on niin pitkäveteisiä. Masentaa pelkkä ajatus miten kaikki muut tekevät jotain järkevää silloin. Viettävät iltaa, tapaavat ystäviä, ovat iloisia, juhlivat. Ja minä olen yksin. Katson jotain elokuvaa.
Elämä ja päiväni menevät samaa rataa; töitä, töiden jälkeen ehkä kaupassa käyn, sitten vaan olen kotona, vajoan internetin ihmeelliseen maailmaan. En tiedä olenko vain jatkuvasti alakuloinen. Kuitenki huomaan olevani ihan iloinen välillä. Ystäviä ei juurikaan ole. Tai erityisen hyviä sellaisia. Tällaistako elämän todella kuuluu olla.
Myös se että en voi saada lapsia tekee elämästäni jotenkin näköalattoman, turhan ja toivottoman. Elämällä ei ole tarkoitusta (minun mielestä evoluution kannalta ajateltuna ihmisen tärkein asia elämänsä aikana on lisääntyä) siinä suhteessa. Tulen vain enemmän katkeraksi ja ärtyisäksi, kun lukee uutisita miten vanhemmat kohtelevat kaltoin lapsiaa, näen vaikkapa kaupassa kuinka lapsille huudetaan ja rääytään. Kunnioitusta ei ole molemmin puolin. Miksi elämä on näin paskasti tehnyt, että ei voi suoda minulle tätä mahdollisuutta saada omaa lasta...
Itsetuntoni on huono. En vaan saa mitään aikaiseksi. Käyn kyllä töissä, joten en siis kai masentunut ole. Kaiken lisäksi ajattelen että ihmisen kuuluukin sietää hieman vastoinkäymisiä. En saa aikaiseksi kirjoitettua CV:tä (jotta voisin hakea uusia töitä mahdollisesti ulkomailta), en jaksa lukea pääsykokeisiin, en jaksa harrastaa, en jaksa ostaa uuteen asuntooni huonekaluja loppuun saakka. En vain jaksa! Vaikka haluaisin. Välillä ajattelen meneväni lääkäriin juttelemaan kun on sellainen olo (päivittäin tai vähintään joka toinen päivä), mutta sitten kun se hetki menee ohitse, niin lähinnä nolottaa ajatus avautumisesta lääkärille.
Kirjoituksesta tuli nyt kyllä ihan sekava ja päätön, mutta pääpointti kai on, että mitä teen elämälläni? Olen omasta mielestäni jo "liian" vanha muuttamaan elämääni. Yritänkö kouluun (no en pääse kuitenkaan), opiskelenko ylioppilaaksi, yritänkö ulkomaille töihin, pitkälle matkalle vai mitä? MIksi kaiken pitää olla niin vaikeaa. Miksi olen niin tyhmä...
Kommentit (12)
olet käynyt amiksessa? Minulla kun on sellainen käsitys, että ainakin ns. teknisillä aloilla (sähkö, talonrakennus, metalli ym.) tienaa aika hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan ihan mies olen. Vaikka tälle palstalle kirjoitankin.
Alani liittyy ruokaa ja eipä tällä alalla niin kovin tienaa :/
ap
mä jäin miettimään kans että oletko nainen. en tarkoita että teksti olisi naisellista vaan siis niin lahjakasta että yleensä vain naiset kirjoittavat noin.
Olen varma että menestyt yliopistossa. Järkevintä mitä voi tehdä:
tsekkaat netistä avoin yliopisto paikasta riippumattomat kurssit. Katsot löytyykö sieltä mieleisiä perusopintoja mistään aineesta, jotka voisit tehdä verkko-opintona.
Keväällä haet normi yliopistohaulla samaan paikkaan. Jos saat paikan oikeastikin yliopiston sisältä, voi hyödyntää lukemasi opintopisteet niin ettei sinun tarvitse lukea näitä osioita uudelleen.
Jos et pääse sisään, niin nou hätä. Jatkat opiskelua avoimen puolella. Koko ajan pisteitä kertyy ja voit hyöyntää niitä myöhemminkin kun viimein pääset yliopistoon.
Tärkeä pointti: yliopistoa on helppo käydä työn ohella. Monet kurssit voi suorittaa kotona lukemalla ja käydä vain kirjatenteissä. Kyselet vain etukäteen tarpeeksi niin löydät sellaisen alan.
tsemppiä. Vaikutat uskomattoman fiksulta mieheksi. Ihan taatusti pärjäät yliopistossa ja töissä yhtä aikaa.
mä jäin miettimään kans että oletko nainen. en tarkoita että teksti olisi naisellista vaan siis niin lahjakasta että yleensä vain naiset kirjoittavat noin.
Olen varma että menestyt yliopistossa. Järkevintä mitä voi tehdä:
tsekkaat netistä avoin yliopisto paikasta riippumattomat kurssit. Katsot löytyykö sieltä mieleisiä perusopintoja mistään aineesta, jotka voisit tehdä verkko-opintona.
