Kun halut eivät kohtaa...
Tarkoittaako se, ettei rakkautta enää ole?
Itse haluan seksiä vain muutaman kerran kuussa, ehkä kerran viikossa tai kahdessa. Siis sellaista seksiä, että mies hoitelee minut orgasmiin saakka. Mies haluaisi useammin juuri tuota " oikeaa" seksiä. Jos sanon että en halua koskettelua, koska tiedän että jos minulla ei haluta kunnolla on edessä puolen tunnin hankaus ja hinkkaus, kun mies väkisin haluaa minulle orgasmin. Se käy kipeää ja alkaa ällöttää ja tuntuu, että ainoatkin halut häipyvät miestä kohtaan. Miehen mielestä muu seksi on sääliseksiä, jota annan naama pitkällä. Omasta mielestäni taas haluan että mies olisi kuitenkin tyytyväinen. Niin tai näin, ei mikään ole sitten hyvä.
Eilen meillä piti olla kahden keskistä aikaa. Lapset kuitenkin valvoivat ja sitten itsellä väsytti, enkä vaan jaksanut. Noh, mies alkoi paiskoa ovia ja murjottaa. Olemme sopineet, että mies vähentää alkoholin käyttöä. Tilanne johti siihen, että kun olin mennyt nukkumaan, mies oli alkanut juomaan. Ja aamulla kun herättiin, mies murjotti edelleen. Ja alkoi syyttely, että annan kuvitella turhia ja on minun syyni että hän taas joi. Ja minä olen syyllinen kaikkeen huonoon oloon mikä miestä vaivaa. Kuitenkin tiedän, että jos en halua " olen naama pitkäinen ämmä joka pihtaa" eikä mies halua " säälipanoa" .
Onko tällaisessa suhteessa mitään tulevaisuutta, kun ei seksisaralla kohtaa halut. Mies haluaa usein, itse en. Annan jos haluaa, mutta mies ei sitten huolikaan... Muuten olen suht koht tyytyväinen suhteeseen. Paitsi muukin läheisyys puuttuu, koska miehen viereen ei uskalla mennä ilman seksihalua. Mies katsoo että lähtestyminen on sama kuin kohta sänkyyn.
Kommentit (14)
Seksin puute ei voi mielestäni olla ongelma, koska mies saisi aina kun haluaa. Mutta kun se ei kelpaa " sääliseksinä" . Olemme asiasta usein puhuneet ja käyneet läpi sitä, että en voi pakosta haluta. Mies tuntuu aina puhuessa asian hyväksyvän. Mutta joka kerta asiat menee kuitenkin tuohon suuttumiseen miehen osalta, jos en halua. Ilmapiiri haittaa lapsiakin, kun mies on sitten " naama pitkällä" ;) Tilanne jatkuu päiväkausia, niin kauan että itse matelen miehen jaloissa ja anelen melkein anteeksiantoa ja mies sitten tavallaan heltyy kun minä syyllinen suostun myöntämään syyllisyyteni ja sitten on sitä miehen kutsumaa sääliseksiä ja asiat hyvin viikon pari. Jossa välissä itsekin saatan tehdä niitä aloitteita, kun haluttaa. Mutta sitten tulee jälleen tilanne, kun en halua....
Lasten saamisen jälkeen on mennyt seksielämä meillä tällaiseksi. Aina väsyttää ja on juuri se, että kun lapset nukkuvat eivätkä vaadi huomiota, mies aloittaa. Mies syytteleekin siitä usein, että huomioin vain lapsia, en häntä. Mutta eipä tuo mieskään minua mitenkään parisuhteessa kyllä huomioi. Eikä taida miehen mielestä tarvitakaan. Hänen osuus perheen asioissa, kaikessa, on se, että tuo tilipussin kotiin. Kaikessa muussa perheen täytyy elää hänen ehdoillaan niin työ- kuin vapaapäivinä. Työpäivinä mies on väsynyt. Vapaallakin on väsyny ja haluaisi aina rentoutua muutaman oluen parissa. Minua taas ei kaljalle haiseva mies houkuta yhtään tai krapulapanot seuraavana päivänä, kun mies löyhkää vanhalle viinalle. No joo, on se hyvä että johonkin voi purkaa mieltään, kun ei tällaisia ystävillekään viitsi alkaa.
onko hän yhä se mies johon rakastuit?
