Lue keskustelun säännöt.
Useamman lapsen+ vauvan äidit, tuntuuko teistä että ette ehdi tehdä mitään?
20.12.2012 |
Eli kuinka hyvin muilla useamman lapsen+ vauvan äideillä on "kaaos" hallussa?
Itselläni on 2 alle kouluikäistä lasta ja 3kk ikäinen vauva, ja tuntuu kyllä välillä että vuorokauden tunnit eivät riitä kaikkeen mitä pitäisi tehdä.
Toiset päivät menevät paremmin, toiset huonommin, mutta aina on sellainen tunne, että kaikki mun aika menee ihan sellaiseen perusrumban pyöritykseen - aina on joko ruoka-aika, ulkoiluaika, jollain pissahätä tai kakka tulee jne. Jossain välissä sitä yrittää hoitaa pyykit, tiskit, siivoukset, kaupassakäynnit, siinäpä se tämänhetkinen elämä melkein onkin.
Oma aika on lähinnä sitä, että saatan hetken pystyä illalla katsomaan tv:tä vauvaa imettäen, kun isommat lapset on saatu nukkumaan. Sitten tulee uni itsellekin, vauva valvottaa yöllä ja aamulla on herätys väsyneenä 6-7 välillä kun 4-vuotias aamuvirkku ponkaisee ylös.
Huoh, tiedän kyllä että tämä nyt vaan on tälläinen vaihe ja itse olen näitä lapsia toivonut ja tehnyt. "Kohtalotovereilta" toivoisin kommenttia, miten teillä menee ja miten saatte arjen hallintaan?
Omalla kohdalla tilannetta varmaankin pahentaa esikoisen (pian 6-v.) ylivilkkausongelma, päivät ovat yhtä härdelliä jos ei jatkuva "ohjelmatoimisto" pyöri -> siis on oltava koko ajan jotain tiettyä tekemistä, tai ko. lapsi alkaa riehua ja tehdä kiusaa sekä minulle että sisarelle. Jos isommat lapset olisivat molemmat samanlaisia kuin 4-vuotiaamme, elämä olisi varmaankin vähän helpompaa.
Kommentit (17)
Tutulta kuulostaa, ja ajan kanssa helpottaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta myös voin luvata, että helpottaakin joskus. Minulla on neljä lasta, 16, 15, 3 ja 1 vuotiaat. Vaikein aika oli varmaan tuo kun vauva oli puolivuotias, imetyshormonit väheni, vauva valvotti, murrosikäiset kiukutteli ja sillon kaksivuotias uhmaili. Mutta nyt löytynyt rytmi vauvalla, tai siis jo 1v 4 kk ja uhmakin helpottaa. Suurin viisaus oli unirutiineihin ja rytmeihin panostus, ja se että piti huolta siitä että kaikki saa huomiota osakseen ennen kuinn alkavat sitä hakemaan kiukuttelulle. Siivoukset ja pyykit yms. jäivät usein tekemättä silloin mutta kuhan oli ruokaa ja rauhallisempaa niin sotku ei haitannut. Ja onko joskus mahdollista vuorotella miehen kanssa, että sullekin jää omaa aikaa.
Meillä on kahdet kaksoset ja vauva. Ei sitä paljoa ehdi tälläisiä asioita pohtimaan, kaikki menee omalla painollaan. Onneksi tämä on myös kahden aikuisen koti, ilman miestäni tämä voi olla aika kaaosta.
Mä oon lapseton ja miehenkin aikuiset lapset on jo omillaan ja mustakin tuntuu, etten ehdi tehdä mitään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
alle 4v vanhin eikä ehdi tehä mitään! paitsi urheiluvuorot käyn 2x viikos.
se on. tsemppiä vaan. Mulla kuopus nyt 3v ja elämä on jo jonkun aikaa ollut paljon helpompaa. Tuosta esikoisesta niin oletko puhunut asiasta neuvolassa? Voisitteko päästä esim toimintaterapeutin arviokäynnille, että olisiko terapiasta teille mitään apua. Ylivilkkaus on kait aika usein (yhden terapeutin arvio) jotain ihan muuta kuin se adhd ja jos taustalta löytyy joku syy niin siihen voi saada terapiasta apua. Adhd-lapsillekin on tietysti saatavissa apuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki on koko ajan kesken. Siivous, ruuanlaitto, vaipanvaihto, kauppaan pitäisi mennä ja pyykit on koneessa... Puuuuh!
mies omin käsin naputtaa töiden ohella iltaisin ja viikonloppuisin. Meillä siis 3v ja 6kk ikäiset ja rakennusprojekti aloitettu juurikin kuopuksen syntyessä. Mies siis käy käytännössä sotkemassa keittiön, jättämässä likaiset vaatteet sekä nukkumassa kotona. Minä huolehdin lapset (esikoisella 2 harrastusta viikossa, joihin myös kuskaan), ruokaostokset, synttärit (syys-joulukuussa meillä ruuhkaksi saakka synttärikemuilla käyntejä), joululahjat, siivoukset, pyykit ja mitä nyt kaikkea kodin ylläpitämisen liittyy. Lisäksi käyn rakennusostoksilla lasten kanssa kolmisin mm. laattoja, tapetteja tai maaleja valitsemassa, hakemassa milloin mitäkin ruuvia tai naulaa tai vesieristettä jne. Ei ole aina kaikista kiitollisinta hommaa.
