Miksi maksatte kirkollisveroa?
Ilmaisia hautapaikkoja ei enää saa kirkolta.
Onneksi nyt tulee oikein lakiin, että kirkkoon kuulumattomat maksavat viimeisestä leposijastaan vain saman hinnan kuin kirkkoon kuuluvat.
http://yle.fi/uutiset/viimeisen_leposijan_hinta_nousee/6378704
Kommentit (30)
Oma mummini oli lähes koko elämänsä maksanut kirkollisveroa, mutta noin pari kuukautta ennen kuolemaansa jotkut hihhulit olivat saaneet hänet eroamaan kirkosta ja liittymään omaan hihhuliseuraansa.
Eipä auttanut, hautauskulut oli maksettava korkeamman mukaan seurakunnalle, vain se vaikuttaa mikä on tilanne kuolinhetkellä.
"vain se vaikuttaa mikä on tilanne kuolinhetkellä"
Eikä jatkossa vaikuta enää sekään, hinta on kaikille sama.
Miten kukaan voi ajatella, että lut lahkokirkon jäsenyydellä olisi jokin merkitys. Kuinka paljon ihmisiä tuli ja meni ennekuin lutterin lahkokirkkoa oli edes keksitty. Nykyään yli 99 % maailman ihmisistä eivät ole lutterin kirkon jäseniä vain vajaa 1 % uskoo lutteriinsa.
Maksan siksi että se on helppo tapa antaa hyväntekeväisyyteen. Luterilaisuus on jotain "tosi suomalaista" joten haluan tukea perinnettä. Käyn kirkossa kaksi kertaa vuodessa (jouluna ja pääsiäisenä)
Maksan siksi että se on helppo tapa antaa hyväntekeväisyyteen.
Hyväntekeväisyyteen? Ehhehehhhehhhehh hahhahhahhahh :D :D :D
Kirkon touhuista on hyväntekeväisyys kuule kaukana. :D
Miten niin luterilaisuus suomalaista? Onhan täällä ortodoksejakin, ja helluntailaisia ja myöhempienaikojenpyhiä ja bahailaisia ja muslimeja ja tiesvaikkamitä. Ja sitten meitä, jotka emme usko yhtään mihinkään satuolentoon emmekä kuulu mihinkään puljuun. Ja suomalainen näyn olevani, kun kerran saan Suomen vaaleissa äänestää. ;) :)
"Luterilaisuus on jotain "tosi suomalaista" joten haluan tukea perinnettä."
Miten saksalaisten kehittelemä pakkouskonto voisi olla suomalaista perinnettä? Uskonnonvapaus suomalaisilla on ollut vasta vuodesta 1923.
Tutustu hyvä ihminen niihin uskosi perinteisiin ... pää irti, jos et usko!
en ainakaan ilmaisen hautapaikan toivossa. Kirkollisverolla tehdään mm. diakonia-, lasten ja vanhusten hoitotyötä, pidetään yllä arvokkaita vanhoja rakennuksia.
..sillä kristinusko kuuluu vahvasti suomalaiseen perinteeseen, ja on vaikuttanut suotuisasti yhteiskunnalliseen ja myös "ateistien" moraalikäsityksiin.
Käyn tod. harvoin jumalanpalveluksissa, mutta haluan järjestää tietyt perhejuhlat (ristiäiset, häät, hautajaiset) kirkollisesti.
Kirkko tekee myös arvokasta perhe- ja diakoniatyötä. Joskus olen kuullut vähäosaisilta, että kirkko on auttanut silloin, kun kukaan tai mikään muu ei.
Pidän todella itsekeskeisenä kirkosta eroamista sen takia, että "säästää rahaa", kun ei maksa kirkollisveroa.
Kirkko järjestää lapsille kerhoja ja tukee vähävaraisia ihmisiä.
Pidän alkeellisena ihmisiä, jotka eroavat kirkosta.
