Lapsuuden uskonnollinen kasvatus

Lisään vielä että myös myönteiset kokemukset osana lapsuuden uskontokasvatusta kiinnostavat tutkijaa.

uskonnonvapauteen.

maailmankatsomuksista ja tavoista ajatella. Sitä kautta lapsi saisi tietoa miten eri tavoilla perimmäisistä kysymyksistä voi ajatella ja siitä, että usko ei ole tiedon asia vaan uskon, eikä sen tarvitsekaan selittää kaikkea varmasti ja tieteellisesti, vaan uskonnon ja henkisyyden funktio on erilainen. Siksi päiväkodeissa ja kouluissa tulee olla uskontokasvatusta - ei tunnustuksellista, mutta erilaisiin uskontoihin ja ajattelutraditioihin perustuvaa. Voisi myös tutustua eri uskontojen juhlaperinteeseen, myös tähän omaamme! Ei tarvitse poista suvivirttä tai joulukuvaelmaa juhlista.

jos lasten kanssa ei jo pienestä pitäen kerrota ja jutella erilaista tavoista ajatella? Lapsia kiinnostaa ns, perimmäiset kysymykset ja silloin on luotevaa tuoda esiin erilaisia tapoja ajatella ja millaisia tapoja eri ihmisillä eri uskonnoissa on. Mitä ihmeen tuputtamista se on?

Juuri näin, meidän lapsemme tulevat elämään globaalissa maailmassa ja kohtaavat ihmisiä kaikkialta maailmasta työpaikoillaan ja harrastuksissaan.

Tämän syksyn suosituin romaani Taivaslaulu kertoo vanhoillislestadiolaisesta nuoresa pairista. Kummallakin on ankara uskonnollinen kasvatus jossa ehkäisy on syntiä eikä liikkeen oppia saa arvostella.Sisimmässsä heränneet kysymykset pelottavat heitä itseäänkin.

http://freepathways.wordpress.com/2013/08/13/pauliina-rauhalan-romaani/

Luin kirjan kun siitä on nyt ollut niin paljon mediassa ja blogeissa puhetta. Tunnen parhaiten helluntailiikettä enkä aavistanut että uskonnolliselta pohjalta pystyy kirjoittamaan näin koskettavasti ja kauniisti kuin Pauliina Rauhala tekee. Ei voinut itkemättä lukea...!

Nnoista juhlaperinteistä olen samalla kannalla. Nykylasten on tarpeellista tutustua sekä omaan että maahanmuuttajien juhla- ja uskomusperinteeseen. Niissä kouluissa joissa on monen kulttuurin edustajia mukana, on suvivirren rinnalle hyvä ottaa heidän kulttuurinsa uskonnollisia lauluja, lausuttavaksi heidän uskonnollisia tekstejä jne. Tässäkin suhteessa eri uskontoja kannattaa nostaa esiin yhdenvertaisesti.

myös lestadiolaisuuden ripittäytymmistapaa, että lapsen pitää joka päivä pyytää vanhemmiltaan anteeksi syntejään.



http://freepathways.wordpress.com/2010/02/22/nelivuotiaan-synnit/

Kyllä se sitten aikuisena ehtii muodostaa kantansa asioihin. Uskonnon tuputtaminen aiheuttaa vastareaktion (kuten itselläni) ja mistä sitä tietää vaikka päinvastainen aiheuttaisi päinvastaisen reaktion.

Meidän koulussa on pelkkiä tavissuomalaisia kirkkoon kuuluvia lapsia. Pitäisikö väkisin ruveta joulujuhlassa Allahia huutamaan?

kun uskonto on osa normaalia elämää. Kysymyksistä jutellaan ja pohditaan yhdessä, valmiita patenttivastauksiahan ei ole.

Siinähän on lähtökohta nimenomaan se, että uskonnollinen kotikasvatus on lapsesta ihan hirveää ja painostavaa ja saa lapsen mielenterveyden sekaisin.