Ja vaikka nyt aikalailla saan kodin ja asiat pidettyä järjestyksessä, niin kyllä tunne on, että elän vain ja ainoastaan muille kuin itselleni. Toisaalta jaksan, kun tiedän, että tämäkin on ohimenevää, mutta kyllä iltaisin on välistä sellainen olo, että kun voisi vain painua peiton alle ja ei kuuluisi ympäriltä yhtäkään ääntä.. Nyt on rauhallista, kun vauva nukkumassa ja poikkesin periaatteistani ja laitoin esikoiselle lastenohjelmia, kun ulkona pakkasta se 30astetta ja on syöty puurot ja askarreltu tälle aamulle. Kotihommia pitäisi kyllä itsellä tässä tehdä, mutta pakko joskus luistaa ja sen jälkeen olla entistä tehokkaampi. Kaaoksessa en halua asua ja pyykikorit ei saa pursuilla...en vain jaksa elää sellaisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
monesti en vain viitsi. En jaksa ottaa turhaa stressiä joka asiasta, vaan haluan nauttia ajasta kun lapset ovat pieniä. Koko ajan olisi listalla jotain tekemistä, nytkin odottaa kaksi isoa koneellista pyykkiä kaappeihin pääsyä, laitan ne kun viitsin.
Aamu alkaa minulla seitsemän jälkeen, kun herätän eskarilaisen ja laitan kahdeksaksi valmiiksi, kun taksi tulee hakemaan. Sen jälkeen laitan astioita, pyykkejä tai tulen koneelle. 2,3 ja 4-vuotiaat syövät aamupalansa vähän ennen yhdeksää ja vauvan herätän heidän aamutoimiensa jälkeen, jos ei ole siihen mennessä herännyt. Siitä se päivä jatkuu miten jatkuu. Alakerran imuroin vähintään kerran päivässä, koska inhoan kaikkia murusia sukkien pohjissa. lattiat ja vessat pesen kerran viikossa, lattioiden pesusta en tosin stressaa, jos jää jollain viikolla pesemättä, ei maailma siihen kaadu. Kaupassa ei minun onneksi tarvitse käydä, mies hoitaa sen puolen. Pikkulapsiperheessä on ihan luvallista olla kaaosta, kyllä se vielä joskus helpottaa.
Meillä kolme lasta alle neljässä vuodessa, ei minkäänlaista tukiverkkoa, ei isovanhempia elämässä mukana mitenkään, eli apua ei olle ikinä saatu mistään eikä tulla saamaankaan. Ainoa asia millä selviää järjissään on vaatimustason lasku. Eli esim
Syötän välillä eineksiä
Kestän sekasotkua ja hujanhajan olevia leluja
En ehdi askartelemaan tms kovin usein
En hoida pihaa, rikkaruohot heilimöi
En haali harrastuksia vielä pienille apsille
En "hoida parisuhdetta" koska ei ole mitään lastenhoitoapua (toki siis huomioin puolisoa arjessa mutta lapsivapaita lomia ei ole enkä jaksa stressata niiden puuttumista)
Omat vaatimikset minimiin (jätin väitöskirjanteon kesken)
Vaikeinta oli se siisteystasosta luopuminen.mutta siihenkin ajan mittaan tottuu.
Välillä kyllä hermo meinaa mennä kun ei ole edes vartin pätkää että saisi soiteltua puheluita, hoidettua asioita tms mutta muuten menee ihan mukavasti.
Muiden mielipiteille pitää viitata kintaalla. Esim äiini, joka oli aikanaan paska äiti, hoidatti omat lapsensa mummoilla, ja ei nyt itse ole elämässämme mitenkään mukana, kävi täällä kerran (on siis käynyt viiden vuoden sisällä yhden kerran, ei käy esim synttäreillä, ristiäissä, ei soita tms) ja HAUKKUI MINUT PYSTYYN kun oli sotkuista, ja löytyi pölyä kirjahyllyn päältä. Silloin vitutti ja aidosti, äitini ei tiedä lastenhoidosta mitään, laittoi omat lapset 2kk iästä täysipäivähoitoon ja viikonloput hoiti mummo...
