Säälin lapsiani, joiden masentunut äiti olen

todellakaan ole narsisti vaan lapsuudessani äitini ei jaksanut hoitaa meitä vaikka ei oltu mitään ongelmakakaroita, laittoi joka vkl tukiperheeseen. Ei lapsi ymmärrä että äiti on masentunut, mäkin pitkään luulin että meissä on jotain vikaa (minä ja pikkuveli). Kysyin vaan aina: "Miks pitää lähteä, miks äiti ei jaksa?"



Mulle on ihan sama että johtuuko masennus aivojen välittäjäaineista vai ei. Omalla ajattelulla voi todellakin parantaa itsensä tuosta "sairaudesta". Se on luovuttamista ja laiskuutta jos yrittää etsiä syytä jostain muualta kuin itsestä.



Oma äitini on entinen alkoholisti ja kun masennus ei enää kelvannut hänelle diagnoosiksi, hankki toisen: kaksisuuntainen mielialahäiriö. Kyllä sitä vaivaa löytyy jos oikein haluaa. Mulla ei vaan riitä sympatiat sellaisille ihmisille jotka valittaa että ei jaksa, se on niin itsekästä ja ällöttävää. Jos ei jaksa lasten kanssa eikä halua "parantua" sairaudestaan, mielummin antaa lapset pois sellaiseen perheeseen mikä on terve.

Ei kukaan oikeasti masentunut valitse että "joo, taidanpa nyt sairastua". En ymmärrä kaltaisiasi jankkaajia, jotka puhuvat itsestään taistelijoina- kävikö mielessäsi, että kaikki eivät saaneet puoliakaan siitä tuesta mitä sinä ehkä sait? Mainitsitkin jo tukiperheen. Lisäksi olet sitä tempperamenttityyppiä, joka ei ole masennukseen taipuvainen; kaikki eivät ole.



Tällä palstalla on monia, jotka ovat olleet masentuneita ison osan elämästään. Minä olen yksi heistä. En sääli itseäni, mutta en myöskään vähättele enää oloani. Lapselleni olen selittänyt että olen joskus väsynyt sairauteni takia ja että se ei ole hänen vikansa, rakastan häntä kaikesta huolimatta. Minun masennukseni taustalla on traumaattinen lapsuus skitsofrenisen, väkivaltaisen alkoholistiäidin kanssa sekä mm. hyväksikäyttöä, vuosien koulukiusaamista sekä vanhempien menettäminen hyvin nuorella iällä. En nyt sano, että jokainen saman kokenut masentuu automaattisesti, mutta masennus on vielä pieni hinta tuollaisista kokemuksista.



Terapiaan ei pääse liian huonokuntoisena, tiedättekö miksi? Yksi syy on siinä, että jos ihminen ei saa pidettyä edes itsestään kunnolla huolta, hänessä ei ole voimia kohtaamaan ongelmakohtia tai työskentelemään muuttaakseen ajattelutapaansa/työstääkseen traumojaan. Toinen syy on se, että Kela tukee vain niitä, joilla on realistinen mahdollisuus päästä vielä kiinni työelämään tai lähteä opiskelemaan; ns. toivottomat tapaukset jäävät vaille hoitoa, jos eivät itse sitä kykene kustantamaan (ja koska moni on työtön/sairaslomalainen, ei kykene). Aika raadollista.



Aina ei tarvitse ajatella mustavalkoisesti tai yleistää. Jos perheessä toinen vanhempi on masentunut tai muuten sairas, jäljellä on kuitenkin vielä se terve vanhempi joka voi elää normaalisti lasten kanssa silloin kun sairas ei jaksa. Elämä ei aina mene täydellisesti ja myös terve ihminen voi sairastua.



