En ymmärrä miksi tämä 8-vuotiaan tapaus ei minua kosketa?
Tottakai on kamalaa mitä on tapahtunut, mutta mua ei niin erityisesti liikuta, tai en vatvo asiaa mielessäni. Ennen kun luki näitä briteissä tapahtuneita vauvan/lapsen tappamisia, eivät nekään liikuttaneet sillä tavalla. Luulin silloin että se johtuu siitä että minulla ei ollut lapsia. Mutta nyt. Nyt minulla on lapsi. Upea, kaunis pieni tyttö, mutta silti en ole mitenkään erityisen järkyttynyt. En yhtään sen järkyttyneempi kuin katson uutiskuvia Burmasta joissa on elävältä poltettu lapsi. Olenko oikeasti näin tunteeton?
Itkin toki tänään vuolaasti kun kuulin että mieheni hyvänpäiväntutun tyttöystävä synnytti aamulla tyttövauvan. Että sekin tuntuu liikuttavan mua enemmän :/ Olenko ainut?
Kommentit (18)
itsekkään en ole mikään hysteerinen, mutta kieltämättä raivostuttaa sossujen toiminta tuossa asiassa. Latsen kärsimystä on muuallakin ja koko aika ja kaikkialla, mutta miksi Suomessa ei tehdä mitään vaikka voisi??? Sitä en ymmärrä.
Ehkä et tajua jutun kokonaisuutta.
Suuri osa lääkäreistä on esim kaltaisiasi.
Ehkä empatian puutetta tai jotain?
Mä en yleensä itke uutisille, mutta tämä on ollut jotenkin liikaa... Sydän pakahtuu surusta pienen, vain 8-vuotiaan tytön puolesta. Kukaan ei välittänyt, kukaan ei rakastanut, kukaan ei pelastanut. Vasta kuolema toi rauhan.
Kyseessä on kamala tapaus joka täysin romahdutta luulot lastensuojelun toimivuudesta. Se, että hankkiutuu työkyvyttömäksi tämän asian johdosta on ylilyöntiä, mutta tervettä on kyllä se että motivoituu vaatimaan selvitystä ja ehkä toimimaankin asian puolesta.
Eikö sinua yleensä kiinnosta yhteiskunnalliset asiat? Etkö halua vaikuttaa asioihin? Joskus kuulee lain porsaanrei'istä, ja silloin herää halu selvittää asiaa enemmän ja tutkia onko vaikutusmahdollisuuksia. Kuten nytkin.
Ai miten niin? Tajuatko pässi, että kun kärsimystä kohtaa 60 tuntia viikossa vuosikymmenten ajan, ilme ei välttämättä värähdä kasvoilla niin kuin sulla. Se ei välttämättä tarkoita tunnekylmyyttä vaan itsendä suojelus, muuten palaa loppuun kahdessa kuukaudessa.
Olen järkyttynyt ja vihainen, jos alan ajatella asiaa, mutta en todellakaan vatvo tytön kohtaloa, en paasaa siitä ystävieni, työkaverini tai mieheni kanssa yms.
Maailmassa on valtavasti kärsimystä. Itken ihan varmasti aina, kun kärsimys tulee lähelle. Mutta muuten mä elän mun elämää mun perheen kanssa, ja mä iloitsen, nauran ja puhun kivoista asioista tänäänkin.
että pelkkä faktatiedon lukeminen tai kuuleminen jostain traagisesta asiasta ei kovasti järkytä. Joudun enemmän miettimään asiaa ja eläytymään ihmisten tilanteeseen, jotta se heilauttaisi tunteita.
Olen kuitenkin mielestäni herkkä ja empaattinen, en vain reagoi vahvasti sellaisiin asioihin jotka luokittelen etäisiksi ja joihin en käytä paljon ajatusaikaa. Pystyisin helposti liikuttumaan ja itkemään ihan oikeastaan kenen tai minkä tahansa kohtalon vuoksi, vaikka välttämättä ei edes olisi syytä, samaten esim. elokuvat liikuttaa minua paljonkin jos haluan, mutta se että x asia on tapahtunut enkä esimerkiksi lue todella tunteisiin vetoavaa tekstiä ei vielä riitä siihen liikuttumiseen. Varmaan en ole herkkä verrattuna sellaiseen ihmiseen, joka liikuttuu vähemmillä tunteisiin vetoavilla ärsykkeillä kyyneliin, mutta ennemmin ehkä ajattelisin että tämä on defenssimekanismi, tämä etäisyyden ottaminen.
Ja vaikka tämä Eerikan tapaus on hirvittävä, en ihan tarkoituksella ajattele sitä enkä lue uutisia aiheesta niin paljon että eläytyisin siihen täysin. Ei siitä ole mitään hyötyä, että minä täällä nyyhkyttäisin asian vuoksi. Jos alkaa tuntua siltä, että asia uhkaa nousta mieleen, alan ajatella jotain muuta.
Ihmisiä koskettavat tunnetasolla nimenomaan heidän läheistensä asiat enemmän kuin ulkomailla tapahtuneet. Sitten voi toki koskettaa myös jonkun julkkiksen asiat, koska hänestä on tullut "tuttu" jatkuvan mediapeiton avulla.
Ihminen joka koko ajan itkee ja parkuu kaikista vieraiden ihmisten asioista elää hyvin tasapainotonta ja vaikeaa elämää. Eikä hänellä välttämättä jää sen oman tunnereaktionsa jäljiltä enää voimia miettiä oikeita tapoja vaikuttaa asiaan.
