Miten voi saada hyvän aikuisuuden jos teini-ikä ollut kurja ja yksinäinen

Kaikki ei saa sitä koskaan

näin jälkiviisaana sanoisin, että joko teini-iässä tai heti sen jälkeen pitäisi saada jostain sosiaalisia taitoja. Niitä, joista jää paitsi, jos ei juurikaan ole ketään suurinpiirtein samanikäistä, jonka kanssa jutella koulussa tai harrastuksissa.



Noiden taitojen kautta pääsee sitten seuraavissa opiskelupaikoissa paremmin piireihin mukaan. Ja sitä kautta saa sitten töitä, kun on tuttuja, jotka suosittelevat, vaikka kokemusta ei olisikaan.

opiskelemaan. Sieltä uudet kaverit ja elämäkin näyttää paremmalta.

Aikuisena täytyy muistaa tukea lasta, kehua, järjestää kaikkea kivaa ja tehdä yhdessä hauskoja juttuja.

Mä uskoisin, että kurjan teiniyden jälkeen voi löytää hyvinkin onnellisen elämän.

Ajattelemalla toiveikkaasti, että tulevaisuus voi olla parempi kuin menneisyys ja nykyisyys. Mikä vain elämänvaihe voi olla kurja. On ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki vuorotellen...

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta. Paitsi sitten haudassa.

kaikilla on ongelmamme. olin ylä-asteella teiniprinsessa ja kärsin nyt sosiaalisesta pelosta. et ole siis yksin :) kaikki me taistelemme päivittäin, se on inhimillistä

Määrittele "hyvä aikuisuus". Kumpi on tärkeämpää: se, että oma elämänsisältö on sitä ja tätä, vai se, että olet tyytyväinen elämääsi, vaikkei se ole aina täydellistä?

Minä olin teini-ikäisenä yksinäisnen ja ksattu. Kuten useimmat, muutin yliopistokaupunkiin opiskelemaan. En minä sielläkään kaikkien kaveriksi tullut, mutta ne muutamat, joiden kanssa synkkasi, riittivät paremmin kuin hyvin. Mieskin sitten löytyi ja perhe saatiin alulle. Hyvä minun aikuisuudestani on muodostunut.



Aika monet muuttavat toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Monille siitä on hyötyä - muillekin kuin ennen yksinäisen rooliin juuttuneille.

Minä olin kouluiässä ja teininä rankasti kiusattu eikä minulla todellakaan ollut yhtään ystävää. Elämä oli vain päivästä toiseen kestämistä ja seuraavan kiusaamispäivän pelkoa.



Mutta en minä näitä jäänyt märehtimään kun pääsin pois sieltä koulusta ja opiskelemaan. Aloitin ihan uuden elämän. Onneksi myös toisella paikkakunnalla, joten ei tarvinnut niitä samoja naamoja edes nähdä. Kyllä mulla on oikein hyvä elämä ollut enkä tiedä miten nyt nuo menneet sen olisivat voineetkaan pilata.