Uskonnollinen kotikasvatus voi oikeasti olla myös hyvä asia. Lapsi voi kasvaa turvallisuudentunteeseen. Minulla ainakin on ihania muistoja mummosta, joka hyräili virsiä kotitöitä tehdessään ja toivotteli enkeleitä tietäni valvomaan, kun lähdin mummolasta kotimatkalle. Sellaiseen uskonnollisuuteen minäkin olen halunnut kasvaa ja kasvattaa lapsiani. Uskonto on voima, ei pakko.

missä ei ole monikulttuurisia kouluja. Taisit käsittää väärin. :-)

Joo, mulla on jossain määrin sama käsitys kyllä kuin sinullakin että uskonto saattaa olla ihmiselle hyvä voimavara. Mutta mutta...

Lapsi voi kasvaa turvallisuudentunteeseen. Minulla ainakin on ihania muistoja mummosta, joka hyräili virsiä kotitöitä tehdessään ja toivotteli enkeleitä tietäni valvomaan, kun lähdin mummolasta kotimatkalle.

Tuo enkelien suojelun vakuuttelu lapselle saattaa olla karhunpalvelus. lapsihan oppii näkemään että enkeli ei useinkaan suojelekaan, vaan valitsee hyvinkin mielivaltaisesti ne lapset joita ei suojele. lapsi tai nuori sairastuu vakavasti, joutuu liikenneonnettomuuteen, seksuaalisesti hyväksikäytetyksi, jopa murhatuksi. missä se enkeli oli silloin, lapsei voi alkaa kysellä.

Siksi tämä enkeli-opetus on kaksiteräinen miekka, ainakin itse uskonnon ja Jumalan opettamisen kannalta.

vaikutusvaltaisia hihhuleita jotka saarnasi meillekin sitten. Lapsena koin jatkuvaa painostavaa tunnetta että jumalan tuomitseva silmä katsoo jokaista tekoani. Oliisin pärjännyt aivan mainiosti ilman tuota riesaa.

Joo, mulla on jossain määrin sama käsitys kyllä kuin sinullakin että uskonto saattaa olla ihmiselle hyvä voimavara. Mutta mutta...

Lapsi voi kasvaa turvallisuudentunteeseen. Minulla ainakin on ihania muistoja mummosta, joka hyräili virsiä kotitöitä tehdessään ja toivotteli enkeleitä tietäni valvomaan, kun lähdin mummolasta kotimatkalle.

Tuo enkelien suojelun vakuuttelu lapselle saattaa olla karhunpalvelus. lapsihan oppii näkemään että enkeli ei useinkaan suojelekaan, vaan valitsee hyvinkin mielivaltaisesti ne lapset joita ei suojele. lapsi tai nuori sairastuu vakavasti, joutuu liikenneonnettomuuteen, seksuaalisesti hyväksikäytetyksi, jopa murhatuksi. missä se enkeli oli silloin, lapsei voi alkaa kysellä.

Siksi tämä enkeli-opetus on kaksiteräinen miekka, ainakin itse uskonnon ja Jumalan opettamisen kannalta.

Jos asiat ei menekään hyvin, tulee tunne että rangaistaan. Parempi olisi oppia elämän reaaliteetit eikä kuvitella että joku ohjailee asioita kun siitä ei oikeasti ole mitään varmuutta.

Onhan se ihan kauhita laulaa suvi virttä, lausua joulu evankeliumia, hyppiä tonttu leikkejä, laulaa åitienpäivä lauluja, muistaa isijänpäivää, ym.



Hilipatsuijaa, jos me emme pidä niistä vanhoista perinteistä kiinni, kuka pitää?



Kansainvälisyys on hyvä juttu, mutta pitää niitä oman maankin perinteitä säilyttää.

että jos lapsuudessa ei ollut uskonnollista kasvatusta, niin lapsi olisi kuitenkin sitä toivonut, kun sai viitteitä uskonnosta muualta?



