Lue keskustelun säännöt.
Neljä luurankoa kaapissa. Minkälainen olis kohtuullinen synnintunto näistä? Sulla jotain?
09.01.2013 |
Noin 3 v harrastanut "seksiä" samanikäisen kanssa (en kehtaa ottaa yhteyttä, mutta tarttis varmaan ja kysyä, että muistaako). Mikä synti muka?
Noin 7 v tönäisin jotakin. En tiedä oliko vahinko, oliko eräs kiusaaja vai mikä juttu? En tiedä kuka oli "uhrini". Jos tietäisin, niin olisi parempi. En tiedä satuttiko itsensä ja miten siinä tapauksessa ja miten koki tämän tapauksen. Mutta en ole unohtanut.
Noin 7 v varastin pienen lelun. Kauheat tuskat tästä synnistä. En ymmärrä, miksi olen varastanut ylipäätänsä. Lelun rahallinen arvo olisi nykypäivänä ehkä 2-5 euroa. Tämä on ainoa kerta, mutta tätä en ymmärrä ja on aina kiusannut kamalasti.
Noin 7-8 olen lyönyt itsenäni pienempää ulkona. En ymmärrä tätä ollenkaan enkä tiedä kuka tuo ihminen oli. Muistaisiko minut vielä? Luultavasti ottaisin yhteyttä ja pyytäisin anteeksi, jos tietäisin kuka oli.
Kaikki nämä kolme juttua ovat siis tapahtuneet samoihin aikoihin. Olisikohan johtunut open kohtelusta ekalla luokalla?
Mitä mieltä näistä jutuista? Onks muilla samanlaisia? Miksi juuri 7 v ja sitten ei muuta tommosta elämässä? Ekalla luokalla heti syksyllä olin opettajan kiusaama, mutta koko koulu oli minulle shokki. Opettaja soitti kotiin heti ekan syksyllä ja valitti, että en ole oppinut lukemaan. Kotikieliä oli ollut neljä. Minut otettiin pois siitä koulusta ja laitettiin toiseen kouluun. Koko perhe muutti. Vajaan vuoden sisällä olimme jo aikaisemmin muuttaneet kaksi kertaa, mutta syyt ei ihan tiedossa. Sanottiin vain, että vauvat meinasivat kuolla rapuissamme, että asunto ei sopinut. Mutta oikeesti monet vauvathan on mestareita menee ylös- ja alas rapuissa.
Sitten tuli luokallenni eräs, joka kuulema oli purrut minua käsivarteen välitunnilla ihan takin läpi. Tätä en ollenkaan muista. Hän kertoi sen vuosikymmenien jälkeen ja sanoo, että on joutunut kärsimään ihan hirveästi. Muut olivat menneet kertomaan opelle, että tämmöistä oli tapahtunut. Olin joutunut näyttämään käsivarren koko luokalle ja se oli ollut kamalan näköinen. Miksi tämmöistä on voinut tapahtua ja miksi joku on saanut kärsiä tämmöisestä koko elämänsä? Oli kuitenkin hienoa, että mahdolliseksi syyksi hän on sanonut kateuden. Itse en muista tehneeni hänelle mitään, josta olisi pitänyt tulla riitaa tai tämmöistä fyysistä juttua. En riitele kenenkään kanssa enkä pure. Monet tytöt kyllä puree ja ehkä raapivatkin. Entä sinä?
Kommentit (11)
harva vain pystyy tilittämään todella arkaluonteisia asioita. Kaikilla on luurangot kaapissaan niin turha jeesustella toisten asioita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun menneisyydessäni on aika paljon rankkaa päihteidenkäyttöä, väkivaltaa, riskaabelia sukupuolikäyttäytymistä, monenlaista itsetuhoisuutta ja itsemurhayrityksiä jne. joista ei tiedä juuri kukaan. Noita pidän luurankoina. En jotain mikä tapahtui välitunnilla ala-asteen pihalla.
