Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jatkuvasti negatiivisesti kommentoiva ystävä
13.07.2012 |
Pitkäaikainen ystäväni on viime vuosina muuttunut aina vaan negatiivisempaan suuntaan. Oli asia mikä hyvänsä, hänellä on siihen pelkästään jotain ei-niin-hyvää sanottavaa, välillä jopa jotain loukkaavaa.
Asumme eri puolilla Suomea, joten emme tapaa kovin usein. Tulen häntä kuitenkin aina mielelläni katsomaan mutta nykyään juttutuokioistamme minulle jää säännönmukaisesti paha mieli.
Nyt olen miettinyt vakavasti onko tällainen enää mitään ystävyyttä. Sinänsä sääli, koska olemme tunteneet lapsuudesta lähtien ja tunnemme hyvin toistemme historian.
Olen toki miettinyt miten ottaisin asian puheeksi hänen kanssaan ja vähän jo alkuvuodesta yritinkin mutta hän ei ymmärtänyt lainkaan, mitä yritin kertoa. Olen aika herkkä ihminen ja pelkään hänen reaktiotaan. Viimeksi tavatessamme hän oli suorastaan ilkeä.
Kaipaan neuvoja, mitä tässä olisi tehtävissä ja miten? Onko teillä muilla kokemusta läheisistä, jotka iän myötä ovat muuttuneet hyvin negatiivisiksi?
Kommentit (12)
Onko teillä pitkä ystävyyssuhde ja onko hän aina ollut sellainen? Oletteko te keskenänne pystyneet puimaan niitä hänen pettymyksiänsä? Onko hän antanut sinulle minkäänlaista tukea?
Muita kokemuksia? Lähinnä minua mietityttää tämä parin viime vuoden aikana syntynyt muutos selkeästi negatiivisempaan ja loukkaavampaan suuntaan.
En valitettavasti jaksaisi enää tällaista ja siksi kysyn neuvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todella jaksa hänen seuraa. Hänen elämä on aika surkeaa, mutta en jaksa kuunnella valitusta ja sitä, ettei sitten ollenkaan kuuntele jos haluan vaikka kertoa oman mielipiteen ja koetan auttaa jossakin tilanteessa.
Olen ihan puhki noiden puheluiden jälkeen, enkä aio tavata tuota ihmistä.
Miten muut ajattelee hänestä?
Kuulostaa ei niin läheiseltä jos asutte toisella puolen Suomea ja teillä on joskus juttutuokioita.
Jos mietit tälläisiä klo 4 yöllä niin olisiko sinun herkkyys lääkintää tarvitseva? Onko sinulla muutenkin elämässä vaikeaa?
Mitä sinulle joku sanoo (ja sanooko syyttä) josta loukkaannut?
Mitä olet yrittänyt edes kertoa tälle ihmiselle? Ja oletko varma että hän on tietoisesti koittanut satuttaa sinua? Vai teetkö tälläisiä päätelmiä ihmisistä jotka ovat suoria? Olenko minä ilkeä nyt?
Sinä voit muuttaa itseäsi. Miten sinä kehtaat ajatella että jonkun pitää muuttaa itseään? Kenties tällä ihmisellä on vaikeaa?
Saako ihmisille edes sanoa mitään ajatuksiaan jos herkkä ottaa siitä itseensä?
Miten tämä ihminen oli ilkeä viimeksi tavatessanne? Voisiko moni asia selittyä silläkin että sinun asenne on negatiivinen ja puolustuskannalla, odotat oikein että toinen sanoo jotain sinulle josta et pidä?
Ei toisesta aina tiedä kaikkea, vaikka asuisit hänen kanssaan niin ei toisesta tiedä kaikkea. Ja jos hänellä on takana jotain kurjaa niin sinäkö sen päätät milloin hänen pitäisi olla entisensä?
Sinäkö päätät miten hän saa elää ja toimia?
Sinun herkkyytesi takiako pitää ihmisien olla varpaillaan?
Miten muut ajattelee hänestä?
Kuulostaa ei niin läheiseltä jos asutte toisella puolen Suomea ja teillä on joskus juttutuokioita.
Jos mietit tälläisiä klo 4 yöllä niin olisiko sinun herkkyys lääkintää tarvitseva? Onko sinulla muutenkin elämässä vaikeaa?
Mitä sinulle joku sanoo (ja sanooko syyttä) josta loukkaannut?
Mitä olet yrittänyt edes kertoa tälle ihmiselle? Ja oletko varma että hän on tietoisesti koittanut satuttaa sinua? Vai teetkö tälläisiä päätelmiä ihmisistä jotka ovat suoria? Olenko minä ilkeä nyt?Sinä voit muuttaa itseäsi. Miten sinä kehtaat ajatella että jonkun pitää muuttaa itseään? Kenties tällä ihmisellä on vaikeaa?
Saako ihmisille edes sanoa mitään ajatuksiaan jos herkkä ottaa siitä itseensä?Miten tämä ihminen oli ilkeä viimeksi tavatessanne? Voisiko moni asia selittyä silläkin että sinun asenne on negatiivinen ja puolustuskannalla, odotat oikein että toinen sanoo jotain sinulle josta et pidä?