Tsemppiä ap, kyllä se siitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mies omin käsin naputtaa töiden ohella iltaisin ja viikonloppuisin. Meillä siis 3v ja 6kk ikäiset ja rakennusprojekti aloitettu juurikin kuopuksen syntyessä. Mies siis käy käytännössä sotkemassa keittiön, jättämässä likaiset vaatteet sekä nukkumassa kotona. Minä huolehdin lapset (esikoisella 2 harrastusta viikossa, joihin myös kuskaan), ruokaostokset, synttärit (syys-joulukuussa meillä ruuhkaksi saakka synttärikemuilla käyntejä), joululahjat, siivoukset, pyykit ja mitä nyt kaikkea kodin ylläpitämisen liittyy. Lisäksi käyn rakennusostoksilla lasten kanssa kolmisin mm. laattoja, tapetteja tai maaleja valitsemassa, hakemassa milloin mitäkin ruuvia tai naulaa tai vesieristettä jne. Ei ole aina kaikista kiitollisinta hommaa.
Ja vaikka nyt aikalailla saan kodin ja asiat pidettyä järjestyksessä, niin kyllä tunne on, että elän vain ja ainoastaan muille kuin itselleni. Toisaalta jaksan, kun tiedän, että tämäkin on ohimenevää, mutta kyllä iltaisin on välistä sellainen olo, että kun voisi vain painua peiton alle ja ei kuuluisi ympäriltä yhtäkään ääntä.. Nyt on rauhallista, kun vauva nukkumassa ja poikkesin periaatteistani ja laitoin esikoiselle lastenohjelmia, kun ulkona pakkasta se 30astetta ja on syöty puurot ja askarreltu tälle aamulle. Kotihommia pitäisi kyllä itsellä tässä tehdä, mutta pakko joskus luistaa ja sen jälkeen olla entistä tehokkaampi. Kaaoksessa en halua asua ja pyykikorit ei saa pursuilla...en vain jaksa elää sellaisessa.
ja oli kaksi pientä lasta. En tosiaankaan kaipaa niitä aikoja. Mutta se tunne, kun talo oli valmis ja päästiin muuttamaan, se oli jotain aivan mahtavaa! Tsemppiä, kyllä se vielä helpottaa!
T.13
mies omin käsin naputtaa töiden ohella iltaisin ja viikonloppuisin. Meillä siis 3v ja 6kk ikäiset ja rakennusprojekti aloitettu juurikin kuopuksen syntyessä. Mies siis käy käytännössä sotkemassa keittiön, jättämässä likaiset vaatteet sekä nukkumassa kotona. Minä huolehdin lapset (esikoisella 2 harrastusta viikossa, joihin myös kuskaan), ruokaostokset, synttärit (syys-joulukuussa meillä ruuhkaksi saakka synttärikemuilla käyntejä), joululahjat, siivoukset, pyykit ja mitä nyt kaikkea kodin ylläpitämisen liittyy. Lisäksi käyn rakennusostoksilla lasten kanssa kolmisin mm. laattoja, tapetteja tai maaleja valitsemassa, hakemassa milloin mitäkin ruuvia tai naulaa tai vesieristettä jne. Ei ole aina kaikista kiitollisinta hommaa.
Ja vaikka nyt aikalailla saan kodin ja asiat pidettyä järjestyksessä, niin kyllä tunne on, että elän vain ja ainoastaan muille kuin itselleni. Toisaalta jaksan, kun tiedän, että tämäkin on ohimenevää, mutta kyllä iltaisin on välistä sellainen olo, että kun voisi vain painua peiton alle ja ei kuuluisi ympäriltä yhtäkään ääntä.. Nyt on rauhallista, kun vauva nukkumassa ja poikkesin periaatteistani ja laitoin esikoiselle lastenohjelmia, kun ulkona pakkasta se 30astetta ja on syöty puurot ja askarreltu tälle aamulle. Kotihommia pitäisi kyllä itsellä tässä tehdä, mutta pakko joskus luistaa ja sen jälkeen olla entistä tehokkaampi. Kaaoksessa en halua asua ja pyykikorit ei saa pursuilla...en vain jaksa elää sellaisessa.
ja oli kaksi pientä lasta. En tosiaankaan kaipaa niitä aikoja. Mutta se tunne, kun talo oli valmis ja päästiin muuttamaan, se oli jotain aivan mahtavaa! Tsemppiä, kyllä se vielä helpottaa!
T.13
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun lapset olivat alle kouluikäisiä ja olin kotiäitinä, oli härdelli paljon pahempi.
Nyt meillä on kolme ala-asteikäistä lasta, joista yksi diagnosoidusti neurologisesti ja psykiatrisesti poikkeava, todella haastava lapsi.