Vastaa noihin
Ja sitten näihin
Mihin mies rakastui sinussa? Oletko vielä se sama nainen?
Itse kun olen kasvanut kodissa, jossa siivouspäivä oli tasan kerran viikossa ja nurkat oli aina kunnossa. Mies taas kasvoi hällä väliä kodissa ja täytyy myöntää, että sekin jollain tapaa kiehtoi. Että saa kumppanin, joka ei joka sotkusta välitä. Mutta kun lapsia saatiin, se suttuisuus lakkasi kiehtomasta eli en jaksanut enää lasten lisäksi siivota miehen sotkuja. Oma vika siis, kun siihen totutin ja sitten vedin jalat alta, heh, heh. Ja oma virheeni oli, että edellinen parisuhteeni kun kariutui, löysin mieheni parin kuukauden kuluessa ja ehkä se alussa olikin sellainen korjaustarkoitus joka jäi sitten tavaksi...
Miehestä en tiedä mihin minussa rakastui. Olin sellainen hiljainen hissukka, tosi ujo. Lapsien kautta minusta on löytynyt itsevarmuutta, jota en olisi uskonut ikinä olevan.
Kai on myös löytynyt sellaisia erilaisuuksia, että mies on tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseen. Itse haluan taas opiskella ja löytää uusia haasteita, kun lapsetkin lähtevät kouluun. Haluaisin matkustella ja elää, mies olla kotona.
Ehkä olemmekin liian erilaisia...
Hänen pitää tajuta, että kun on pieniä lapsia niin vaimolla ei voi olla samalla lailla aikaa ja energiaa miehelleen. Se aika kyllä menee ohi, mutta se pitää vaan kestää. Menköön nettiin ja vetäköön käteen. Niin mun mies tekee. Ja hei, mun mies haluaa joka päivä seksiä. Oikeasti! Sit menee joka päivä sinne nettiin ja hoitaa itsensä, jos mä en jaksa sekstata. Eikä haittaa kumpaakaan. Ei voi haluta samaan tahtiin aina.
Meillä on siis kolme alle kouluikäistä lasta, joten tiedän ton väsymyksen ja muun. Olen mielelleni sanonut, et miehen ja naisen ero on se, että mies harrastaa seksiä, että kaikki olisi hyvin ja nainen, KUN kaikki on hyvin. Eli jos miehellä on paha mieli, väsy, joku ongelma, hän haluaa harrastaa seksiä ja kaikki on taas paremmin. Naisella taas kaiken muun pitää olla hyvin ( ei ole väsy, ei nälkä, ei paha mieli, ymym) niin sitten vasta voi harrastaa seksiä. Näin se vain on. Miestäni helpotti, kun tajusi, et naiset toimii noin. Ei voi multa vaatia seksiä, jos olen väsynyt.
Ja toinen asia: mä sanoin suoraan, et monesti olen niin väsynyt, että en jaksa kuin pikapanoja. Jos ne ei kelpaa niin sitten ei voi mitään. Nyt miestäni ei haittaa, et mä välillä olen vaan patjana tai lahnana alla enkä tee mitään. En jaksa muuta. Jos ei kelpaa niin omalle kädelle sitten.