Ei toisesta aina tiedä kaikkea, vaikka asuisit hänen kanssaan niin ei toisesta tiedä kaikkea. Ja jos hänellä on takana jotain kurjaa niin sinäkö sen päätät milloin hänen pitäisi olla entisensä?
Sinäkö päätät miten hän saa elää ja toimia?Sinun herkkyytesi takiako pitää ihmisien olla varpaillaan?
Lopetin yhteyden pidon kokonaan jaksanut enää sitä jatkuvaa negatiivisyyttä ja pirujen maalailua seinille. Aina jos itsellekkin tapahtui jotain ikävää sattoi sanoa, että aavistelinkin että näin käy tms. tai jos on todella vaikea jakso omassa elämässä heittää lisää paskaa niskaan jopa sairauksille keksi minusta johtuvia syitä. Kuka tuollaista oikeasti jaksaa? Olen voinut paljon paremminkin kun lopetin kaiken yhteyden pidon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on kaveri kans joka osaa aina hakea asioista huonot puolet. Koski asia sitten jotain hänen kokemaansa tai minun kokemaansa.
Aikaisemmin asuimme samalla paikkakunnalla ja olimme paljon tekemisissä, en asiaan niin paljoa kiinnittänyt huomiota. Joskus vain en olisi jaksanut hänen kyläilyjään kun ne veivät paljon energiaa.
Nyt kun emme asu samalla paikkakunnalla ja olemme tekemisissä puhelimitse olen tajunnut mikä sen energian vei. Ne oli juuri ne asiat mitkä ei olleet koskaan hyvin. Tapa puhua on peruspessimisti. Esim. me remppasimme vuokra-asuntoa, revimme vanhat tapetit ja laitoimme uudet tilalle, hänen kommentti " ei ole mitään niin kamalaa kuin tapettien remontoiminen, hän ei ainakaan uutta laittaisi". Hänen mies teki ihan arkisen asian hieman eri tavalla kuin tämä nainen, lopputulos oli sama, kaveri tuumasi ilkeästi "meidän Mikko se ei kans tuotakaan osaa tehdä oikein".
Hän on tavallaan ihana ihminen ja hyvä kaveri, mutta enää en jaksaisi aina olla puolustelemassa omia valintojani ja kertomassa minulle niitä hyviä puolia asioista. Tällainen muutaman kerran vuodessa tapaaminen on ihan ok.
Kiitos 6 oikaisusta viitoselle, kirjoitin tosiaan tänään iltapäivällä enkä aamuyöllä.
Juttutuokioilla tarkoitin niitä päiviä, kun tapaamme, olen käymässä hänen paikkakunnallaan, jossa siis itsekin asuin ennen. Näemme viikonlopun aikana ja istumme iltaa joko kahdestaan tai mukana on muitakin ystäviä.
Muutoin olemme olleet tiiviisti kuulumistenvaihtoyhteydessä lähes päivittäin joko puhelimitse, sähköpostilla tai tekstiviestein. Nyt kuitenkin tämän havaitsemani negatiivisuuden lisääntymisen myötä ko. yhteydenpito on aivan selkeästi vähentynyt. Myönnän, että voisin itsekin olla aktiivisempi mutta en haluaisi aina olla se ensimmäinen yhteydenottaja, varsinkin kun nykyisellään arvaan sieltä tulevan jotain negatiivista kommenttia takaisin.
Olen toki miettinyt, olenko se minä, joka on muuttunut eikä hän. Olemme varmasti molemmat kasvaneet elämän kokemusten myötä. Olen myös pohtinut, onko hän näin negatiivinen ja aika ajoin loukkaavakin vain minua kohtaan vai onko hän nykyään tällainen kaikille ystävilleen.
Osaako kukaan kertoa, muuttaako alkanut tai lähestyväkin menopaussi ihmistä tällä tavoin - ilman, että hän itse havaitsisi mitään eroa entiseen käyttäytymiseen??
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillain se näkyy tuollaisena kyynistymisenä ja pessimisminä.
Ystäväsi voi hyvin olla masentunut tai uupunut tai oikeasti vaikealta tuntuvassa elämänvaiheessa. Et voi oikeastaan muuta kuin sanoa hänelle silloin nätisti, jos hän loukkaa sinua kommenteillaan. Sen sijaan et voi velvoittaa häntä olemaan entinen aurinkoinen itsensä.
Olin itse koko opiskeluajan seurueen ilopilleri ja lörpöttelijä. Nyt se on selkeästi vähentynyt, koska olen niin kertakaikkisen väsynyt omaan vaikeaan tilanteeseeni työelämässä. Joskus on pakko sanoa ystäville asioista ja huomaan kyllä niissä itsekin surkuhupaisia piirteitä.
