Lue keskustelun säännöt.
Kun olin pieni, oltiin köyhiä eikä minulla ollut juuri mitään leluja tms.
21.11.2012 |
Muistan kuitenkin elävästi, miten äiti aina antoi vaatteeni ja leluni työkavereidensa lapsille, vaikka olivat lempijuttujani. Kerran tulin koulusta kotiin ja rakas värityskirjani oli keittiön pöydällä äidin työkaverin lapsen sutattavana.
Se todella tuntui pahalta, koska se oli minulle silloin tosi tärkeä - kun ei juuri muuta ollut.
No äiti sai siitä kauhean hepulin, kuinka olen varmaan maailman kauhein lapsi, kun en tervehtinyt hänen ystäväänsä ja lastaan, vaan sain itkupotkuraivarin.
Eli oliko syy minussa vai äidissäni?
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ehkä ollut karu lapsuus, eikä hän ole ymmärtänyt sinua.
Sinä taas olet olosuhteiden uhri, ja kaltoin kohdeltu. On hyvä muistaa että jos ei ole omistanut, ni ei voi myöskään mitään toisille antaa, tai jakaa.Lapset oppii matkimalla 7 ikävuoteen asti, jos on ollut hyvä lapsuus ja nähnyt kuinka toisia autetaan ja kuinka yleensäkin eletään, on sellaisessa kodissa hyvä olla. On tosi kurjaa että äitisi on ottanut mielevaltaisesti sun omia tavaroita ajattelematta yhtään mitään. Välillä vaan ei muista muuta kuin kurjia muistoja lapsuudesta.