Tää on vaan tätä pikkulapsiaikaa. Sitten kun aikaa jää enemmän itselle niin seksiäkin jaksaa taas ' harrastaa' eli tehdä jotain enemmän aikaa vieviä juttuja. Minäkään en jaksa laueta (saan orgasmin vain omalla kädellä tai miehen nuolemana), kun olen väsynyt. On musta kamalaa, jos pakosti pitää, ei se edes tunnu hyvältä, jos on vääntämistä. Sit mä elän orgasmitonta aikaa ja vähän ajan päästä taas ehkä en. Sun miehen pitää ymmärtää se, että hän ei määrää sun seksuaalisuudesta ja orgasmeista vaan sinä.
Ensinnäkin tuo tilanteenne on aika tavallinen vaikka eihän se tietenkään lohduta. Tuo on ikävä oravanpyörä jossa lopulta ei oikein tiedä mikä on muna ja mikä kana. Jos yritän miehenä tuoda yhden asian esille. Miehen ongelma ei tuossa tilanteessa ole pelkästään seksin puute, mies on huolissaan, peloissaan ja pettynyt siihen että " ei riitä" sinulle. Niin hullulta kuin se kuulostaakin niin vaikka hän tietääkin että halut vaan ovat määrältään erilaiset niin hän on pettynyt siihen, ei sille mitään voi. Tämä sitten ilmenee tuollaisena pakonomaisena tarpeena tyydyttää sinua enemmän kuin haluat. Sääliseksi on jonkunlainen ensiapu, se ei vaan ei valitettavasti korjaa sitä epäsuhtaa pään sisällä vaikka ehkä tekeekin sen joten kuten jalkojen välissä. Miehen kannalta ongelma ei ole palkästään vähäinen seksi, myös se on kamalaa että ei ole " normaalia" seksiä koskaan kun se on aina sitä sääliseksiä. Se ei ole miehen mielestä juurikaan itsetyydytystä kummempaa.
Mies voi lisäksi todellisuudessa ajatella että ei ole sinun mielestäsi riittävän hyvä sängyssä, koska et halua häntä hänen mielestään riittävän usein. Ongelman tekee vain sinun halujesi kannalta pahemmaksi se että koska suostut sääliseksiin, niin sinä haluat todennäköisesti entistä vähemmän. Sinänsä hienoa että suostut, todennäköisesti pelastat sillä parisuhteenne ja pidät perheenne ehjänä.
Sitten tulee vielä sekin ongelma että koska sinä välttelet läheisyyttä, että se ei aina johtaisi seksiin, niin miehesi kärsii tästäkin, koska hänkin varmasti tarvitsisi sitä läheisyyttä. Lopulta mieskään ei oikein tiedä haluatko edes olla hänen lähellään. Nämä ongelmat ruokkivat sitten toisiaan ja taustalla kalvaa tämä seksi ongelma joka jo yksinäänkin olisi riittävän paha. En todellakaan osaa neuvoa helppoa ulospääsyä tuosta. Sen verran voi kyllä sanoa että miehesi juominen on hänen oma ongelmansa. Se joka syyttää toista omasta juomisestaan, on kyllä aivan varmasti itse väärässä.
Pelastus on suuseksi, jossa hän on (onneksi) mielellään vain saavana osapuolena. Onneksi minä nautin antajan roolista tosi paljon..
eli että läheisyys on todella tärkeää. Sekä miehelle että naiselle. Totesin tässä joku päivä miehelleni, että on aika vaikeaa olla vihainen ihmiselle, jota halaa. Tarkoitin tällä sitä, että jos ollaan sylikkäin ja lähekkäin pitkään, niin siinä monesti helpottaa olo ja pienet erimielisyydet sulaa siihen. On vaikeaa olla vihainen ihmiselle, jota on fyysisesti lähellä (en siis tarkoita seksiä, sitä voi harrastaa vihaisenakin).
