Minkälaiseksi ihminen muuttuu viettäessään elämäänsä "vääran partnerin" kanssa! Kertokaas!

Hän on muuttunut seuraavasti:



- Ei tunnista enää, millainen on normaali suhde



- Luulee, että minunkin mieheni haukkuu minua ylipainosta ja ihmettelee tosissaan, miksi mieheni hellii ja ihailee minua, kun en ole mallin mitoissa



- on katkera muiden onnesta, tai vaihtoehtoisesti ei usko kenenkään onneen, pitää sitä esittämisenä



- on omaksunut miehelleen tyypillisen v*ttuilevan "huumorin", sivaltelee milloin mitäkin. Itsetuntoaan pönkittääkseen kai ja silkasta tottumuksesta



- on iloton ja masentunut, mutta ilman miestä elpyy jotenkin ja on hetkiä oma tsensä, etenkin jos ollaan pidempään ilman miehiä jossain

täysin väärän miehen kanssa. Mies on lannistanut ja alistanut hänet 100-prosenttisesti. Ystäväni mielestä hyvä päivä on sellainen, kun mies ei huorittele eikä hän joudu lukittautumaan toiseen huoneeseen karkuun raivoavaa miestä! Heidän pieniä lapsiaan käy sääliksi. Toistaiseksi mies on sentään heitellyt pitkin seiniä "vain" vaimoaan, lapsia pahoinpitelee vain verbaalisesti.



Tuo mies ei kyllä ole väärä vain ystävälleni, hän olisi väärä kenelle tahansa. Säälittävä ukko joka kompensoi sekä lyhyyttään (arvioisin 165-senttiseksi) että huonoa menestystään työelämässä (kuvittelee olevansa yritysjohtajatasoa ja on katkera kun ei sitä saavuta) alistamalla perhettään.



Eli kyllä väärä kumppani muuttaa ihmistä. Ystäväni on kuin haamu, iloisena en ole häntä nähnyt aikoihin.

Omasta kokemuksestani voin kertoa (ja nyt vertaan siihen, millainen olin ennen pitkää vääränlaista suhdetta ja sitten nykyään ihanan mieheni kanssa).

Muutuin vähitellen tällaiseksi:

-huono itsetunto: yritin miellyttää, tarkkailin puheitani erityisesti ollessamme seurassa, myöskään yksin muiden seurassa ollessani en oikein uskaltanut tai osannut jutella. Muutuin tapetinväriseksi. Omanarvontunto puuttui kokonaan (eikä meillä siis ollut väkivaltainen suhde, vain yhteensopimatttomuus ja riitoja).

- syömishäiriötä (bulimia)

-neuroottinen tarve pitää koti kunnossa: edes yksi asia, johon voin vaikuttaa

- iloton, itkeskelevä

-loputon yrittäminen_ yritin tehdä hyvää ruokaa niin meillämenisi paremmin, yritin puhua oikeita asioita niin meillä olisi kivempaa jne

-> riittämättömyyden ja jatkuva epäonnistrumisen tunne

jnejnejnejne

Jos tästä jotain hyvää tuli, niin olen nykyään erinomainen kokki...

En halunnut olla sängyssä, käänsin selkäni aina nukkumaan mennessä ja yritin olla mahdollisimman kaukana, kiukuttelin pienestäkin asiasta, kävin usein baarissa kavereiden kanssa, haukuin miehen ulkonäköä (vaikka ei siinä ollut oikeasti mitään vikaa), en halunnut sitoutua, ihastuin toisiin miehiin, petinkin, yritin olla mahdollisimman vähän kotona. Onneksi ei ehtinyt tulemaan lapsia. Ex-avomies sai paljon kauniimman vaimon kuin minä ja liudan lapsia. Minä sain puolison, jota rakastan ja lapsia myös.

Omasta kokemuksestani voin kertoa (ja nyt vertaan siihen, millainen olin ennen pitkää vääränlaista suhdetta ja sitten nykyään ihanan mieheni kanssa).



Muutuin vähitellen tällaiseksi:

-huono itsetunto: yritin miellyttää, tarkkailin puheitani erityisesti ollessamme seurassa, myöskään yksin muiden seurassa ollessani en oikein uskaltanut tai osannut jutella. Muutuin tapetinväriseksi. Omanarvontunto puuttui kokonaan (eikä meillä siis ollut väkivaltainen suhde, vain yhteensopimatttomuus ja riitoja).