Itse kasvoin perheessä, jossa uskonnollisista asioista ei voinut kysellä eikä keskustella. Vanhemmat olivat hyvin kielteisiä uskonnolle. Kun sitten teini-iässä halusin tutustua erityisesti kristinuskoon, koska noilla uskovilla tuntui olevan jokin viisaus, ystävällisyys ja rauha tms, jota ei esim. vanhemmillani ollut, niin jouduin valhdtelemaan suuresti, jotta sain edes kaveri niiden kanssa, jotka olivat jollain tavalla seurakunnan kanssa tekemisissä.

mutta mukavuudenhaluiset vanhemmat pani meidät erään uskonnollisen järjestön kerhoihin kun olin 6-vuotias (ilmainen lastenhoito, nääs. Ja ilmaisia kesäleirejä ym). Siellä mut aivopestiin niin, että liityin tähän porukkaan ja vasta yli 30-vuotiaana pääsin eroon tästä uskonnollisesta yhteisöstä.



Vanhempani eivät halunneet olla millään tavalla mukana uskonnollisessa toiminnassa. Mulla ja mun siskoilla ei 14-15-vuotiaaksi ollut juuri valinnanvaraa, kun vanhemmat patisti mukaan tuohon toimintaan. Siinä vaiheessa olinkin jo omaksunut tuon maailmankatsomuksen, ja jotenkin isäni havahtui, kun ilmoitin, että musta tulee isona ko. järjestön saarnaaja. Isä ylipuhui mut sentään hankkimaan yliopistokoulutuksen, minkä teinkin, ja vasta sen jälkeen lähdin uskonnolliselle "kutsumus"uralle. Josta sitten vähän yli 30-vuotiaana irtauduin, kasvoin aikuiseksi ja aloin ajatella ihan omilla aivoilla. Nykyään, vuosien terapian jälkeen, olen ihan tasapainoinen ja normaali perheellinen ihminen.



Eli pahin kombinaatio on varmaankin tämä: vanhemmat tietävät/tuntevat, että yhteisön oppi on niin ahdistava, etteivät halua itse osallistua mitenkään, mutta lapset pannaan sinne mukaan. En muuten suosittele kellekään!!!!

Onhan se ihan kauhita laulaa suvi virttä, lausua joulu evankeliumia, hyppiä tonttu leikkejä, laulaa åitienpäivä lauluja, muistaa isijänpäivää, ym.

Hilipatsuijaa, jos me emme pidä niistä vanhoista perinteistä kiinni, kuka pitää?

Kansainvälisyys on hyvä juttu, mutta pitää niitä oman maankin perinteitä säilyttää.

ei esim 300 vuotta sitten tiedetty mitään joulukuusista. Joidenkin tapojen muutokseen mene pari vuotta toisten jopa satoja vuosia.

Esim. ei tarvitse mennä kuin 80-luvulle, kun lähes kaikki leipoivat pullat kotona, nyt ne ostetaan pakasteina tai valmiisi pakattuna kaupasta.

tavat muuttuvat hitaasti mutta varmasti

Vierailija - 26.01.13 12:20 (ID 16336497)

Onhan se ihan kauhita laulaa suvi virttä, lausua joulu evankeliumia, hyppiä tonttu leikkejä, laulaa åitienpäivä lauluja, muistaa isijänpäivää, ym. Hilipatsuijaa, jos me emme pidä niistä vanhoista perinteistä kiinni, kuka pitää? Kansainvälisyys on hyvä juttu, mutta pitää niitä oman maankin perinteitä säilyttää.

ei esim 300 vuotta sitten tiedetty mitään joulukuusista. Joidenkin tapojen muutokseen mene pari vuotta toisten jopa satoja vuosia. Esim. ei tarvitse mennä kuin 80-luvulle, kun lähes kaikki leipoivat pullat kotona, nyt ne ostetaan pakasteina tai valmiisi pakattuna kaupasta.

Kyse onkin vain siitä, että haluammeko heittää kaiken ns. entisen pois ja olla vain suvaitsevaisia?

Lahkouskonnot ovat erikseen, siellä tuo uskontuputus ja herransana on nimenomaan pelottelua.