Jos parisuhde on siinä pisteessä

Monet kyllä jäävät kitkuttamaan tuohon kun tuttu ja turvallinen on helpompi valinta kuin uusi ja tuntematon.

että lähes kaikki on alkanut toisessa ärsyttää, niin onko kenelläkään nyt täällä olevalla omaa kokemusta palautumisesta takaisin "vanhoihin hyviin aikoihin"? Jatkunut jo aika pitkään ja tunnen kyllä todella kovaa syyllisyyttäkin tästä, kun vaan lähinnä **tuttaa niin moni asia. Onkohan tämä hidas mutta varma tie kohti eroa?

Toki nuo asiat ovat aina monisyisiä juttuja, joten jokainen tehköön itse päätöksensä.Tsemppiä, teet sitten niin tai näin.

niitä tulee silloin tällöin. Usein tuollaisen jälkeen alkaa uusi kuhertelukuukausi, eli kun rakastuu uudelleen puolisoonsa meneekin kaikki hyvin. Siihen auttaa joka parilla varmaan oma juttunsa, mutta ensimmäinen askel on kuitenkin PÄÄTTÄÄ jatkaa suhdetta ja tehdä siitä mahdollisimman hyvä.



Alat muistella niitä hyviä asioita miehessäsi, joihin rakastuit ja joita arvostit, sellainen mies sinulla on. Ne piirteet saattaa olla piilevänä juuri nyt, mutta niin ehkä on itselläsikin omien hyvien piirteiden kanssa? Ala tarkoituksella ilahduttaa miestä kuten aiemmin teit, anna hellyyttä ja keskustele. Kerro että haluat olla läheisemmissä väleissä tms. Mies saattaa pitää koko touhua alkuun hömppänä mutta hyvä fiilis ja ilmapiiri tarttuu.



Ottakaa aikaa kahdestaan ja tehkää jotakin mukavaa. Vittuuntuminen on aika hirveen huono syy erota miehestä jota on joskus rakastanut niin että sisukset kääntyy nurin.

Ei niitä rakastettavia piirteitä välttämättä enää ole tai sitten on ilmaantunut uusia niin negatiivisia piirteitä ettei ne hyvät jutut enää pysty kompensoimaan.

Jos aikoo olla yhdessä loppuelämänsä, niin siihen suhteeseen mahtuu hyviä ja huonoja hetkiä.

Olemme kyllä olleet yhdessä kauan, eli on todellakin ollut niitä ylä- ja alamäkiäkin, joista on noustu uusiin kukoistuksiin. Itselläni tämä vaan tuntuu nyt muulta. Ei ihan normaalia oman kokemuspohjani mukaan, kun tuntuu siltä kuin olisin jotenkin vähitellen aivan allergisoitunut elämälleni. Eikä se ole reilua minulta. Kuten sanoin, taistelen joka päivä syyllisyyden kanssa, koska toinen ei todellakaan ansaitsisi tällaista minulta, ei nyt ainakaan tässä määrin. :(

Ehkä vietätte nyt liian tiiviisti aikaa yhdessä. Alkaahan se ärsyttää. Mulla oli sama homma mutta auttoi kun sain yhdet hyvät yöunet ja tänään olen ollut koko päivän yksin (mies lapsen kanssa kaupungilla).

Etten sietänyt miestäni silmissä. En voinut edes katsoa häneen tuntematta suurta ärtymystä ja pettymystä. Tunsin itseni todella ilkeäksi ja julmaksi, kun mies oli kuitenkin kaikinpuolin aivan loistava isä. Olin varma etten koskaan voi enää oikeasti rakastaa miestäni ja nauttia hänen kosketuksestaan. Tuo vaihe kesti vuoden ja sen jälkeen suhde palautui normaaliksi ellei jopa paremmaksi kuin aikaisemmin.



Sinuna katsoisin muutaman vuoden. Yrittäisin järjestää paljon sellaisia yhteisiä juttuja, joista molemmat nauttii. Ei välttämättä niinkään mitään ravintolassa syömistä tai leffailtaa vaan sellaista missä tehdään yhdessä jotain, kuten sulkapalloa tai suunnistusta jne.

Eikä ole unistakaan kiinni. Kun olimme taannoin erossa erään syyn takia hieman pidempään, olin jotenkin niin paljon onnellisempi. :( Ja sitten kuitenkin kun hän on poissa niin tavallaan kaipaankin. Mutta yhdessä me saamme nykyään vain riitoja aikaiseksi lähes kaikesta. Mä luulen että enää vaan pitkitän väistämätöntä. En näe meitä missään parisuhdeterapiassakaan, en enää. Muistan sitäkin kyllä joskus ehdottaneeni, mutta se jotenkin jäi eikä siinäkään syy ollut vain hänen vaan yhtälailla minunkin.

meillä oli tollanen vaihe (tai mulla) kun oltiin seurusteltu n. vuosi ja se ihastumisvaihe alkoi laimentua. Luulen, että vietettiin vaan liikaa aikaa yhdessä ja oltiin unohdettu ne "omat jutut", jotka sitten toimi henkireikänä. Aika nopeasti palasi suhde taas tasapainoiseksi :)



Pitkässä suhteessa voi olla jo vakavampi juttu.

Kun eorsin miehestäni, oli tilanne siinä pisteessä, että kaikki miehessä ärsytti. Hänen ominaishajunsa, johon varmaan alussa osin rakastuin, alkoi haista pahalta. Tämä lienee varmin merkki Lopun Ajoista.

Jos positiivisin tunne mitä itsestä löytyy on lievä ärtymys, niin ehkä yhdessäoloa ei kannattaisi enää jatkaa. Toisaalta hyviäkin asioita on, mutta vaikka ne tietää/näkee, niin tunnetasolla mennään silti useimmiten pakkasen puolella.



En kuitenkaan usko eron (meillä siis) muuttavan omaani tai varsinkaan perheen kokonaistilannetta yhtään paremmaksi, joten tässä kitkutellaan, ainakin toistaiseksi.

Kun eorsin miehestäni, oli tilanne siinä pisteessä, että kaikki miehessä ärsytti. Hänen ominaishajunsa, johon varmaan alussa osin rakastuin, alkoi haista pahalta. Tämä lienee varmin merkki Lopun Ajoista.

Asiat jotka joskus olivat niin rakkaita, saavat nekin välillä pelkän epäreilun alhaisen **tutuksen nostamaan rumaa päätään sekunneissa. Olen nyt joku kiukkuinen ämmä enää, eikä se miehen vika ole, vaikka osansa siinä on kyllä hänelläkin! Törkeitä aivan överiksi menneitä riitoja, molemmin puolin melko törkeää riman alittelua. Ennen annettiin oikeasti anteeksi, nyt en enää tunne kuin lähinnä **tutusta, jollen sitten ole turta. Näinkin voi näköjään käydä, vaikka ollaan jo niin monet vaiheet eletty yhdessä.