Yritä sanoa miehellesi, että tarvitset läheisyyttä. Usein vain pelkkää läheisyyttä, ilman seksiä tai ajautumista siihen. Jos se on hänelle vaikeaa, hän voi vaikka ensin tyydyttää itsensä ja sitten ottaa sut myöhemmin kainaloon ja lähelle. Ei tule paineita kenellekään (sulle että pitää haluta, miehelle että ei saa haluta). Läheisyys on tärkeää ja monesti se vähenee tai jää pois lasten tulon myötä, sillä lasten kanssa tulee halailtua ja oltua sylikkäin, mutta helposti ei sitten kumppaninsa kanssa.
Yhteinen ihoaika on siis tärkeää, halailua, sylittelyä, ihokosketusta. Ilman vaatimusta seksistä.
Yrittäkää.
T. Nro 6
En usko että miehelle kuvatunlaisessa tilanteessa niinkään väliä saako nainen orgasmin, mutta sillä on väliä miten mies kokee tilanteen. Toisin sanoen: Jos mies koke että nainen antaa lahnana naama happamana hammasta purren pelkästä velvollisuudentunnosta ei mies taatusti halua samaa uudestaan. Vastaavasti jos mies kokee että nainen antaa mielellään omalle rakkaalle ilman että siitä on hänelle sen suurempaa vaivaa tai vastusta (vaikka olisikin lahna seksin aikana) on mies myyty ja kokee naisen todella rakastavan häntä.
Kyse on siis siitä millainen olo miehelle tulee, sitä fiilistä on tosi vaikea selittää. Juttua voi kokeilla esim. sanomalla miehelle joskus sopivalla hetkellä " Oon aika väsynyt enkä oikein tiedä saanko sen kummempaa otetta, mutta vois tuntua aika rentouttavalta ja kivalta jos sä panisit mua vähän." Kun mies on hoitanut homman annat pusun ja sanot että se tuntui oikein rentouttavalta ja kivalta.
Mitä liukkarin käyttöön tulee niin sen käyttöä ei kannata kainostella, varsinkin synnyttäneillä. Liukkarin käytöstä kannattaa lukea lisää Sincityn sivuilta.
M
" Kun halut eivät kohtaa...
Tarkoittaako se, ettei rakkautta enää ole?"
-itse samaa pohtinut? viimeksi sängyn puolella oltu kuopusta tehdessä eli siitä aikaa 1v ja 9kk!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
-suhteessamme ei ole uskottomuutta, vaan todella suruisat vuodet on perheemme viettänyt monen asian suhteen. lienee vaikutusta sillä. meillä menee silti hyvin ja ollaan väsyneitä mut oikeasti onnellisia :O)
-joskus seksin puute mietityttää, ja siitä puhuttukin yhdessä on, mutta minua ei haluta pätkääkään (sitä en ole ihan suoraan uskaltanut sanoa). sitä halun tunnetta odotellessa...
ja olisi hyvä, että huomaat kyseen olevan myös siitä, että miehelläsi on " suorituspaineita" aikaansaada hyvää seksiä (sinulle)
jostain syystä " vapautuneet" suomalaisnaiset eivät vieläkään tajua, että rakastelussa kumpikin osapuoli on osaltaan vastuussa nautinnon ml. orgasmin saamisesta - mies pitää siitä huolen omalta osaltaan automaattisesti, mutta useimmat naiset eivät - oma sormi ei mene klitorikselle tai hieromasauvalla ei kehdata sauvoittaa klittaa samalla kun mies ahertaa .... nyt miehelläsi on ikäänkuin vastuu molempien nautinnosta ja silloin kun sinä olet Off-tilassa on tilanne " katastrofi" myös miehellesi - itse olen usein vastaavassa tilanteessa ja mietin, mikä vika minussa on, kun vaimo ei aina laukea tai ei ylipäätään halua (ja valittaa turhan pitkästä rakastelusta jne.) tai ei koskaan ole aloitteellinen