Kuitenkin yritän varoa liiallisia valituksia ja mieluummin kyselenkin muiden kuulumisia ja kuuntelen heitä seurassa. Mutta sitä ilopillerin virkaa minulla ei tällä hetkellä ainakaan ole enää energiaa pyörittää, elämäntilanteeni kerta kaikkiaan on erilainen kuin niihin aikoihin eikä hauskoja tosijuttuja ole niin paljoa kerrottavana.
Olen nyt huomannut, että osa entisistä läheisistäkin ystävistä on kuitenkin alkanut vältellä. Ilmeisesti he eivät sitten vain kestä muuttunutta rooliani tapaamisissamme. Ikävämpi juttu sekin, mutta teen parhaani ollakseni hyvä ystävä. Jos se ei riitä, niin sitten ei voi mitään.
Yritän vain sanoa, että tahallista tuo tuskin on. Eivätkä kaikki masentuneetkaan tai surumieliset ole heti psykiatrin avun tarpeessa. Meillä ihmisillä on erilaisia jaksoja elämässä. Ystäviltä toivoo ymmärtämystä, kun ei kuitenkaan itsekään yritä kaataa kaikkea heidän niskaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan tuossa itseäni. Olen negatiivinen, inhorealistiseksi "kehuttu". Näen asioissa aina sen synkemmän reunan.
Toisaalta osa näistä sanomisistani on myös mustaa huumoria. Hirtehishuumoria.
Miksi näin?
varmaankin siksi, että elämä on potkinut päähän isolla saappaalla ja vaikka itse on miten yrittäny muuttaa omaa elämäänsä parempaan suuntaan, aina tulee kuraa niskaan. Tarkoitan tällä sitä, kun itse ei ole ns. syyllistynyt mihinkään eikä ole tehnyt edes vääriä valintoja vaan kohtaa vain aina jotain vastoinkäymisiä.
Ja kun niitä tulee ja tulee, niin alkaa kyynistyä.
Ja kun pyytää apua, ei saa sitä, joutuu selviytymään yksin.
Vaikkapa vain auto tai se, kun se ei pelitä tai se ei mene katsastuksesta läpi.
tai naapurin kanssa tullut kärhämä esim. siksi, että naapuri ei pidä - ei olla juteltu mitään, edes tutustuttu, eikä naapuri tervehdi, on kuin ei olisi olemassakaan. Ja sitten ko. naapurin lapset alkaa kiusata omia lapsia ja yrität selvittää asiaa. jne jne.
Tai jotain vastaavaa.
Kun sitten on pitkä jakso hyvää aikaa (minulle pitkä jakso hyvää on esim. 3 kk tavallista tasaista arkista elämää eikä vastoinkäymiseksi tule se, että lapsella on allergiaoireita tai lihatahra ei lähde vaatteesta v aan siitä, että asiat sujuvat eivätkä kaadu päälle ) jaksan nähdä kaikessa taas hyvää ja kaunista.
niin, pitki kirjoittaa että LIKAtahra vaatteessa eikä lihatahra, mutta toki sama mikä tahra siinä puserossa on, se ei ole katastrofi, vaan tarkoitan harmistuksilla jotka aiheuttavat taas kyynisyyttä sellaisia isoja asioita ja sellaisia, mihin itse ei ole syypää, ne tulee ikään kuin kulman takaa.. eli en ole tehnyt mitään väärää, ottanut juopporenttua ukoksi, ajanut kännissä autolla, jättänyt töitäni tekemättä, rikkonut omaa tai toisen omaisuutta tms. Mutta kun aina joutuu selviytymään ja apua kun pyytää niin ei saa sitä.
On raskasta olla yksin asioittensa kanssa.
Toisaalta, nyt minulla on erittäin hyvä jakso elämässä ja olen hyvin luottavainen tulevaisuuden suhteen.
Suhde hyvään ystävääni on samaan aikaan muuttunut. En tiedä mitä on tapahtunut.
Hänen lapsensa ei enää halua leikkiä omani kanssa, viimeksi kyläillessä ei reagoinut lainkaan kun tulimme kylään, jatkoi tekemistään omien kavereittensa kanssa. Sitä edellisellä kerralla olisi halunnut lähteä hakemaan kavereitaan. narisi tympääntyneesti, että hän haluaa mennä sen ja sen kaverin luokse eikä äitinsä (kaverini) antanut lupaa, ehdotti olemaan omani kanssa.
Ehkä minun olemiseni ja se, ettei minulla ole enää mitään valitettavaa, niin ei ole enää mitään puhuttavaa?
Alue: Aihe vapaa
Mutta minua ei hänen negatiivisuus haittaa koska huomaan ettei hän tahallaan minua sillä piinaa vaan hänen elämänsä vaan on ollut niin raskas pettymysten sarja, että on jäänyt "mustat filtterilasit" päähän, niin että tulkitsee kaiken havaitsemansa pessimistisesti ja kyynisesti.
Minä sitten vaan yritän aina tuoda esiin optimistisempia vaihtoehtoja ja tulkintoja, ei hän omia mielipiteitään muuta toki mutta enpä joudu minäkään mukaan synkkien tulkintojen pyörteeseen.