Uskotko että vankilaviranomaiset sallivat Eerikan isän pahoinpitelyn
Kommentit (23)
tätä oman käden oikeuden sallimista ja sillä hekumointia. Eikö se ole epäluottamuslause oikeusjärjestelmää vastaan?
Tämän kaltaisissa hirvittävissä rikoksissa suuri yleisö ei ehkä luota siihen, että syyllisille langetetaan tarpeeksi kova tuomio. Onhan oikeuslaitoksen yksi tehtävä myös luoda turvaa ja tunnetta siitä, että oikeus toteutuu.
vaikka se olis kuolema, jos niikseen tulee. Ehkä meidän pitäisi tosiaan sit kehitellä järjestelmä, jossa vankilaviranomaisilta voi tilata lisärangaistuksia maksua vastaan tai netissä huutamalla.
mihin edellinen kirjoittajakin viittasi. Kyse ei ole mistään yksittäisen ihmisen mielipiteestä, vaan yleisestä oikeustajusta.
Tokikaan ketään ei oikeusvaltiossa tuomita ovensuu-kyselyjen perusteella, mutta antaisiko asia aihetta miettiä harvinaisen törkeistä rikoksista tulevien rangaistusten kiristämistä?
Silloin tietysti asian muuttamisfoorumina on eduskunta, eikä mikään torikokous.
Juristina ymmärrän kyllä oikeusvaltio- ja tuomioistuinlaitoksen kokonaisuuden, pohdin silti sitä vastaako yleinen oikeustaju tällaisista teoista tulevia tuomiota. Ei ole syytä vetää mutkia suoriksi, kun en missään vaiheessa niin sanonut.
Kyllä sallivat. Tuota tappaja isukkia tullaan lyömään vielä usein. Tulee olemaan vaikeaa ek:n lusiminen, turpaan tulee joka käänteessä.
En ole lainkaan pahoillani.
Vankilaviranomaiset kyllä tietävät, että tällaisista teoista syytettyä ei voi pitää muiden vankien seassa, mutta sinne laittoivat kuitenkin. Ja pahoinpitelyä ei alettu tutkia ennen kuin vasta sitten, kun se oli tullut julki muuta kautta.
Epäammattimaista toimintaa. Ajatellaan nyt esimerkiksi sitä, että se äitipuolihan olisi voinut vierittää isän päälle suurimman osan jutuista, jos isä olisi kuollut niiden muiden vankien hakkaamiseen.
tyyppihän ei ollut eristyksessä vaan muiden kanssa yleisellä puolella. Ja tapaus sattui vasta kolmantena päivänä. Selleihin pääsee kyllä menemään vapaasti, ei ne ole kokoaikaa kiinni.
Jutusta on kyllä saanut senkuvan että se äitipuoli piti kuria enemmän ja perusteli sitä miehelle (valenimensä lisäksi) valelääkärin osaamisellaan.
Vangit tulevat menemään vaikka sellin oven läpi murtautuen, joten sama meno jatkuu.
minkä takia noista Eerikan isän hakanneista vangeista puhutaan nyt ihailevaan sävyyn. Ties mitä kauheuksia ovat itse tehneet kun ovat linnaan joutuneet.
On ollut mitä ilmeisimmin erillään muista vangeista esitutkintaan liittyneiden rajoitusten takia ja kun rajoitukset kumottiin, hänet päästettiin muiden joukkoon. Se on ihan normaali käytäntö. Ei vankia voida pitää erillään muista noin vain, jos vanki ei sitä itse pyydä. Ja kaipa kyseinen touko ON niin tyhmä, ettei tajunnut pyytää.
Ajatus siitä että vankilan henkilökunta jotenkin edesauttaisi pahoinpitelyä ei ole uskottava. Sellaista tapahtuu tv:ssä, ei tavallisessa tylsässä vankilaelämässä, jota itsekin olen viettänyt 15 vuotta.
Tai sanotaan, että kun huomaavat jotain tapahtuvan, niin juovat ensin sen kahvikupposensa loppuun ja menevät väliin vasta sitten.
Ja hyvä näin. Toivottavasti se mulkku sais pataansa joka päivä loppuelämänsä ajan.
On ollut mitä ilmeisimmin erillään muista vangeista esitutkintaan liittyneiden rajoitusten takia ja kun rajoitukset kumottiin, hänet päästettiin muiden joukkoon. Se on ihan normaali käytäntö. Ei vankia voida pitää erillään muista noin vain, jos vanki ei sitä itse pyydä. Ja kaipa kyseinen touko ON niin tyhmä, ettei tajunnut pyytää.
Ajatus siitä että vankilan henkilökunta jotenkin edesauttaisi pahoinpitelyä ei ole uskottava. Sellaista tapahtuu tv:ssä, ei tavallisessa tylsässä vankilaelämässä, jota itsekin olen viettänyt 15 vuotta.
Käsittääkseni rikoksesta syytetty voidaan ihan viranomaisten toimesta pitää erillään muista vangeista, jos hän on vaaraksi heille tai he hänelle. On tyhmyyttä vaarantaa jutun käsittely sillä, että jätetään toinen syytetyistä hengenvaaraan. Siitä ei loppukädessä kiitä kuin se äitipuoli, joka voisi sen jälkeen säveltää itsensä puhtoisemmaksi vierittämällä syytä mahdollisimman paljon Tarkin niskoille.