Olen ap kanssasi ihan samanlainen. Toki minua harmittaa tuon lapsen kohtalo ja olen tarvittaessa valmis toimimaan, jottei jatkossa enää tällaista pääsisi tapahtumaan. Vaikken ole kyyneltäkään vuodattanut hänen muistokseen enkä tule niin tekemäänkään.
Miettikääpä muuten, miten moni hoitoalan ihminen pärjäisi työssään hetkeäkään, jos olisi kovin tunneherkkä. Lääkärit ja hoitajat tekevät paljon hyvää ja heitä auttaa se, jos he osaavat käsitellä asioita järkevästi eivätkä vollaa tauotta aina kun joku potilas ei paranekaan.
Eli et ole ainoa. Minulla on itse asiassa käynyt samalla tavalla eli liikutuin kyyneliin, kun tuttavapariskunta ilmoitti raskaudesta, jota olivat yrittäneet kuuden vuoden ajan.
Minusta nämä, jotka vatvovat tätä ja muita vastaavia asioita kuukausi-, jopa vuositolkulla (vrt. Madeline McCann) ovat jonkinlaisen psyykkisen tuen tarpeessa.
Kyse ei ole siitä ettenkö ole tunteeton vaan tunteiden hallinnasta. Kaikille tunteille on paikkansa ja aikansa, otan niitä käsittelyyn kun haluan. En anna niiden ryöpsähtää esiin milloin sattuu.
Olen myös helposti itkevä tapaus :D
tälläistä sattuu tässä maailmassa, on kurjaa ja kauheeta, kaikkea ei pysty millään kitkemään, mutta ei mun kurkussa ole pala tuntunut tai tullut tippa silmäkulmaan
ehkä olen itse kokenut myös julmuutta elämässä ja se ei oo uusi juttu
mutta olen mä kyllä järkyttynyt, tietysti ja kauhea tapaushan se on mutta henkilökohtaisesti alan nykyään olla aika etäällä noista kaikista tappo- ja onnettomuusuutisista. Mulla on omassa elämässä niin paljon kestettävää ja jaksettavaa, että vieraiden ihmisten surulliset kohtalot ei kovin helposti enää kolahda. Joku raja on nähtävästi ylittynyt.
No ei minuakaan se itkuun asti koskettanut. Vähän tuli paha mieli ja seuraan asiaa, kiinnostaa se, miten pahaa jotkut voivat tehdä. Itsekin ajattelen joskus, että voisin satuttaa lapsiani, mutta en tee sitä, he eivät ole sitä ansainneet, tietenkään. Ehkä henkisessä tasapainoisuudessani on särö tai aukko, mutta meitä on niin monenlaista. Ei se varmaan ole hyvän ihmisen kriteeri, koskettaako tuo vai ei.
Itsekin pidän aikuisista jotenkin enemmän, kuin kaikista lapsista ylipäätään. Aikuiset ovat mukavasti aikuismaisia, eivät niin "vaikeita" kuin lapset.
Ai miten niin? Tajuatko pässi, että kun kärsimystä kohtaa 60 tuntia viikossa vuosikymmenten ajan, ilme ei välttämättä värähdä kasvoilla niin kuin sulla. Se ei välttämättä tarkoita tunnekylmyyttä vaan itsendä suojelus, muuten palaa loppuun kahdessa kuukaudessa.
Maailman pahuuden syy
En usko että lääkärin työaika on tuollainen vuosikymmeniä. Jos näin on järjestelmässä on pahasti vikaa.
Ai miten niin? Tajuatko pässi, että kun kärsimystä kohtaa 60 tuntia viikossa vuosikymmenten ajan, ilme ei välttämättä värähdä kasvoilla niin kuin sulla. Se ei välttämättä tarkoita tunnekylmyyttä vaan itsendä suojelus, muuten palaa loppuun kahdessa kuukaudessa.
Tottakai on kamalaa mitä on tapahtunut, mutta mua ei niin erityisesti liikuta, tai en vatvo asiaa mielessäni. Ennen kun luki näitä briteissä tapahtuneita vauvan/lapsen tappamisia, eivät nekään liikuttaneet sillä tavalla. Luulin silloin että se johtuu siitä että minulla ei ollut lapsia. Mutta nyt. Nyt minulla on lapsi. Upea, kaunis pieni tyttö, mutta silti en ole mitenkään erityisen järkyttynyt. En yhtään sen järkyttyneempi kuin katson uutiskuvia Burmasta joissa on elävältä poltettu lapsi. Olenko oikeasti näin tunteeton?
Itkin toki tänään vuolaasti kun kuulin että mieheni hyvänpäiväntutun tyttöystävä synnytti aamulla tyttövauvan. Että sekin tuntuu liikuttavan mua enemmän :/ Olenko ainut?
Luin iltalehdestä tapauksesta ja keskustelupalstojen vouhotusta,enkä voi ymmärtää miksi ihmiset ottavat tuntemattoman lapsen kohtalon niin raskaasti.On myös huolestuttavaa,miten paljon vaahdotaan siitä mitä murhaajille pitäisi tehdä.Itse en usko silmä-silmästä ajatteluun,ja kertoo jotain palstailijoista että kertovat miten tahtoisivat kiduttaa murhaajia.Sairasta!
terve ihminen.Sinä osaat jäsentää asioita ja tapahtumia aivoissasi etkä anna ulkopuolisten ärsykkeiden hallita itseäsi.
Minua harmittaa Eerikan kohtalo mutta en nyt sentään itke tapahtuneen vuoksi.
Täällä pyörii aika paljon emotionaalisesti tasapainotonta väkeä.