Silti elämä tuntuu paljon, paljon, PALJON helpommalta kuin silloin pikkulapsi-aikaan. Nyt tuntuu kuin pystyisi ja jaksaisi paljon enemmän. Vauva-aikaan pois jääneen urheiluharrastuksenikin olen aloittanut uudestaan. :-)
Voimia sinulle, aika aikaansa kaikkea, vielä se helpottaa! *hali*
mies omin käsin naputtaa töiden ohella iltaisin ja viikonloppuisin. Meillä siis 3v ja 6kk ikäiset ja rakennusprojekti aloitettu juurikin kuopuksen syntyessä. Mies siis käy käytännössä sotkemassa keittiön, jättämässä likaiset vaatteet sekä nukkumassa kotona. Minä huolehdin lapset (esikoisella 2 harrastusta viikossa, joihin myös kuskaan), ruokaostokset, synttärit (syys-joulukuussa meillä ruuhkaksi saakka synttärikemuilla käyntejä), joululahjat, siivoukset, pyykit ja mitä nyt kaikkea kodin ylläpitämisen liittyy. Lisäksi käyn rakennusostoksilla lasten kanssa kolmisin mm. laattoja, tapetteja tai maaleja valitsemassa, hakemassa milloin mitäkin ruuvia tai naulaa tai vesieristettä jne. Ei ole aina kaikista kiitollisinta hommaa.
Ja vaikka nyt aikalailla saan kodin ja asiat pidettyä järjestyksessä, niin kyllä tunne on, että elän vain ja ainoastaan muille kuin itselleni. Toisaalta jaksan, kun tiedän, että tämäkin on ohimenevää, mutta kyllä iltaisin on välistä sellainen olo, että kun voisi vain painua peiton alle ja ei kuuluisi ympäriltä yhtäkään ääntä.. Nyt on rauhallista, kun vauva nukkumassa ja poikkesin periaatteistani ja laitoin esikoiselle lastenohjelmia, kun ulkona pakkasta se 30astetta ja on syöty puurot ja askarreltu tälle aamulle. Kotihommia pitäisi kyllä itsellä tässä tehdä, mutta pakko joskus luistaa ja sen jälkeen olla entistä tehokkaampi. Kaaoksessa en halua asua ja pyykikorit ei saa pursuilla...en vain jaksa elää sellaisessa.
ja oli kaksi pientä lasta. En tosiaankaan kaipaa niitä aikoja. Mutta se tunne, kun talo oli valmis ja päästiin muuttamaan, se oli jotain aivan mahtavaa! Tsemppiä, kyllä se vielä helpottaa!
T.13
Kerrankin kannustavaa viestiä tällä palstalla:) Ja ei, en edes halunnut valittaa viestillä, koska itse olemme talon ja lapset halunneet, mutta eihän onhan tässä puuhaa..
Jaksan silti, koska palkka on niin ihana!!! Ja nyt kun muutto häämöttää jo tammikuun lopulla, niin ei enää voi olla jaksamatta, kun tähän saakka päästy mielestäni jopa hyvin. Ja olisi meidänkin taloon (as. p-a 150m2) mennyt palkkojen muodossa about 60 000-80 000eur enempi, jos olisi vieraalla täysin teetetty. Kyllä rahakin painaa vaakakupissa.
Oikein rauhallista ja lämmintä joulua kaikille, mekin saamme mieheni ja lasteni isän kahdeksi kokonaiseksi päiväksi rauhoittumaan töistä ja rakennushommista ja olemaan meidän kanssamme:) Yhtään täyttä päivää ei ole kuopuksen jälkeen tullut perheenä vietettyä.
Eipä tässä auta kuin sitkutella ja odottaa päivää parempaa. Onhan nuo lapset silti ihania .)
Meilläkin on tässä jatkuva remontti menossa (vanha talo), ja miehestä ei paljon apua ole arjen asioissa. Käy töissä, tekee remonttia. Perheen yhteinen aika on tyyliin ruokailua ja saunomista. Katsoo kyllä lapsia sen aikaa, jos mun tarvitsee käydä jossain tms. mutta muuten tämä härdelli on kyllä ihan tyystin minun vastuulla.
Yövalvomisiin meillä ei ole mies ikinä osallistunut, eikä edes herää vauvan huutoon. Minä taas en osaa päivällä nukkua. Unenpuute nyt ei sinänsä kyllä tällä hetkellä edes tunnu pahimmalta ongelmalta, vaan se jatkuva show ja "kiire" ilman että saa silti ns. mitään aikaan... huoh. Siivoaminenkin on aivan toivotonta, kun saa yhden nurkan siivottua niin 5min kuluttua se on jo sotkettu uudestaan.
mutta mulla onkin kaksi koululaista ja vauva.
Sori, ei nyt auttanut sua. Onko lapsen ylivilkkaus neurologin toteama, ja saatteko mitään apuja/neuvoja siihen? Jos ei, vie ihmeessä lapsi tutkimuksiin vaikka yksityisesti.