Eivät varmasti ääneen edes toisilleen myönnä, että eivät ihan likikään kaikkeaan tee, että tämä mies olisi turvassa.
En halua vihjailla, että he toimisivat epäeettisesti tai epäammatillisesti. Mutta ehkä tälläinen poikkeustilanne saa hetkeksi tunteet pintaan ja oikeustajun, näkökulmasta riippuen, hämärtymään tai kirkastumaan.
Ehkä siis joku on katsonut sivuun, ei ole kiirehtinyt väliin. Eikä syyllisten etsimiseen ehkä ole käytetty kauhean paljon resursseja.
Haluaisin, että oikeus toteutuu, en pidä oman käden oikeudesta enkä silmä silmästä-laista. Silti tunnen syvää ymmärrystä enkä halua tuomita, jos joku on tässä tapauksessa eksynyt lain harmaalle alueelle. En ole ylpeä tästä enkä myöntäisi tätä kuin näin anonyymisti.
ihan sama. En olisi vihainen heille, vaikka sallisivatkin sellaisen, ei joka suuntaan ehdi katsoa. Korottaisin ehkä hieman palkkaa... Tämä on monien mielipide, ei vain minun.
Sellaista tapahtuu tv:ssä, ei tavallisessa tylsässä vankilaelämässä, jota itsekin olen viettänyt 15 vuotta.
Mitä, oletko ollut vankilassa? Vankina?? Vai töissä? Kerro tarkemmin :)))))
tutustumaan kulttuuriin, jossa viranomaiset vetävät ihmisiä pataan virantoimituksessa ollessaan. "Hieman" oli ahdistava tunnelma. Tällainen että päästetään enemmän tai vähemmän suoraan vangit Tarkin kimppuun on yksi askel tuollaista yhteiskuntaa päin. Suomi on menossa moraalista alamäkeä ja lujaa.
Olen itse ollut avovankilassa töissä, ja sielläkin tartuttiin kyllä mm. seksuaalirikollisten pahoinpitelyyn kovalla kädellä ja pahoinpitelijät joutuivat takaisin suljettuun vankilaan.
Olen itse ollut avovankilassa töissä, ja sielläkin tartuttiin kyllä mm. seksuaalirikollisten pahoinpitelyyn kovalla kädellä ja pahoinpitelijät joutuivat takaisin suljettuun vankilaan.
En mä ymmärrä miten tuollainen on voinut tapahtua. Ainoa mahdollinen hyväksyttävä tilanne on se, että vartijat on selittäneet Tarkille että pataan tulee jos joudut tekemisiin muiden vankien kanssa, ja Tarkki on itse ottanut riskin. Epäilen kyllä, jos se on yhtään perillä yleisestä mielipiteestä sitä kohtaan. Ja jos Tarkki on niin tyhmä tai aivovammainen ettei itse tajua, sille olisi pitänyt hyvin painokkaasti selittää tilanne.

No en ole en, vaan kuten sanoin, olen ollut avovankilassa töissä. Pointti jutussani oli se, että vartijat tekevät työtään, eivätkä ole siellä kostaakseen vangeille mitään. Ja jos asiassa on tapahtunut jotain rikkeitä vartijoiden puolelta, ne kyllä tutkitaan. Kas kun kaikki eivät ole sitä mieltä, että vankeja saa hakata.
Siksi, että se ei ratkaise mitään, eikä toisen järjetön teko oikeuta väkivaltaa.
Vartijat tuskin tuntevat erityistä myötätuntua hakattua Tarkkia kohtaan, mutta heidän työtään on pyrkiä estämään se, että hänkään ei joudu vankilassa pahoinpidellyksi.
Ja miksikö vankeja ei saa hakata?
ihmisten luottamuksesta viranomaisia kohtaan. Jos kyseinen luottamus rupeaa horjumaan, sillä on erittäin kauaskantoiset seuraukset koko yhteiskunnalle. Kyllä ihmisten pitää pystyä luottamaan siihen, että oikeuslaitos ja vankiehoitolaitos pysyy neutraaleina toimijoina, jotka toimii lainsäädännön mukaan. Kuten joku tuolla ylhäällä kirjoitti, Tarkinkin pahoinpitely olisi voinut pahimmillaan päätyä vanginvartijoiden masinoimaksi kuolemantuomioksi ennenkuin me edes tiedetään koko tarinaa.
Vankilaviranomaiset kyllä tietävät, että tällaisista teoista syytettyä ei voi pitää muiden vankien seassa, mutta sinne laittoivat kuitenkin. Ja pahoinpitelyä ei alettu tutkia ennen kuin vasta sitten, kun se oli tullut julki muuta kautta. Epäammattimaista toimintaa. Ajatellaan nyt esimerkiksi sitä, että se äitipuolihan olisi voinut vierittää isän päälle suurimman osan jutuista, jos isä olisi kuollut niiden muiden vankien hakkaamiseen.
ja joutuu tekemisiin paskasakin kanssaa..tässä selitys..mitne tuo kuulostaa niin tutulta
ei niin olisi muuten päässyt käymään.