Lähtisittekö sukuloimaan jos kukaan näistä läheisistä
sukulaisista ei olisi ottanut yhteyttä itsemurhayrityksen jälkeen? Kukaan ei kysynyt tapahtuman jälkeen eikä sen jälkeen että miten voin tai tarvinko apua tai mitään. Kukaan ei käynyt sairaalassa tai soittanut. Tätä ennen oltiin aika aktiivisesti tekemisissä.
Itse olisin silloin tarvinnut kaikista eniten vaikka halauksen tai sitä että joku olisi kysynyt miten jaksan tai muuta. Koin itseni entistä arvottomammaksi ja että minut heitettiin nurkkaan kuin roska.
Kyse on miehen puolen suvusta.
Kommentit (12)
ja olen ollut myös tuossa tilanteessa nuorena. Ymmärrän, että se on tosi vaikea asia monelle tuollainen itsemurhayritys, ja monesta varmasti myös tuntuu että henkilö itse ei halua että siitä mitenkään muistutetaan. Itse en edes halunnut, itse asiassa PELKÄSIN sitä että jos joku mainitsee siitä niin varmaan menen paniikkiin.
haluaisi mua sinne, joten miksi mennä?
enkä oikein ymmärrä, mitä apua olisit tarvinnut miehen sukulaisilta. Eivät he pääse sinun pääsi sisään eikä heillä onneksi ole velvollisuutta vastata siitä, että olisit saanut sen, mitä käsittääkseni tavoittelit.
Oma sukuni ei pidä mitään yhteyttä hyvässä eikä pahassa, varsinkaan silloin kun joku on kovilla. Olen oppinut sen ymmärtämään ja oppinut toimimaan samoin. En minäkään välitä heistä vain siksi, että ovat sukulaisia.
Kohtaamamme vaikeudet ovat olleet vaikeita käsitellä itsekin, tajuan että ulkopuolinen reagoi vielä helpommin pakenemalla tai jäämällä syyttelyn tasolle. Jääköön.
Ystävät löytyvät lähiperheestä ja, -ystävistä-!
sukulaisia ja ystäviä joille itsemurhayritykseni ovat olleet niin kova paikka, että eivät ole tienneet miten pitäisi olla.
Eivät ole minua hylänneet, eivät vain pystyneet juuri silloin olemaan tekemisissä kanssani koska olivat surullisia/pettyneitä/suuttuneita jne jne ymsymsyms.
Yhteyttä pidetään edelleen, ja läheisiä ollaan.
jos lähimmäisetkin on noin kylmiä että silloin kun tukea ja apua tarvitaan eniten, antavat he sitä vähiten ja menevät kauemmaksi.
Sinua olisi varmasti harmittanut, jos olisit vahingossa onnistunut. kerjää muulla tavalla huomiota, tapasi on väärä.
onhan se mielettömän vaikea sanoa yhtään mitään itsemurhaa yrittäneelle. Ja pelkkä halaus tuntuu aika vaatimattomalta.
Jo mun lapsettomuus on osalle mun ystävistä liian vaikea puheenaihe ja itsemurha lienee kuitenkin isompi juttu.
josta jää henkiin kertomaan KAIKILLE?
Huomion takiako sen teit? Mä voin omasta puolesta sanoa et mua jotenkin nolottais mennä sairaalaan itsarin yrittänyttä tapaamaan. Toisaalta en kyllä kehtais tavata miehen puoleisia sukulaisia jos ne tietäis musta jotain tollasta.
josta jää henkiin kertomaan KAIKILLE?
Huomion takiako sen teit? Mä voin omasta puolesta sanoa et mua jotenkin nolottais mennä sairaalaan itsarin yrittänyttä tapaamaan. Toisaalta en kyllä kehtais tavata miehen puoleisia sukulaisia jos ne tietäis musta jotain tollasta.
Jäin henkiin hädin tuskin vaikka ei olisi pitänyt. Lääkkeitä ei ollut tarpeeksi, vaikka niin luulin. MIkään huomionhakutempaus ei ollut kyseessä, vaan niin järjetön tuska ja ja kipu mun sisällä, että en tiennyt miten muuten pääsisin siitä eroon.
Jouduin yrityksen jälkeen suljetulle osastolle, koska lääkärit tajusivat sen että yrittäisin uudestaan heti kun mahdollista. Olin osastolla 2 kk, sain lääkityksen ja olen ollut terapiassa siitä lähtien.
Nyt olen huterasti jaloillani ja yritän pitää elämänreunasta kiinni. Välillä tulee päiviä, jolloin ajattelen että se on mun elämäni viimeinen päivä, mutta lapset saa mut jotenkin vain jaksamaan.
Olen varmasti tyhmä ja idiootti, mutta en osaa hävetä tapahtunutta. Olen vain kiitollinen siitä, että sain apua. Elämä toi liikaa paskaa mun tielle enkä selvinnyt siitä omin voimin.
Onneksi ne parhaat ystävät on olleet tukena ilman mitään nolotuksia ja muita.
En osaa kuvitella tilannetta, mutta uskon että ainakin itse olisin menettänyt luottamukseni tuollaisiin ihisiin täysin,
En menisi sukuloimaan.