Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhemmat kailottavat avuttomuuttaan LASTEN KUULLEN???
07.09.2012 |
Eli kun näitä kuulee: "voi ei me vain saada niitä nukkumaan ajoissa", "ei me vaan pystytä rajoitettua lasten peliaikaa kun ne vaan pelaa ja pelaa" jne. Ja nämä siis sanotaan niin, että lapsi kuuntelee vieressä tyytyväisenä myhäillen!Luuletteko, että sen jälkeen kun lastenne kuulen myönnätte avuttomuutenne ja löysyytenne, saatte niitä enää koskaan tottelemaan??
Missä on vanhempien itsetunto, että "me kyllä laitetaan rajat ja pystytään pitämään niistä kiinni"? Tai jos haasteita rajojen pitämisessä olisi, ei ainakaan sanoisi lasten kuullen sitä, että "ei me vaan pystytä". Se antaa lapsille oikein luvan kenkkuilla kaikkea vastaan, ottaa ohjat kotona ja hyppiä vanhempien silmille. Myöhemmässä iässä sitten (teininä usein viimeistään) lapselle tulee ongelmia rajojen puutteesta.
Kommentit (6)
ajattelematta, että ne pienetkin korvat ovat siinä kuulolla. Vanhemmatkin ovat vain ihmisiä ja virheitä sattuu.
Mutta on niitä peruslepsujakin olemassa, jotka levittelevät joka ongelman kohdalla käsiään eivätkä saa otettaa mistään kasvatuksellisesta toimesta.
Mutta jos joskus lipsahtaa, ei meillä ainakaan ole peli menetetty. Kyllä virheet voi korjata ja onnistua kasvattamisessa kokonaisuutena vaikka joskus meniskin pieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos lapsille ei ikinä ole ollut mahdollista saada hoitajaa, niin sellaista aikaa on äärimmäisen vähän, että lapset eivät ole kuulemassa. Käytännössä siis näistä asioista voi puhua hiljaa keittiössä kun lapset on nukkumassa. Koska ihmiset ei jaksa vuosikausia vahtia jokaista sanomaansa asiaa, niin sitten sitä alkaa puhua asioista lasten kuullen, huomaamatta enää että kaikkea ei tarvitse sanoa lasten kuullen ääneen.
Mutta, jos äiti valittaa lapsen kuullen ettei saa lasta nukkumaan, niin tarkoitusperä voi olla myös lapsen häpäiseminen. Tiettyä vallankäyttöä siis. Hyvin harva lapsi on mitenkään mielissään siitä, että leimautuu vieraiden silmissä kurittomaksi ja hankalaksi lapseksi.
Silti lapseni ovat ihan riittävän hyvässä kurissa. En esitä lapsilleni mitään. Löysää en ole nähnytkään, huumoria ja rakkautta kylläkin. Koulussa ja päiväkodissa lapsiamme pidetään hyvin käyttäytyvinä ja toiset huomioon ottavina.
Mua on häirinnyt jo se, että mies vastaa usein lapsensa kysymyksiin "en tiedä". Juu-u, helpommalla pääsee, mutta eikös vanhemman pitäisi tuollaiselle päiväkoti-ikäiselle olla kuitenkin se, joka aina tietää ja johon voi turvata?
No ei se vanhempi aina voi tietää, ja mielestäni vanhempi voi sen lapselle kertoa, ettei tiedä. Esimerkiksi jos lapsi kysyy, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Kuka sen varmasti tietää? Mutta noin muuten sellaisissa asioissa, mistä vastauksen voi tietää, voisi tietysti ehdottaa, että otetaan selvää. Selvänottaminen on nykyisin helpompaa kuin koskaan aikaisemmin.
Tunnustakaa vain, onko tämä keino teillä käytössä? Oletteko ihmetelleet, miksi on niin vaikeaa saada lapsia tottelemaan?