yliopistossa työvoimapoliittista koulutusta?
Onko jollakin kokemusta tuollaisesta koulutuksesta? Oliko siitä hyötyä? Mitä koulutus sisälsi kohdallasi?
Kommentit (8)
Tai on ainakin ennen ollut jotain kursseja, jotka on saanut työvoimatoimiston piikkiin. Tai osa sai, osa ei.
Olihan ne ajankulua. En sanoisi, että suorastaan ajanhukkaa. Itse osallistuin niille silloin, kun koulutus ei kuluttanut ansiosidonnaisia korvauspäiviä. Lapset olivat pieniä, eli minulle sopi aivan mainiosti sellainen koulutus, jossa oli teoriapäiviä hyvin harvakseen ja muut päivät ns. omatoimista opiskelua tai työharjoittelua.
koulutuksena eli koulutus käsitti ihan normaalit opettajan pedagogiset opinnot. Suurin osa kursseista oli ihan normaaleja yliopistokursseja, osa meille (nopeammasta aikataulusta johtuen) räätälöityjä kursseja. Läsnäolopakko oli, joten nimilistat kiersivät ahkerasti (erona "normaaliin" yliopisto-opiskeluun).
Itse tykkäsin, tuli suoritettua opinnot vauhdilla ja siitä vielä maksettiinkin. Nykyään työskentelen pätevänä aineenopettajana.
mm. juuri opettajan pedagogiset ja esim. monet luokanopekoulutuksen kurssit
niilläkin piti nimiä kirjoitella ja niitäkin noihin opeopintoihin mahtuu.
kylä nimilistat kiertävät tiuhaan ihan tavallisillakin ylioiston kursseissa mm. juuri opettajan pedagogiset ja esim. monet luokanopekoulutuksen kurssit

kyllä ihan massaluennoillakin kiersi nimilistat, normiopiskeluaikana.

Oman kokemuksen mukaan ei. Ja tosiaan tuossa työvoimapoliittisessa koulutuksessa oli useampi kurssi, jossa vain meidän porukan piti laittaa nimi listaan, ei "tavisopiskelijoiden". Tuo nimilistojen kerääminen varmaan riippuu aika paljon tiedekunnastakin, ymmärrän hyvin, että esim. luokanopettajakoulutuksessa on läsnäolopakko. Kasvatustieteen perusopinnot taas voi suorittaa vaikka verkossa, joten niissä varmaan harvemmin on läsnäolopakkoa luennoilla.
Mutta tuo nimilista-asia nyt ei tässä keskustelussa varmaan ollut mikään kynnyskysymys, kunhan mainitsin sen erona omaan kokemukseeni useammasta yliopistosta.

tarkoitukseni oli vain korjata se "virhetieto", ettei open pedagogisissa kiertäisi nimilistat massaluennoilla (ihan tavissuorittajillekin). Samaan olen törmännyt joskus aikoinaan humanistisen puolella, oli tosin harvinaista. Siellä sitten väänneltiin myös niiden poissaolevien nimmareita. Meilla oli jollain jättiluentokurssilla muistaaksi se systeemi, että osa oli aina poissa ja paikallaolijat vetivät kaikkien nimmarit.
Ja nykyisin järjestetään työvoimapoliittisena koulutuksena aineenopettajille luokanopen pätevyyttä (muistaakseni Raumalla). Pätevyyden antava työvoimapoliittinen koulutus varmasti ok, mutta muut ehkä hieman tilastojen kaunistelua?
En ole ainakaan kenenkään kuullut tollaista käyvän...