Onkohan lapsen eskarissa jotain vikaa,
vai mistähän syystä lähes joka kerta, kun vien tai haen lasta sieltä, joku toinen lapsi itkee äitinsä tai isänsä lahkeessa :O
Tuntemani lapset ovat olleet päiväkodissakin monta vuotta eli ei luulisi mitään äiti-ikävääkään olevan. Toki vaihtui eskaripaikka, ovat nyt isolla koululla ja hoitajat ovat uusia, mutta lapsiryhmä on lähes sama kuin päiväkodissa. Osaa noista itkijöistä en tunne, kun koululla on neljä ryhmää, mutta silti ihmetyttää, kun niin monta itkijää olen nähnyt.
Mun lapsi ei ole kyllä valittanut mistään, eikä reagoinut mitenkään ja hyvin tuntuu viihtyvän. Hoitajat myös vaikuttavat aivan mukavilta.
Vai onkohan joillakin vain ollut niin suuri jännitys eskaria kohtaan, että ovat parin viikon jälkeenkin jotenkin pelokkaita vielä?
Kommentit (2)
Olen ollut hiukan ihmeissäni asiasta. Meidän lapsi ei ole reagoinut asiaan mitenkään eikä meidän isommatkaan aikanaan.
6v. on sellainen vaihe että monille se tekee tuota. Parissa viikossa menee yleensä ohi. Meillä tyttö teki tuon saman eskarivuonna, ennen niin rohkea tyttö alkoikin itkeä kun olin lähdössä. Juttelin tuolloin eskariopen kanssa ja tuo kertoi että melkeinpä kuuluu asiaan.