Tunnetko ketään vakavasti sairasta?

Viimeiseen asti kieltäytyi puhumasta sairaudesta eikä siitä saanut sanallakaan mainita,joten tue siinä sitten

Heitettiin sairaudesta todella mustaa ja hurttia huumoria.

Suunniteltiin suuria tulevaisuudelle tietäen, että suunnitelmat eivät koskaan toteudu. Siksi olikin hauska ampua yli ja huolella, päättää ja luvata vaikka mitä.

Toisaalta välillä olin vain läsnä, kun pelko ja kipu löivät läpi. Ei siinä mitään voinut sanoa tai tehdä, kysyä vain, voiko tehdä mitään, mikä helpottaisi oloa ja yrittää saada ajatukset jonnekin iloisempiin asioihin.

Syöpäsairaan ihmisen joka kuoli kesällä. sairasti pari vuotta. Tukena olin liian vähän koska mulla oli pieni vauva hoidettavana ja olin tosi puhki. Ja toisaalta häntä oli tosi vaikea tukea kun ei halunnut puhua asiasta, varsinkaan kenellekkään ei olisi siitä saanut kertoa. Terminaalivaihe tuli mulle ihan puun takaa, ei kukaan kertonut että nyt ollaan loppusuoralla, onneksi ehdin käydä häntä vielä sairaalassa katsomassa... Tämä ihminen oli selkeästi masentunut tuon sairauden takia, sai mielialalääkkeitä kyllä. Itselle jäi paha mieli siitä etten saanut olla tarpeeksi läsnä..

Viimeiseen asti kieltäytyi puhumasta sairaudesta eikä siitä saanut sanallakaan mainita,joten tue siinä sitten

Jos itse sairastaisit vakavaa sairautta, olisiko kiva puhua siitä koko ajan kaikkien kanssa?

Monet haluavat jatkaa elämää sairaudesta huolimatta, eivätkä halua jäädä kieriskelemään kurjuuteensa.

Useimpien vanhemmat ovat vakavasti sairaita. Heitä tuetaan käymällä tapaamassa.

Viimeiseen asti kieltäytyi puhumasta sairaudesta eikä siitä saanut sanallakaan mainita,joten tue siinä sitten

Jos itse sairastaisit vakavaa sairautta, olisiko kiva puhua siitä koko ajan kaikkien kanssa?

Monet haluavat jatkaa elämää sairaudesta huolimatta, eivätkä halua jäädä kieriskelemään kurjuuteensa.

että yleensä se puhuminen auttaa. Minä ainakin puhun aina ja kaikille sairaudestani, ja silti jatkan elämistä, en todellakaan kieriskele kurjuudessa :)

Minua tukee parhaiten se että kanssani ollaan aivan kuten ennenkin, ei säälitä vaan eletään mukana ilot ja surut.

Useimpien vanhemmat ovat vakavasti sairaita. Heitä tuetaan käymällä tapaamassa.

Miksi useimpien vanhemmat olisivat vakavasti sairaita? Jos tarkoitat vanhuutta niin se ei ole sairaus eikä minusta edellytä sellaista tukemista kuin oikeasti sairaus (nuorella ihmisellä esimerkiksi).

Eihän siinä oikein muuta voi kuin myötäelää, kuunnella, auttaa niissä konkreettisissa asioissa missä voi, jutella asioista jotka ovat potilaalle mieluisia ja ehkä vievät ajatukset hetkeksi muualle.

Ihan sairaan itsensä mukaan on yritetty mennä.



Ensimmäinen tapaus oli bestikseni, ja koko se itse sairaus ja miten se havaittiin ja hoidot ja lopullinen tappio oli niin rankkaa että itsellekin tuli fyysisiä oireita. Tauti oli aggressiivinen ja aiheutti niin isot tuskat loppuvaiheessa että ystäväni oli lopuksi kipulääkkeiden ansiosta tiedoton.



Toista ystävää kävimme saattohoidon aikana katsomassa säännöllisesti useamman kuukauden ajan. Hän heikkeni vähitellen, lyhytkestoinen muisti meni mutta meidät hän muisti loppuun asti ja hänen persoonansa pysyi samanlaisena loppuun saakka. Hänellä ei myöskään ollut tuskia joten tilanne oli siinä mielessä helpompi, mutta tietoisuus siitä, että kuolema tulee vääjäämättä, ei tehnyt siitä helpompaa. Tiivistä ystäväpiiriämme tapaus tiivisti vielä entisestäänkin, kun kaikki ottivat asiakseen käydä potilaan luona. Tapasimme siellä toisiammekin ja muistelimme kaikkea mitä yhdessä olimme tehneet potilaan ja potilaan perheen kanssa ja se oli aika helpottavaa.