Kokemuksia kongitiivisesta psykoterapiasta?

Se on juttelemista, terapeutti kysyy usein, mitä kuuluu ja mitä on mielessä. Siitä se lähtee sitten. Aluksi oli paljon traumaattisten kokemusten käsittelyä, sain niihin etäisyyttä ja tajusin oman syyttömyyteni niihin ja häpeän taakka on pienentynyt. Ahdistus on vähentynyt. Nyttemmin on paljon käsitelty sitä miten mä muuttaisin elämääni, miten voisin enemmän "kukoistaa" eli elää omaa elämääni. Saada tilaa sille mitä olen ja elää sen mukaan mitkä ovat mun voimavarat ja tarpeet. LIsäksi on opeteltu rentoutumista ja hengitystekniikkaa ahdistuksen voittamiseksi. Olen saanut pieniä kotitehtäviä joskus. Tai olen vienyt sinne tekemiäni kuvia ja niistä on juteltu.

Mulla on diagnoosina masennus ja ahdistuneisuus. Olen ollut tyytyväinen. Edistys on ajoittain hidasta ja huomaamatonta ja menee takapakkiakin mutta kun kattoo alkutilannetta, niin huomaa että sitä on tapahtunt ja koko perhe voi paremmin. Olen saanut lääkityksen tosi vähälle ja ehkä pääsen siitä eroon. Näinhän ei bipo varmaan voi tehdä, mutta uskoisin että terapia on silti tosi hyvä juttu. Ystäväni jolla on kaksisuuntainen, kävi kolme vuotta terapiassa ja hyötyi siitä.

Terapia vaatii sitoutumista ja on rahallinen sijoitus itseen. On tärkeetä löytää ihminen, jolle on helppo puhua ja joka tuntuu ymmärtävän. Kannattaa myös käydä suht lähellä kotia, että matkaaminen ei käy rasittavaksi ja kalliiksi.

Suosittelen kyllä terapiaa. Toivorikasta ja valoisaa kevättä!

Usein käydään läpi tilanteita joissa ahdistus on mennyt päälle. Analysoidaan mitä olen niissä ajatellut ja miksi ja terapeutin kanssa tarkastellaan fläppitaulua käyttäen asiaa. Usein kirkastuu että mulla on kielteisiä ajatusmalleja itsestäni, hirveän pessimistiset mielikuvat asioista. Sitten mietitään miten asiaa voisi ajatella toisin, terveellä tavalla. Muutos tapahtuu pikku hiljaa. Oppii itse analysoimaan niitä ilman terapeuttiakin. Mä olen alkanut esim. rohkaista itseäni joka aamu kun meen töihin; sä olet hyvä työntekijä, teit tuon homman hyvin, pärjäät hienosti. Ei siis mitään teennäistä psyykkaamista vaan asioissa joissa oikeesti meni hyvin, uskallan kiittää itseäni.

kirjoituksestasi 2:) Ja lisää kuulisin mielellään. Lääkityksestä en tosiaan voi päästä, mutta haluaisin, että tulevaisuus voisi tarjota enemmän mahdollisuuksia ja sairaus rajottaisi mahdollisimman vähän elämää.ap