kyllä seksi (kuten rakkaus) on myös puhtaasti tahdon asia ja jos jäät aina odottamaan " hyvää fiilistä" ja " sopivaa ajankohtaaa" , niin pian voit huomata sen olevan myöhäistä - ennemmin tai myöhemmin miehesi hakee seksin muualta ja sitten saat olla rauhassa - tiedän tämän kokemuksesta ... miehillä (ainakin minulla) vietti on niin vahva, että johonkin sitä on lopulta työnneltävä, vaikka kaikki järkisyyt olisivat sitä (pettämistä tms.) vastaan
olisi jo korkea aika, että naiset tiedostaisivat miehen luontaiset käytösmallit muutenkin kuin vain tuomitsemalla/halveksimalla - tarkoitan tällä sitä, että nainen voi omalta osaltaan estää miehensä ei-toivotun käyttäytymisen, vaikka ei siitä olekaan vastuussa - muista myös se, että ei mies suinkaan aina tarviste tunnin hard-core sessiota vaan usein riittää pelkkä läheisyys (hieronta, haluas, keskustelu, yksipuolinen suuseksi, toisen tyydyttäminen käsin jne.); kun koko yhdessäolon kirjo on käytössä, saattaisi varsinaiseen seksiin sitten riittääkin juuri se määrä, joka sinulle on sopivaa; itse yritän (vaimoni tietämättä) kehittää suhdettamme juuri tähän suuntaan - olen tosin huomannut, että siinä sivussa olen ehkä myös itse kehittynyt ja huomaan, että vaimoni tosiasiassa nauttii seksistä enemmän kuin koskaan aikaisemmin
Vierailija:
//nyt miehelläsi on ikäänkuin vastuu molempien nautinnosta ja silloin kun sinä olet Off-tilassa on tilanne " katastrofi" myös miehellesi - itse olen usein vastaavassa tilanteessa ja mietin, mikä vika minussa on, kun vaimo ei aina laukea tai ei ylipäätään halua (ja valittaa turhan pitkästä rakastelusta jne.) tai ei koskaan ole aloitteellinen
Sain tästä paljon ajatuksia. Minä olen tottunut pitämään sitä jotenkin itsestään selvänä, että miehellä on vastuu minun kiihottamisesta. En osaa kiihottua " omasta kivasta" , mutta mikäs estää vaihtamasta dildoa johonkin sellaiseen, mikä on minusta kivaa.
Vierailija:
Vierailija://nyt miehelläsi on ikäänkuin vastuu molempien nautinnosta ja silloin kun sinä olet Off-tilassa on tilanne " katastrofi" myös miehellesi - itse olen usein vastaavassa tilanteessa ja mietin, mikä vika minussa on, kun vaimo ei aina laukea tai ei ylipäätään halua (ja valittaa turhan pitkästä rakastelusta jne.) tai ei koskaan ole aloitteellinen
Sain tästä paljon ajatuksia. Minä olen tottunut pitämään sitä jotenkin itsestään selvänä, että miehellä on vastuu minun kiihottamisesta. En osaa kiihottua " omasta kivasta" , mutta mikäs estää vaihtamasta dildoa johonkin sellaiseen, mikä on minusta kivaa.
Jep, miten saisinkaan vaimoni lukemaan tätä ketjua...
Mutta en todellakaan meinaa alistua ja menettää naiseuttani antautumalla vain koska miestä panettaa!!
Voisimme säästyä monelta mielenosoitukselta jos antaisin aina vaikka ei itseä huvittaisikaan, pahinta on se että, mies yrittää ottaa väkisin =(
Kerran tämän on tehnytkin ja kolmesti on jäänyt yritykseksi....
Teillä on kieltämättä ongelma, hyvinkin tuttu sellainen. Kuitenkin minusta sinulla on hyvä asenne, koska hiomioit miestäsi ja asia voisi olla ratkaistavissa jos vain jokin kompromissi löytyisi ja miehesi esimerkiksi oppisi arvostamaan " sääliseksiä" rakkaudentunnustuksena, ja sinä ehkä löytäisit samalla rohkeuden herättää sitä tarvitsemaasi läheisyyttä.