Millaisessa kyläpaikassa ET viihdy?

Itse en pidä isäntäväen kireästä jäätävästä tunnelmasta.

lapset saa riehua ympäriinsä, väkeä on liikaa suhteessa tiloihin eli kaikille ei ole istumapaikkaa ja isäntäväki juttelee ns. sisäpiirille. Ja erityisesti inhoan kyläilyä, jossa joku kutsuu luokseen ja ilmoittaa samalla, että tuo tullessasi lohilaatikkoa ja salaattia tusinalle.

Mä kyläilen vain sellaisten ihmisten kanssa, joista pidän. Eihän sitä nyt joka paikassa kaikki aina mene ihan täysin oman maun mukaan, mutta ihmisten kanssa oleminen on yllätyksellistä.

varsinkin mitä tahansa urheilua katsova isäntä kun talossa on emännällä vieraita... sillä se isäntä makaa olkkarissa eikä sano edes päivää.



isäntäväki joka puhuu puhelimessa kun vieraat paikalla.



paikassa jossa on niin sotkuista ettei ole paikkaa minne istua

on muuten voimakkaita hajuja ja on kamala sotku sekä likaista.

eräs sukulaispariskunta on aina riidoissa kun siellä käydään. Se saa minut erittäin vaivautuneeksi.

perheen luona (enkä viihdy silloinkaan kun he vierailevat meillä päin).



Heillä lapset huutaa, riehuu, mesoaa ihan käsittämättömästi, eikä niitä ojenneta mistään. Todella raskasta. Itsellänikin lapsia, joten ei ole vierasta lasten touhut, mutta kun ei mitään tolkkua ole missään asiassa. Lapsilla ei mitään rajoja.



Eniten häiritsee se järjetön melu. Ne lapset oikeesti huutaa kurkku suorana joka asian. Ja kyse kuitenkin 10v. ja 7v. ikäisistä lapsista.



Siksi siellä tulee kyläiltyä ja itsekin kutsun heitä silloin tällöin meille, koska olen toisen lapsen kummi...

jossa on niin paljon rojua, ettei edeas sisään mahdu.

että tulin huonoon aikaan, olen tiellä tai että isäntäväellä olisi parempaakin tekemistä. Näin on käynyt, vaikka oeln ollut ihan kutsuttuna vieraana.



En pidä esim. siitä, että joku soittaa ja isäntä alkaa puhua puhelimessa niitä näitä kuulumisia jonkun kanssa ja puhelu kestää puolesta tunnista tuntiin. Lyhyen asian voi toki hoitaa, mutta minsuta tuollaiset juorujaarittelut voi siirtää siihen hetkeen, kun vieraat ovat lähteneet.

tuli myös mieleen, että vanhempieni luona en viihdy. Siellä on telkkari koko aika päällä ja lapset ei saa suunnilleen liikkua sohvalta. Siinäkin pitää istua selkä suorassa kun kirkon penkissä. Lisäksi vanhempani riitelevät typeristä asioista silloinkin kun me siellä käydään. Meidän isä saattaa saada mistä tahansa yhtääkkiä kilarit.



Sanomattakin selvää, että emme usein siellä käy. Ns. pakolliset käynnit hoidetaan nopeasti, muutoin ei käydä.

Meillä on parikin ystäväperhettä, joiden kodeista tuli remontin myötä kaikuisia ja hälyisiä. Lasten äänet ja muu sellainen jotenkin korostuu. En tiedä mikä muutoksen asunnoissa aiheutti. Ihmiset ovat ihania, mutta vierailut ovat minulle raskaita koska en jaksa olla kauaa metelissä.



Käytöstapapuolella puhelimessa puhuminen seurassa vähänkin pidempään on mielestän moukkamaista.

Siis sellaisessa jossa pitäisi vaan pönöttää fiinin kahvipöydän ääressä ja keskustella korostetun sivistyneesti. Lasten pitää olla hiljaa ja huomaamattomia. Tällaisissa emme viihdy lainkaan, vaan rennommissa paikoissa mieluummin.

Ei kai ihminen kyläile kuin ystäviensä luona. Ystävien seurassa viihtyy. On epäkohteliasta riidellä puolisonsa kanssa muiden ollessa paikalla. Intohimoiset väittelyt kiinnostavista kysymyksistä taas kuuluvat asiaan.

Eikä mulla todellakaan ole hajuakan, eikä mielenkiintoa siihen mitä kaverit tienaa.