Keväällä haet normi yliopistohaulla samaan paikkaan. Jos saat paikan oikeastikin yliopiston sisältä, voi hyödyntää lukemasi opintopisteet niin ettei sinun tarvitse lukea näitä osioita uudelleen.
Jos et pääse sisään, niin nou hätä. Jatkat opiskelua avoimen puolella. Koko ajan pisteitä kertyy ja voit hyöyntää niitä myöhemminkin kun viimein pääset yliopistoon.
Tärkeä pointti: yliopistoa on helppo käydä työn ohella. Monet kurssit voi suorittaa kotona lukemalla ja käydä vain kirjatenteissä. Kyselet vain etukäteen tarpeeksi niin löydät sellaisen alan.
tsemppiä. Vaikutat uskomattoman fiksulta mieheksi. Ihan taatusti pärjäät yliopistossa ja töissä yhtä aikaa.
Olen homo, että kai sillä sitten on jotain vaikutusta tekstiin. Vaikka en olisikaan halunnut sitä mainita, mutta laitanpahan sen nyt.
Kyllä tuo avointakin olen miettinyt, mutta en vaan saa sitäkään aikaiseksi. En vaan yksinkertaisesti. Välillä mietin olenko riippuvainen koneeseen ja nettiin. Istun vain koneen ääressä, se ikään kuin lukitsee paikoilleen. Tulen kärsimättömäksi jos en pariin tuntiin pääse nettiin...
Toisaalta siis haluaisin pysyä tällä alalla ja kehittyä siinä, mutta tuntuu etten saa ilman akateemistä tutkintoa ihmisten hyväkyntää (joo outo ajatus). Tähän tämä elämä meneekin kun arpoo monien vaihtoehtojen välillä. Tekisi mieli vain lähteä vuodeksi reissuun ja sitten aloittaa elämä uudelleen. Puhtaalta pöydältä.
nuo suosittelemani avoimen yliopiston verkko-opinnot ovat kuin sinua varten.
Itse kävin kotimaisen kirjallisuuden verkko-opintoina tämän aineen perusopinnot. SE oli täydellistä. Olen itse verkkoriippuvainen, joten siinä samalla kun surffailin netissä kävin aina välillä opiskelun sivuilla, tein pakollisia kommentteja ja syöksyin takaisin muille nettisivuilla ja sitten taas hoidin välillä opiskelua. Paikasta riippumattomat opiskelut ovat siis verkko-opintoja. Suosittelen ihan tosissani. Sen sijaa vältä avoimen paikalla tehtäviä opintoja, koska niissä saa huonoa opetusta ja joutuu käyttämään aikaa luokassa istumiseen.
Mä pääsin omien verkko-opintojeni jälkeen yliopistoon helposti sisään. SEn jälkeenkin olen osan opinnoista suorittanut verkossa, koska se on niin kätevää. Yhden verkkotentinkin tein kotona samalla kun siemlailin siideriä tölkistä :D
Mutta tämän enempää mä en osaa auttaa. Toivottavasti saat paljon vinkkejä.Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 30-vuotias nainen ja tekstisi voisi olla minun kirjoittamani (paitsi että olen käynyt yliopiston, mutta "väärällä" alalla voidakseni arvostaa itseäni sen vuoksi - ja nyt en saa koulutustani vastaavia töitä, joten kulutan vaan kaikki päivät turhaan netissä surffaamiseen).
Mitä tarkoitat sillä, ettet voi saada lasta? Oletko hedelmätön vai tarkoitatko sitä, että kun olet homo, niin sinulla ei ole tähän mahdollisuutta?
Itse pelkään jääväni lapsettomaksi, koska en ole löytänyt kumppania enkä sen löytämistä kauhean todennäköisenä pidä vastaisuudessakaan. Minäkin olen liittänyt elämän merkityksellisyyden aika paljolti lisääntymiseen. Siksi tämä tuntuu erityisen surulliselta.
Harmi, etten osaa sanoa sinulle oikein mitään mikä tsemppaisi. Missä päin suomea asut?
Ei kannata opiskella rahan vuoksi.
Ala yrittäjäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 30-vuotias nainen ja tekstisi voisi olla minun kirjoittamani (paitsi että olen käynyt yliopiston, mutta "väärällä" alalla voidakseni arvostaa itseäni sen vuoksi - ja nyt en saa koulutustani vastaavia töitä, joten kulutan vaan kaikki päivät turhaan netissä surffaamiseen).
Mitä tarkoitat sillä, ettet voi saada lasta? Oletko hedelmätön vai tarkoitatko sitä, että kun olet homo, niin sinulla ei ole tähän mahdollisuutta?
Itse pelkään jääväni lapsettomaksi, koska en ole löytänyt kumppania enkä sen löytämistä kauhean todennäköisenä pidä vastaisuudessakaan. Minäkin olen liittänyt elämän merkityksellisyyden aika paljolti lisääntymiseen. Siksi tämä tuntuu erityisen surulliselta.