Uskon Jumalaan, kirkon sanomaan ja haluan tukea kirkon toimintaa. Miten muuten pidettäisiin yllä kirkkorakennuksia, maksettaisiin pappien ja diakonien palkkoja, pyöritettäisiin toimintaa lapsille, vanhuksille, nuorille, työikäisillekin...
Varsinkin pienissä (ja monessa isommassakin) paikassa kirkko on ainoa isompi tila, jossa voi järjestää esim. konsertteja ja muita tapahtumia. Kuinka monta urkua meillä Suomessa olisi, jos ei olisi kirkollisveroa maksavia? Tai urkureita?
Minusta urkumusiikki on hienoa kuultavaa!
Kirkko tekee hengellisen työn lisäksi myös sosiaali- ja kulttuurityötä paljon pienemmin kustannuksin kuin kunta tai valtio. Tätä haluan tukea.
"en ainakaan ilmaisen hautapaikan toivossa. Kirkollisverolla tehdään mm. diakonia-, lasten ja vanhusten hoitotyötä, pidetään yllä arvokkaita vanhoja rakennuksia"
Osaatko itse selvittää asioiden oikeellisuutta? Aivopesu on toiminnut kohdallasi loistavasti. Toistelet kuulemiasi fraaseja ymmärtämättä yhtään mitään.
Kirkko ei käytä hyväntekeväisyyteen senttiäkään kirkollisverovaroja. Hyväntekeväisyyteen käytetään lahjoituksia, testamentteja, kolehtirahoja, EU-ruokakasseja, vapaaehtoistyövoimaa ja muuta mitä ilmaiseksi saadaan kerjättyä. Museovirasto maksaa säilytettävien rakennusten ylläpidon. Kunta maksaa esim. seurakuntien iltapäiväkerhot koululaisille.
..mutta olen silti kiitollinen evankelis-luterilaiselle kirkolle heidän hyvästä työstään. Ainakin meidän seurakuntamme käyttää rahaa köyhistä huolehtimiseen, lastenkerhoihin ja muihin hyviin tarkoituksiin.
Sairaalasielunhoitajat työskentelevät kuolevien ihmisten lohduttajina. Pastoreista on paljon apua myös muille vanhoille ihmisille, esimerkiksi syöpää sairastaneelle tädilleni, joka pelkäsi hillittömästi kuolemaa. Seurakunnan pappi teki paljon työtä hänen kanssaan, ja sai tätini pelon hälvenemään, ja hän sai lopulta kuolla rauhallisesti.
Lisäksi seurakunnassamme on valtavan kaunis vanha kirkko ja hautausmaa, joiden ylläpito on minusta todella tärkeää, jo ihan esteettisistä syistä. Vanhempani ja sisareni on vihitty kirkossa, ja hautausmaassa lepää monta polvea esivanhempiani. Jos kirkolle sattuisi jotakin, olisin iloinen tietäessäni, että olen osallistunut kirkon ylläpito- ja korjauskustannuksiin.
"Luterilaisuus on jotain "tosi suomalaista" joten haluan tukea perinnettä."
Miten saksalaisten kehittelemä pakkouskonto voisi olla suomalaista perinnettä? Uskonnonvapaus suomalaisilla on ollut vasta vuodesta 1923.
Tutustu hyvä ihminen niihin uskosi perinteisiin ... pää irti, jos et usko!
Luterilaisuus on taas osoitus siitä, miten eurooppalaisia me suomalaiset olemme. Nämä vaikutteet muualta ovat luoneet suomalaiseksi mieltämämme yhteiskunnan.
Kyllä esim. perinteinen, nyt rapautumassa oleva suomalainen työmoraali on luterilaisuuden peruja. Ei se itsestään ole syntynyt. Ja onhan luterilainen ajattelu maassamme vaikuttanut jo viitisen sataa vuotta.