JOskus vain koti (on se vuokrakämppä tai uusi okt) ei vain tunnu kodilta. Se liittyy ihmisiin - jos he eivät ole vilpittömiä ja rakastavia ei seinilläkään ole merkitystä.



Ja joskus on ollut isolla rahalla tehty hieno sisustus ja komeat seinät ja sisällä pelkkää tyhjää.



Mieluisin kyläpaikka on sellainen missä tuntee olevansa rakastettu ja toivottu - enemmän perheenjsen kuin "vieras".



Jostain syystä meillä on aina paljon porukkaa, vähintään 2-3x kuukaudessa tulee joku meille perheineen syömään, meillä piipahdetaan iltasella kahville. Ehkä meillä on sellainen koti jossa vieraat tuntee itsensä osaksi perhettä:)

Siis sellaisessa jossa pitäisi vaan pönöttää fiinin kahvipöydän ääressä ja keskustella korostetun sivistyneesti. Lasten pitää olla hiljaa ja huomaamattomia. Tällaisissa emme viihdy lainkaan, vaan rennommissa paikoissa mieluummin.

Mistä puhutaan, mitä tehdään, miten istutaan ja missä?

puhuu koko ajan eikä anna muille perheenjäsenilleen suun vuoroa. Jos kysyn jotain perheen mieheltä, joka on sukulaiseni, vaimo vastaa hänen puolestaan. Samoin jos yritän jutella lasten kanssa jotain niin emäntä, eli lasten äiti, alkaa puhua lasten asioista. Muutenkin puhuu koko ajan joko lapsista tai omasta työstään, joka ei ole kauhean kiinnostava. Hän on kiinnostunut meidän lapsten asioista mutta ei meidän aikuisten, ei ikinä kysy meiltä mitään - eikä tee kyllä mieli kertoakaan.



Tämä nainen hallitsee koko perhettä ja elää vahvasti lastensa kautta - yhä vielä, vaikka vanhempi on jo muuttanut kotoa.

Meillä on parikin ystäväperhettä, joiden kodeista tuli remontin myötä kaikuisia ja hälyisiä. Lasten äänet ja muu sellainen jotenkin korostuu. En tiedä mikä muutoksen asunnoissa aiheutti. Ihmiset ovat ihania, mutta vierailut ovat minulle raskaita koska en jaksa olla kauaa metelissä. Käytöstapapuolella puhelimessa puhuminen seurassa vähänkin pidempään on mielestän moukkamaista.

Jos ei ole kirjoja, mattoja eikä verhoja, koti kaikuu pahasti.

Meillä on pari tuttavapariskuntaa, jotka aina pyytävä kylään ja sitten istua pönöttävät kahvipöydässä ihan hiljaa. Vähänkö vaivaannuttavaa.

En viihdy yhden tuttuni luona, jonka koti on täydellisen tip top siisti (on siivonnut ennen vierailua varmaan 3-5 tuntia), ruokaa & herkkuja yms. on tarjolla yltäkylläisesti montaa eri lajia, useimmat itse tehtyjä ja sitten on yleensä vielä jotain "spesiaalia" ohjelmaa järjestetty lapsille. Kyseessä on lapseton sukulaisnainen, oman lapseni kummi. Ja tällaista ylisuorittamista siis ihan tavallisella kyläilyllä, ei ole kyse mistään juhlasta, jolloin ymmärtäisin kaiken hieman paremmin.



Kyläilyä edeltää monen päivän puhelinrumba, jossa kummitäti kyselee tarkkaan lapseni mieltymykset ja suunnittelee ruokavalion jne. Tuossa kyläpaikassa tulee tunne, että tässä suoritetaan jotain täydellistä idylliä, siellä ei voi olla rennosti ja relasti oma itsensä ja varsinkin lasten puolesta pitää koko ajan jännittää, etteivät sotki ja riehu liikaa. Ja kokoajan pitäisi muistaa olla kehumassa, miten hyvää ruokaa ja kaunis sisustus jne. jne.



Silti kummitäti on omalla tavallaan tosi kiva ja mukava, tuo hänen täydellisyyden tavoittelunsa vain on tosi raskasta.

Itse aina protestoin isäntäpariskunnan epäonnistuneita illanviettoja vääntämällä tortut nurkkaan.



Viime viikollakin sanoin isännälle että on niin huonot juhlat että oli pakko vääntää kunnon paskat nurkkaan.



Tämän sanottuani läimäytin ukkoa selkään ja painuin heidän saunaansa, parvekkeelta hakemani oluttölkki kourassa.



Siihen jäi isäntä miettimään maailmanmenoa kun minä poika saunoin tyytyväisenä.