Harmi, etten osaa sanoa sinulle oikein mitään mikä tsemppaisi. Missä päin suomea asut?
No se että on homo, kyllä tekee asiasta aika vaikean lapsen saannin kannalta. Lisäksi olen ite sitä mieltä, että lapsella pitää olla äiti ja isä (yksinhuoltajat tietty asia erikseen). Tämäkin surettaa, mutta näin asiat vain ovat mielestäni. Ehkä pitäisi keksiä elämälle muuta merkitystä. En ole kovin läheinen sisarusten lapsille.
Nyt tämä elämä on vain tällaista ajelehtimista päivästä toiseen. Kunto rapistuu, kun ei jaksa tehdä mitään. Enkä oikein pysty myöntämään sitäkään, että minua kiusattiin koulussa. Ajattelen, että ehkä provosoin, vika oli minussa, ei ollut riittävän vakavaa jne. Mutta on se vaikuttanut itsetuntoon, ei voi kieltää. Sitä kautta vaikuttaa siihen, miten uskallan hakea kouluun tai vaikka töihin muualle. Mietin ettei minusta ole siihen kuitenkaan tai en pääse, pärjää.
Kannattaa miettiä kuitenkin masennuksen mahdollisuutta. Tee alkuun vaikka netissä masennustesti ja jos pisteitä tarpeeksi, niin mars lääkäriin!
Kuulostaa nimittäin aika tutulta tekstisi ja olen saanut apua lääkkeistä ja terapiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap:lla on lievä masennus.
Ota paperi/ruutu eteesi ja mieti: jos elämäsi olisi hyvää, millaista se silloin olisi?
Charmikkaaksi et voi muuttua naps vain, jos et sitä nyt ole. Ja niin edelleen. Mutta on monia juttuja jotka ovat realistisemmin saavutettavissa, ainakin jos tekee työtä niiden eteen.
Onni ei kuitenkaan pohjimmiltaan tule ulkoisista asioista. Olisitko tyytyväinen sitten jos sinulla olisi parempi elintaso? Vai kaipaisitko aina jotain muuta?
Monet asiat voivat lähteä avautumaan myös kumppanin kautta. Oletko tapaillut ketään miehiä?
Kirjoituksesi oli symppis!
Moikka!
Samaistuin todella paljon tekstiisi...itsekin olen aika onneton tämän takia. En ole päässyt kouluihin, sain juuri hylätyn pääsykokeista (hain kolmatta kertaa). Mutta nyt päätin, etten hukkaa enempää aikaani tuonne yrittämiseen, vaan menen avoimen kautta sisään. Se maksaa, mutta mielummin maksan pienen summan kuin sen, että haaskaan aikaani ja joudun taas pettymään. En tosin tiedä, teenkö tätä itseni vai kumppanini toiveen takia...
Teen kahta osa-aikaista duunia, mitkä tuntuvat pahvilta. Koen, että mua varten on kyllä jotain paljon parempaa olemassa kuin tämä...haluaisin itsekin tienata kohtuullisesti, niin että voisi matkustella ja ei tarvitsisi uida lainoissa.
Itsevarmuus on aika pohjalla, mutta yrittämisen kipinää on vielä. Minulla on kaksi hyvää ystävää, jotka kannustavat. Nekin asuvat muualla ja ei ole tällä hetkellä mitään omaa kaveripiiriä.
Kirjoituksestasi on aikaa, toivottavasti menee jo paremmin! Tsemppistä ja hae sinne avoimeen (ellet jo ole hakeutunut sinne)!
että et olisi masentunut. Ja vaikka elämässä on välillä kivempaa ja välillä ei, ja se nyt vaan kuuluu elämään, samoin sen pohdiskelu, onko elämälläni mitään tarkoitusta, niin jos sinulla kuitenkin on masennus, niin sitä kannattaa hoitaa.
Itse elin tuollaista elämää vuosikausia, en tunnitsanut masennusta, minusta elämä nyt vaan oli sellaista. En minäkään sängynpohjalle jäänyt, sen sijaan en jaksanut oikein kiinnostua mistään, elämä oli pelkkää rutiinia ja tavallaan rutiinien avulla jaksoinkin elää "normaalia" elämää.
Sitten sattui jotain, joka sai minut ymmärtämään, että ehkä olenkin masentunut. Menini lääkäriin, sain masennuslääkkeet, ja oloni parentui heti. En tiedä, johtuiko parantuminen siitä, että lääkkeet auttoi vai siitä, että vihdoinkin tein jotain sen eteen, että oloni parantuisi, tärkeintä kuitenkin on se, että elämä parantui. Ei elämäni oikeasti muuttunut yhtään, sama työ, sama perhe jne, mutta oma suhtautumiseni elämään muuttui ja sen myötä kaikki muukin. Ehkä minulla tosiaankin oli liian vähän dopamiineja tms. aivoissa, ja lääkket auttoi siihen, vaikea sanoa.