Ps. Diagnooseja ei noin vain "hankita", kyllä niitä varten on tarkat tutkimukset ja seuranta. Ei kannata uskotella itselleen ihan mitä tahansa vain siksi, että sisälläsi elävä lapsi on verisesti loukkaantunut äitinsä käytöksestä.

minäkin omiani, en halua hakea apua kun en halua että saan mitään merkintää mihinkään papereihin masennuksestani. Päivä kerrallaan, välillä huonommin välillä paremmin.

mietin päivittäin itsemurhaa. En oikeasti jaksaa enää kauan. Joka aamu herään paniikkikohtaukseen, koska herään uuteen päivään.



Mulla on sairaslomaa kesäkuun loppuun saakka, siihen saakka koetan kestää hampaat irvessä. Mitä sen jälkeen? En tiedä..

minäkin omiani, en halua hakea apua kun en halua että saan mitään merkintää mihinkään papereihin masennuksestani. Päivä kerrallaan, välillä huonommin välillä paremmin.

menee lasten edun edelle? eikö lasten etu ole terve, osallistuva, läsnäoleva äiti, jolla on arsenaalissa koko tunneskaala iloineen ja suruineen? uskomatonta. luulisi lasten olevan motivaatio hakea apua. heidän takiaan, heidän hyvinvoinnin turvaamiseksi.

sitä saa, teille itsellenne ja lapsillenne, lasten ei tarvitse kärsiä, eikä teidänkään.

sitä saa, teille itsellenne ja lapsillenne, lasten ei tarvitse kärsiä, eikä teidänkään.

onko se auttamista, kun ihminen lääkitään neurolepteillä zombiksi?

Minun masennukseni syyt ovat työpaikkakiusaamisessa ja kierossa esimiehessä. Siihen ei auta lääkkeet, eikä työpaikan vaihto. Ikuiset traumat sain ja yksin pitää selvitä.

Terapiaa en saa, koska olen liian huonokuntoinen.

minä luovutin, eletään sitten yhteiskunnan varoilla eläkeläisenä.

vaan mutta voi jeesus mitä luusereita olette. lapsi on aina tärkein, ei se oma "masennus"



T: "masentuneen" äidin aikuinen tytär

Ovat nytkin kyläilemässä muualla, että saan levätä.



Sinä "masentuneen" äidin aikuinen tytär, oletko narsisti tai jotain? Tietysti lapsi on tärkein, mutta aikuisellakin on oikeus olla sairas eikä esim. masennusta korjata ajattelemalla vain lasta 24/7, se vika kun on aivojen välittäjäaineissa.

vaan mutta voi jeesus mitä luusereita olette. lapsi on aina tärkein, ei se oma "masennus"

T: "masentuneen" äidin aikuinen tytär

Ja mä en kyllä oikeasti usko tuota yhtä, joka on itsemurhan partaalla työpaikkakiusaamisen takia. Siis ihan oikeasti, aikuinen ihminen?

Muutenkin tämän ketjun akat on just tyypillisiä itsekkäitä voi voi minua-ihmisiä. Kuten suurin osa masentuneista onkin. Itsestä ei haluta ottaa vastuuta, vaan ollaan vaan syytellään muita ja säälitään omia lapsia, vaikka oikeasti pitäisi TEHDÄ jotain. Ja jos ei halua tehdä, sitten pitäisi edes lapsille turvata hyvä lapsuus, eikä tehdä niistäkin seuraavan sukupolven mt-ongelmaisia.

Olet liian huonossa kunnossa mennäksesi terapiaan ja sinua on TYÖPAIKKAKIUSATTU? Jessus!



Menet oikeasti hakemaan jutteluihmistä, kyllä sinun kanssasi joku puhuu. Paikkoja kyllä löytyy, ei kukaan ole siihen "liian huonossa jamassa". Paskapuheesi saa oksennusrefleksin toimimaan.