Kannattaisi hiukan tutustua kulttuuri- ja aatehistoriaan, ennenkuin tulee laukomaan, ettei luterilaisuus ole suomalaista perinnettä.
Samalla tavalla antiikin roomalainen oikeuskäsitys on suomalaista perinnettä. Tai antiikin Kreikassa syntynyt demokratian perinne. Myös musiikillinen, kuvataiteellinen perinne on kotoisin muualta Euroopasta ja sekoittunut täällä kansallisiin piirteisiin.
Koko ajattelumme ja kulttuurimme on niin kytkeytynyt tähän taustaan, että emme kykene irrottamaan itseämme vaikka kuinka haluaisimme. Se vaikuttaa aina taustalla - vaikka sitten sillä tavalla, että haluamme mielessämme toimia negaationa tälle ajattelulle.
Ei ole mitään puhdasta suomalaisuutta, johon voisi palata. Myös suomalainen muinaisusko (se, mitä siitä tiedämme), kielemme, kansanrunomme, elämäntapamme on ollut sekoitusta useasta eri suunnasta tulleista kulttuurivaikutteista. Tämä suomalaisuus on vain sitten muokkaantunut sellaiseksi, kuin se on tänä päivänä - vahvasti mm. luterilaisuuden vaikutuksesta.
Mitkä sitten ovat ne tämän ajan vaikuttavat asiat, jotka muokkaavat suomalaista kulttuuria sellaiseksi, millainen se on seuraavan 500 vuoden päästä - sitä emme voi tietää emmekä nähdä. Sen näkevät sitten ne meidän jälkeläisemme, kun katsovat historiaa taaksepäin.
"Pidän alkeellisena ihmisiä, jotka eroavat kirkosta."
Minkälainen on alkeellinen ihminen? Esim. eräs tasavaltamme presidentti oli kirkosta eronnut. Onko sinulla parempia esimerkkejä?
Eikö sellainen ihminen voisi olla alkeellinen, joka kuuluu kirkkoon, vaikka ei ole itse sinne koskaan edes liittynyt.
maksan mielelläni, koska kiteytettynä Mäkisen sanoin "tavattoman paljon myönteistä tapahtuu esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimessa sekä diakoniatyössä - paikoissa, joissa ihminen otetaan todesta siinä tilanteessa, jossa hän on. Tällaisia turvaverkkoja on olemassa ja niitä tarvitaan välttämättä".
Eli jos pystyy ottamaan etäisyyttä omasta navasta ja käy tutustumassa kirjon vähäosaisimmille ja heikoimmille suunnattuihin palveluihin ja niihin turvautuviin ihmisiin, alkaa yksi hyvä peruste olla kasassa
"maksan mielelläni"
Kirkollisveroilla maksetaan piispojen ja pappien palkat, sekä pidetään byrokratiaa pystyssä.
Hyväntekeväisyyteen ei kirkollisveroja käytetä. Tutustu kirkon tilinpäätöstietoihin.
sukulaiset sen hautapaikan maksaa kuitenkin
maksaisin moisesta kopioidusta satuilusta?
Ties miten monessa kristinuskoa vanhemmassa uskonnossa on täysin samat keskeiset elementit: neitseestä syntyminen, ihmeiden teko, kuolleista nouseminen jne.
Ja että vielä omaa rahaani lapioisin moiselle firmalle.... ehhehhheeee!!!! :)
"sukulaiset sen hautapaikan maksaa kuitenkin"
Sukulaisillasi ei ole mitään velvollisuutta maksaa sinun hautapaikkaasi. Varattomien hautapaikat maksaa kunnan sosiaalitoimi.
Kuitenkin van kymmenen prosenttia kirkon tuloista menee diakoniatyöhön ja sekin summa sisältää jo ilmaa hallinnon palkkojen muodossa. Jokainen tietysti kylvää rahansa minne haluaa. Perustelut vain toisinaan kummastuttavat.