Lue keskustelun säännöt.
Saanko nyt olla vihainen?
20.01.2013 |
Avomieheni on muuttamassa pois koska omien sanojensa mukaan ei enää rakasta minua. Viisivuotinen suhteemme on ollut ilmeisesti pelkkää piinaa hänelle, tai näin hän ainakin väittää.
Ei minullakaan ole ollut silkkaa onnea tämä yhteinen aika, mutta minusta meillä on ollut paljon hyviäkin hetkiä, ihan viime kuukausinakin.
Kaiken huipuksi meillä on nyt vuoden ikäinen lapsi. Terve ja ihana, mutta tämä kai on se klassinen lapsiperhekriisitilanne.
Miten tässä näin kävi? Miten minä joka olin välillä niin onnellinen hyvästä miehestäni olen nyt taikaiskusta se manipuloiva narttu joka on lapsenkin kiristänyt vastentahtoisen miehen kanssa?
Mies haluaa omien sanojensa mukaan olla avuksi lapsen kasvatuksessa, mutta alan nyt ymmärtää tosi hyvin miksi nämä lastenkasvatuskuviot menevät niin vaikeiksi eron jälkeen. Ei kauheasti houkuta tällainen lastenlikka :(
Mies ei tunnu lainkaan ymmärtävän miten pettynyt, surullinen ja vihainen olen. Vaan eipä kai tarvitsekaan, exiä tässä lait ollaan sitten.
Kommentit (5)
"Ei tässä ole osallisena ketään muuta" väitti kun kysyin, mutta on lähtemässä niin äkkiä että en taida uskoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jonkun toisen kanssa puhutuilta lauseilta.
"Ei tässä ole osallisena ketään muuta" väitti kun kysyin, mutta on lähtemässä niin äkkiä että en taida uskoa.
Minäkään en uskoisi.
Minä aina luulin että olen se joka rakastaa vähemmän, mutta nyt...
Olisin sitä mieltä että mies on hyvä edelleenkin, ellei se olisi epäystävällinen, epäkohtelias ja määräilevä.
Olenko elänyt jossain psykoosissa, onko tuo ollut tuollainen koko ajan?
Ensialkuun ajattelimme että jään lapsen kanssa yhteiseen kämppään ja mies käy mahdollisimman usein, mutta nyt ajatus tuntuu mahdottomalta. En minä halua olla kotonani karvat pystyssä odottamassa että koskahan se taas syöksyy ovesta syyttelemään.
Eniten vituttaa kaikki, mutta esimerkiksi se että äijä haluaa välttämättä käydä keskusteluja joiden lopputuloksen täytyy olla se että minä olen syypää eroon. Minäpä minä, minähän se tässä haluan pois lähteä.
Minä se soittelen sosiaaliviraston puhelinnumerot läpi että saatais jotain keskusteluapua jostain, mutta kaikkialle on kuukausien jono.
Mitä oikein pitää tehdä että saa apua, murhiako? Yritän olla provosoitumatta mutta pitäisikö sittenkin provosoitua että saatais edes viranomaiset väliin?
mitkään tunteet eivät ole vääriä. Ne on hyvä elää kun on iso kriisi elämässä. Onkohan miehellä toinen nainen?