Sairaalaan pääset jos et terapiaan pääse.

vaan mutta voi jeesus mitä luusereita olette. lapsi on aina tärkein, ei se oma "masennus"

T: "masentuneen" äidin aikuinen tytär

Ja mä en kyllä oikeasti usko tuota yhtä, joka on itsemurhan partaalla työpaikkakiusaamisen takia. Siis ihan oikeasti, aikuinen ihminen?

Muutenkin tämän ketjun akat on just tyypillisiä itsekkäitä voi voi minua-ihmisiä. Kuten suurin osa masentuneista onkin. Itsestä ei haluta ottaa vastuuta, vaan ollaan vaan syytellään muita ja säälitään omia lapsia, vaikka oikeasti pitäisi TEHDÄ jotain. Ja jos ei halua tehdä, sitten pitäisi edes lapsille turvata hyvä lapsuus, eikä tehdä niistäkin seuraavan sukupolven mt-ongelmaisia.

Oma äitini on kroonisesti masentunut ja on myös luonteeltaan melko vaikea ihminen. Tunnistan hänessä tuon itsesäälin ja kyvyttömyyden ottaa vastuuta omista tunteistaan ja elämästään. Siihen kuuluu se, että asioista valitetaan ja valitetaan ja korostetaan kaiken VAIKEUTTA ja TURHUUTTA ja MAHDOTTOMUUTTA ilman kykyä laittaa tikkua ristiin asioiden muuttamiseksi. Oikeastaan kaikesta paistaa pelko omalta mukavuusalueelta poistumista kohtaan.

MUTTA parhaimmillaan äitini on hauska, rempseä, persoonallinen ja lämmin ihminen! Ja hänestä silti huomaa ja tietää että hän rakastaa minua. En vaihtaisi häntä keneenkään. Joskus nuoruudessa kävin läpi kaunan ja katkeruuden tunteita mutten onneksi jäänyt niihin kiinni. Enkä ole itsekään ollut aina helppo tytär. Olen silti onnellinen että meillä on tätä nykyä hyvät välit. Tärkeää on sekin että ollaan myös voitu riidellä. Tiedän myös että äidillä on ollut ankea lapsuus joten olisi ihme jos se ei olisi mitenkään vaikuttanut. Oma lapsuuteni on mielestäni ollut kaikenkaikkiaan hyvä ja äiti on tehnyt parhaansa omista lähtökohdistaan. Kunnioitan sitä!

Ei kukaan ole täydellinen vaan meillä kaikilla on omat ristimme. Älkää masentuneet äidit turhaan säälikö lapsianne vaan yrittäkää kohdella heitä mahdollisimman tavallisesti ja auttaa ja välittää parhaanne mukaan. Se varmasti riittää. Masentunutkin äiti voi olla hyvä ja ainutlaatuinen, korvaamaton. Tärkeintä on aito hyvä tahto lastaan kohtaan ja halu pitää yllä suhdetta lapseen myös silloin kuin kummallakin on omia kasvukipujaan.

Ja masentuneiden lapsille sanoisin, että se on hyvä että käy vihan tunteet läpi ja pystyy myös ilmaisemaan ne vanhemmalle. Mutta älkää jääkö niihin kiinni! Ja olkaa armollisia myös. Meitä on niin moneksi, oltiin sitten äitejä, isiä, poikia tai tyttäriä.

9v koulukiusattu, kerran raiskattu, narsistin ja persoonallisuushäiriöisen tytär, oman lapsen haudannut. Minä en masentunut, KOSKA olen sisimmässä taistelija. Hakekaa apua, itsesäälistä on ensimmäisenä päästettävä irti.



Tiedän että on ihmisiä, jotka ovat masentuneisuuteen taipuvaisia. Sinä joka olet työpaikkakiusattu ym. Hakeudu ryhmiin joissa on muita saman kokeneita, kirjoita itsellesi, hakeudu terapeutille, purkaudu ihmisille. Ei pidä sairastuttaa itsesäälillä lisää itseään. Kaikesta SELVIÄÄ, niin minäkin raskaasta taustasta huolimatta.