Nimi Kertun ja Martan siskolle.
Meille on tulossa kolmas tyttö, oisko sulla hyviä ehdotuksia nimeksi?
kiitos
Kommentit (52)
on aivan paras ehdotus, ääni täältä Reetalle. Sopii todella hyvin.
vaikka sitä on annettukin naisille. Mielummin Tilda (annettu eniten aikakaudella, jolloin esim Martta suosituin), Titta, Tiitta, Tiina, Tiia, Tiitu,
Miehen ehdotus on Tintti ja yritän epätoivoisesti etsiä jotain parempaa. Haluaisin perinteisin nimen niinkuin Martta ja Kerttu.
Minun nimeni on Kerttu, ja olen kokenut sen, kuinka helposti se sotkeutuu Terttuun. Ihmisten on vaikea kuulla, kummasta nimestä on kysymys. Jos joudun sanomaan nimeni puhelimessa oudolle henkilölle (niin että hänen pitää kirjoittaa nimensä ylös jonnekin), olen jo aikoja sitten tottunut sanomaan "Kerttu K:lla".
Kummassakaan nimessä Kerttu tai Terttu ei ole siis mielestäni mitään vikaa, mutta samassa perheessä ei pidä olla molempia, koska siitä seuraa vain sekaannuksia.
ei oo nätti nimi, mutta eipä oo nuo edellisetkään.
Menee tällä samalla tt + vokaali pääte logiikalla.
Jos kerran Hertasta tulee mieleen pelikortit ja Terttu muistuttaa liikaa Kerttua, niin sitten Tertta.
mitä nimiehdotuksia. Käy jo etukäteen sääliksi lasta.
Mutta kun sä et tykkää, niin toi Reetta sopii äänteellisesti erinomaisesti sarjaan. Mä vaan en ole vakuuttunut, että se on tyyliltään yhtä vanha kuin Kerttu ja Martta.
Saara on mun mielestä samaa maata Kertun ja Martan kanssa. Oikein hyvä valinta olisi.
Mutta mun suosikki on tuo jonkun mainitsema Inkeri. On nimenä juuri yhtä ihastuttava kuin Kerttu ja Marttakin. Sointuu myös äänteellisesti siskojen nimiin, kun on ärrää kaikissa ja samanlaista terävyyttä. Myös mielleyhtymä kaikista nimistä vie riittävän kauas mustavalkoisten Suomi-filmien aikaan.
Reetan äitinä heti tuli mieleen, mutta sitähän on moni jo ehdottanutkin.
Muita hyviä olis Heta (Koiramäessä Martan sisko), Saara, Minna, Katariina (Katri)
Eihän se Heta Marten sisko ollutkaan, mutta vanha nimi silti. Lisäksi vielä tuli mieleen Liina
Miitta
Riikka
Eira
Sirkku
Sirkka
Iita
kommentteja ap?
äitinä minäkin olisin laittanut Martan toiselle tytölle jos olisi saanut lisää lapsia. Kolmannenkin nimi tulisi olla jokin vanha,samoita ajoilta elikkä noin 20 - 30 -luvulla syntyneiltä.