- syömishäiriötä (bulimia)

-neuroottinen tarve pitää koti kunnossa: edes yksi asia, johon voin vaikuttaa

- iloton, itkeskelevä

-loputon yrittäminen_ yritin tehdä hyvää ruokaa niin meillämenisi paremmin, yritin puhua oikeita asioita niin meillä olisi kivempaa jne

-> riittämättömyyden ja jatkuva epäonnistrumisen tunne



jnejnejnejne

sellaisessa suhteessa nyt... Miten se sitten on vaikuttanut minuun:



- jatkuvasti heittelevät mielialat (välillä kaikki on ok, välillä tunnen katkeruutta ja pettymystä)

- aiheutan turhia riitoja ja ne taas aiheuttavat minulle häpeää

- en halua miestä mukaan minnekään, sillä häpeän hänen huonoja käytöstapojaan ja tyhmiä puheita (tuskin mies on niin huono kuin tunnen, en pysty ajattelemaan asiaa objektiivisesti)

- minusta on tullut kateellinen. kadehdin suuresti kaikkia läheisiäni joilla on heille sopivat kumppanit.

- tunnen olevani miehelle kuin äiti, joka siivoaa, kokkaa, pesee pyykit jne. ja sen lisäksi "opettaa" hyvää käytöstä, yleissivistykseen kuuluvia asioita jne.

- kadun sitä, etten kuunnellut rakastuessani järjen ääntä vaan luulin, että ihastumisen tunne kestää ikuisesti koska mies oli niin "kiltti ja ihana". ei se mihinkään riitä jos muuta yhteistä ei ole.



Ehkä ikävin lopputulos on se, että en pidä enää itsestäni enkä miehestäni. Mies omien sanojensa mukaan rakastaa minua täydestä sydämestään. En ymmärrä miten voimme tuntea näin eri lailla toisiamme kohtaan.

Ja hulluinta siinä on se että naapurin tätikin huomaa sen vaikkei itse sitä tajua...

Kaiken lisäksi todellisuudentaju hämärtyy sen suhteen, mitä mieheltä ja parisuhteelta on kohtuullista odottaa. Ei enää muista/tiedä mikä on normaalia ja mikä ei.

Kun ei saa tarpeeksi korkeatasoista seuraa. Kunnianhimo katoaa. Yksinäistä kun yhteiset ystävätkin ovat wt-tasoa. Tunne että sitä elämää, joka piti olla minun, elää joku muu jossain muualla. Koulutettua kaupunkilaista keskiluokkaa tavatessa tulee mieleen että tuollainen olisin minäkin, jos olisin uskaltanut lähteä tästä.

Turtuneeksi, surulliseksi. Lasten takia olen koittanut jaksaa. Moni voi kysyä, miksi sitten tein lapsia "ei sopivan" kanssa ja menin naimisiin. Sitä rakastuu ja ajattelee toisen olevan hyvä puoliso.



Ei miehessäni mitään vikaa ole, emme ole vain hyvä pari, täysin erilaisia.

Lyhytpinnainen lasten kanssa, tyly miehelle. Itken paljon.

ei tulevaisuuden suunnitelmia

ei haaveita

ei halua jakaa asioitaan, kuuntelee kumppania mutta ei puhu omista ajatuksistaan

tunne ettei kumppania kiinnosta omat ajatukset

tunne ettei ole yhteisiä mielenkiinnonkohteita

elämä tasaista, riitoja ei ole, kun antaa kaikessa periksi

hälläväliä-olo

haluttomuus viettää aikaa kumppanin kanssa kahden

kumppanin hellyydenosoitukset ahdistaa

seksi tuntuu pakkopullalta

halua viettää aikaa kavereiden kanssa

toive että kumppani viettäisi mahdollisimman paljon aikaa muualla

pakeneminen nettimaailmaan

keskustelupalstat kiinnostaa ja muiden ihmisten ajatukset ja näkemyksen ajankohtaisista asioista, oman kumppanin kanssa ei tule puhuttua niistä

päivästä toiseen ajelehtiminen

ihastuminen toiseen

Erosin. Kuin ihmeen kaupalla löysin sielunkumppanini ja nyt elämä on muuttunut täysin. Tunne on kestänyt vuodet ja lapset. :)