Niin minäkin ajoittain, vaikka olen lähes nelikymppinen. Minä olin siinä 4-10 iässä ihan ihmishirviö :( Kidutin pikkuveljeäni ja perheemme lemmikkejä mennen tullen. Nykyisinkin vielä säännöllisesti tulee mieleen jotain niistä teoista ja aina kun tulee, ahdistus ja syyllisyydentunto on aivan valtava. Varsinkin, kun tuo rääkkäämäni veli on nykyisin masennuksen takia eläkkeellä, niin en voi olla miettimättä mikä on sen osuus että joutui elämään sisaren pelossa monta vuotta lapsuuttaan. Vieläkin, jos teen vaikka nopean liikkeen, hän vaistomaisesti suojautuu kyyryyn, koska lapsena se tarkoitti lyömistä tai potkimista :(
Ja hamsterini näännytin 8-vuotiaana piruuttani nälkään, koska olin kyllästynyt hoitamaan sitä. Kokeilin myös mitä tapahtuu jos koiran peräaukkoon laittaa sinappia, että juokseeko se todella itsensä hengiltä. Tallasin ihan huvikseni littuun kaikki pikkulinnun poikaset joita näin maassa alkukesästä. Ahdistaa, että noita tekoja ei saa millään tekemättömiksi :(
Niin minäkin ajoittain, vaikka olen lähes nelikymppinen. Minä olin siinä 4-10 iässä ihan ihmishirviö :( Kidutin pikkuveljeäni ja perheemme lemmikkejä mennen tullen. Nykyisinkin vielä säännöllisesti tulee mieleen jotain niistä teoista ja aina kun tulee, ahdistus ja syyllisyydentunto on aivan valtava. Varsinkin, kun tuo rääkkäämäni veli on nykyisin masennuksen takia eläkkeellä, niin en voi olla miettimättä mikä on sen osuus että joutui elämään sisaren pelossa monta vuotta lapsuuttaan. Vieläkin, jos teen vaikka nopean liikkeen, hän vaistomaisesti suojautuu kyyryyn, koska lapsena se tarkoitti lyömistä tai potkimista :(
Ja hamsterini näännytin 8-vuotiaana piruuttani nälkään, koska olin kyllästynyt hoitamaan sitä. Kokeilin myös mitä tapahtuu jos koiran peräaukkoon laittaa sinappia, että juokseeko se todella itsensä hengiltä. Tallasin ihan huvikseni littuun kaikki pikkulinnun poikaset joita näin maassa alkukesästä. Ahdistaa, että noita tekoja ei saa millään tekemättömiksi :(
Sullahan on aivan sadistinen luonne, ainakin ollut, mutta onko se edes muuttunut mihinkään. Toi eläintenkin tappaminen on todella vakava oire. Vanhemmissanne on ollut pahemman kerran vikaa myös, koska ovat sallineet tuollaista tapahtuvan.
Sun on syytäkin miettiä mikä osa on sun syytä. Voisi olettaa että aika iso osa.
Sullahan on aivan sadistinen luonne, ainakin ollut, mutta onko se edes muuttunut mihinkään. Toi eläintenkin tappaminen on todella vakava oire. Vanhemmissanne on ollut pahemman kerran vikaa myös, koska ovat sallineet tuollaista tapahtuvan.
Vanhemmat eivät tienneet asiasta mitään. Olin niin kiero nilviäinen, että onnistuin tekemään tekoni salassa, ja esittämään aina erittäin kilttiä ja tunnollista heidän edessään. Olin koulussa menestyvä "kympin tyttö", josta he eivät olisi ikinä uskoneet mitään sellaista. Veljeni ei viitsinyt kiusaamisista lopulta edes kertoa koska tiesi että saan puhuttua sen niin että hän valehtelee ja että en ikinä tekisi sellaista. Tein noita temppuja vain kun vanhemmat ei olleet näkemässä, esim. kun oltiin koulun jälkeen kaksistan kotona, pihalla leikkimässä tms.
Olen myös pelännyt tuota, että ehkä se piirre on minussa jossain vieläkin. Tunnistan siitä tiettyjä sävyjä, erityisesti sen että stressaantuneena minulla on hyvin aggressiivisia tunteita, jotka tosin osaan nyt aikuisena hillitä. Mutta joskus pelkään että entä jos vaan menisi "yli" joskus, niin luulen että minussa on valitettavasti kyky olla vaikka murhaaja.
Olin muuten itse myös koulussa koko kouluajan koulukiusattu, ja raukkamaisesti sitten kostin asian heikommilleni eli pikkuveljelle ja eläimille, koska en uskaltanut sanoa mitään niille kiusaajille. Siellä vaan pidättelin päivät itkua ja kotona olin samanlainen kiusaaja itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sillä voisi olla merkitystä edelleen. Mutta sä taidat kyllä provoilla (vakavalla asialla), vai kuinka? Oletan niin koska se että aikuinen mies sua edelleenkin kavahtaisi... ei se mene läpi. Eihän sen tarvitsisi ottaa sua kuin ranteesta kiinni ja vääntää. Tohon se karahti.
Eihän sen tarvitsisi ottaa sua kuin ranteesta kiinni ja vääntää. Tohon se karahti.
provo toisen tunnistaa? ei kai kukaan nyt noin tyhmiä suustaan laukoisi?? oletko koskaan kuullut naisten väkivaltaisuudesta? sillä ei ole mitään merkitystä onko mies Mies, onko se semmoinen kaappi-sämpyläkainalo-mallia, vai tuulessa heiluva ruohonkorsi. Jos toista pelkää, sitä pelkää.
Aloittajan luurangot tuntuu kyllä omiin verrattuna todella pieniltä. Omani ovat semmoisia mammutin luurankoja ;D MUTTA, suosittelen AP:lle ja sadistiselle lapselle ammattiauttajan kanssa juttelemista, AP:lle siksi, että noin pieni asia vaivaa noin paljon, ja sadistiselle siksi, että saa kokonaan purettua moiset fiilikset pois tervettä kautta.
