Olen tässä miettinyt. miksi omien lasten hoitaminen on niin paljon

haasteellisempaa, kun vieraiden. Aikani pähkäiltyäni sen keksin; vieraat lapset ja hoitolapset ovat aina olleen ylihelppoja ns. vieraskoreita tapauksia, jotka ovat totelleet kerrasta. Eli auktoriteetti kohdillaan.



Omat puolestaan uskaltavat (kuten kuuluukin uskaltaa) kiukutella vanhemmille, kyseenalaistaa vanhempien toimintaa ja suoraan sanottuna aukoa päätä jo siitä hetkestä, kun oppivat puhumaan.



Näin siis minut huijattiin äidiksi :D Lapset tuntuivat ihanilta, niiden kanssa oli kiva touhuta, kaikki sujui aina niin hyvin. Aloin toivomaan omia lapsia ja niitä sain.



Nyt tämä elämä on yhtä kieltämistä, haasteita haasteiden perään, uhmaa, kiukkua, eri ikävaiheita sisältäen kaiken maailman kokeilut ja vanhempien naruttamiset.



Toki löytyy niitä ihaniakin hetkiä, halauksia, märkiä pusuja, naurua ja ihania kokemuksia, joista kertyy ihania muistoja.



Tiesin kyllä, että lapset tuovat tullessaan omat haasteensa, mutta toisinaan tämä arki yllättää minutkin.