Itsehän en ole vieläkään saanut aikaiseksi mennä hoitoon, vaikka esim vuodet 2002-2008 ovat ihan hämärän peitossa. Psyyke sulkee asioita pois, koska olin tuon ajan ihan hunningolla. Myymälävarkauksia, melkein prostituutiota, masennusta, alkoholiongelmaa, huumeita.. Nyt sitten elelen "normaalina", toivottavasti kulissit pysyy pystyssä, eikä kukaan menneisyydestä enää "nouse" pinnalle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuden vanhana meillä oli alivuokralainen isossa talossa jonka luona notkuttiin veljen kanssa usein. Kerran sitten valehtelin äidille ihan täysin turhasti että se alivuokralainen kiroili ja puhui rumia meille, mulle ja veljelle. Ei se sellaista koskaan tehnyt. Tämä johti siihen että alivuokralainen irtisanottiin. Hävettää.
Kymmenen vanhana tapeltiin veljen kanssa verisesti. Veli 1 v nuorempi. Oltiin kylpyhuoneessa ja löin sen pään todella kovaa suihkutelineeseen. Luulin silloin että nyt sen pää halkesi mutta ei tullut verta. Iso kuhmu kumminkin. Vieläkin muistan sen kauhun tunteen että NYT kävi huonosti..
Ekalla luokalla sottasin naapuriluokan seinän ja kirjottelin kirosanoja liitutaululle. En tiedä miksi. Jäin tietysti kiinni, kiistin koko jutun ja koitin väittää että olin nähnyt että tuntematon isompi poika meni sinne luokkaan ja sotki. Äiti sai puhelun kotiin ja asnoi mulle ettei ole koskaan hävennyt niin kamalasti, eikä halua että puhun hänelle enää koskan (no sain mä parin päivän mykkäkoulun jälkeen taaspuhua äidin kanssa).
Kahdeksannella luokalla ahdisti niin paljon mennä matikan kokeeseen että lintsasin. Eka kerta kun tein niin. Mulla oli kaikki aineet 9-10 koulussa silloin, lukuunottamatta matikkaa + kemiaa/fysikkaa jotka oli aivan sairaan vaikeita mulle. Ne oli 7-8 tokarissa. No valehtelin opettajalle että mä en menny kokeeseen koska piti mennä jotain sukulaisia vastaan lentokentälle.. Se soitti kotiin enkä ikinä unohda sitä pettymystä faijan kasvoilla kun tulin kotiin. Häpeän tätä vieläkin, oikein sydämestä ottaa kun mietin asiaa.
Muutenkin musta tuntuu että mä olen tuottanut pettymyksiä vaativille vanhemmilleni koko pienen elämäni.
T- 34-v nainen
Uskaltakaa te muutkin, niin päästään käsiksi samalla siihen, että mitä oikein voi tapahtua lasten elämässä ja päässä kysymättä omilta muksuiltamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti olet edes oikeasti pyytänyt veljeltäsi anteeksi. Sillä voisi olla merkitystä edelleen. Mutta sä taidat kyllä provoilla (vakavalla asialla), vai kuinka? Oletan niin koska se että aikuinen mies sua edelleenkin kavahtaisi... ei se mene läpi. Eihän sen tarvitsisi ottaa sua kuin ranteesta kiinni ja vääntää. Tohon se karahti.
ja olemme aikuisena olleet erittäin hyvissä väleissä, mutta eihän se lapsena saatuja haavoja poista sekään.
En provoile kyllä. En tiedä pelkäisikö veljeni minun väkivaltaisuuttani nykyisin oikeasti, se on enemmänkin vaistomainen reaktio joka näytti hänet itsensäkin yllättäneen. En ole aikuisiällä koskaan ollut väkivaltainen kellekään onneksi joten en usko että hän oikeasti pelkäisi että tekisin nyt pahaa. Sinänsä voimien puolesta se onnistuisi kyllä, vaikka minä olenkin nainen ja hän mies, minä olen meistä kahdesta isompikokoinen, pituuden puolesta vain viitisen senttiä pidempi mutta painoa semmoiset 30 kg enemmän...
En sano tätä siksi, että esittäisin minkäänlaista arvioita ap.N "luurankojen" "syntisyydestä", vaan siksi että hän muistelee noin varhaisen lapsuuden tekemisiään jotenkin merkittävinä, ja koko viesti pyörii vain hänen napansa ympärillä. opekiusaa, hänen takiaa muuttaa perhe ja vauvat on erinomaisia kiipeilijöitä. Hänestä on hienoa, että joku on purrut häntä mahdollisesti kateuden takia. Kuitenkaan hän ei ole ymmärtävinään, että joku muu voi kärsiä samanlaisista teoista ja niiden julkisista seurauksista.
Mutta kun hän lopussa kysyy, että purenko tai raavinko minä, niin en. En kyllä ole enää tyttökään, vaan ihan aikuinen nainen.