Yh:na ydinperheessä

Meillä ihan samanlaista "yksinhuoltajuutta" ydinperheessä. Lapsia muutama ja teen kaikki kotityöt ja lapsiin liittyvät hommat yksin. Saan käydä omissa harrastuksissa pari kertaa viikossa kylläkin.



Mies kertoo olevansa työpäivän jälkeen hyvin väsynyt ja siksi jaksaa vain kotiintultuaan syödä ja mennä sohvalle katsomaan tietsikkaa tai telkkaria. "hoitaa" tosin lapsia kun käyn omissa jutuissa, mutta se tarkoittaa sitä, että on paikalla jos lapsille tulee hätä, ei varsinaisesti kovinkaan usein leiki lasten kanssa. Ja harrastuksesta tullessani iltapalan laitto on usein edessä, jos lapset eivät ole itse sitä tehneet.



Mies kertoili, että on kyllästynyt, kun suhteessamme ei ole juurikaan romantiikkaa, vaikka seksiä kylläkin. En vain oikein tiedä, miten minä jaksaisin työpäivän ja kotihommien jälkeen illalla lasten mentyä nukkumaan tai kaiken tuon lomassa olla romanttinen. Ei mieskään minua kohtaan osoita mitään romanttisia eleitä. Kukkia taisin saada viimeksi silloin kun kosi minua ja siitä on todella kauan. Emme ole koskaan oikeastan halailleet tai suukotelleet muuta kuin seksin yhteydessä. Kyselinkin mitä romanttista mies haluaa, mutta en saanut ainakaan vielä mitään "ohjeita".



Olisko teillä neuvoja?

Kiitos sympatiasta, siskot! Luulen, että tähän on lipsahdettu siksi, että olen kotona. En osaa vaatia tasajakoa tarpeeksi ponnekkaasti, koska kai mielessäni ajattelen, että lapsen kanssa kotona on kivaa ja vähän niin kuin lomaa. No, sitähän se ei ole.



Pidän tiukasti kiinni siitä, että viimeistään töihin palattuani homma muuttuu.Ja pakko se on muuttuakin, koska minulla ei ole mahdollisuutta työni puitteissa hoitaa yksin lasta. Pitkien työmatkojenkin vuoksi joudumme vuorottelemaan hoitoon viemisessä ja hakemisessa. Toisaalta, tiedän kyllä, että vaadittaessa mies hoitaa osuutensa. Ennen lasta minulla oli pitkät työpäivät ja mies kiltisti ajoi hakemaan minut töistä, ruoka odotti valmiina ja keittiö oli siivottuna. En todella tiedä, miksi tähän on nyt tultu.

Oi noi ajat eletty ja nuorin on 8v. ja kolmatta lasta ei meille tule.

Toki mieheni osallistui, mutta riitaa oli ja paljon.

Ihminen on itsekäs ja vasta lasten syntymän myötä sen näkee.

On niin helppoa olla ilman lapsia.

Miehelle kelpaisi kolmas lapsi, mutta ei jaksaisi sitä enään hoitaa.

Oi että ottaa nuppiin ja ennen kaikkea väsyttää! Olen ajautunut tahtomattani lähes yh:ksi, vaikka minulla on mies, lapsen isä. Lapsi on juuri vuoden täyttänyt ja todella vilkas. Olen vielä kotona hänen kanssaan, ja lapsi vaatii jatkuvaa huomiota. Menossa joku vaihe, jossa hän ei hetkeäkään viihdy yksin, jossei sitten ole "pahanteossa". Päikkäreitä nukkuu noin 15-30 min.

Olen siis kotona, ja mieheni töissä, normaalissa 8-16 työsopparissa. Periaatteessa olemme yhtä mieltä siinä, että miehen vapaa-ajat hoidamme lasta 50-50, mutta se käytäntö! Käytännössä mies on kotona klo 18, ja haluaa silloin syödä rauhassa. Syötyään on kyllä samassa huoneessa lapsen kanssa, muttei keskity häneen. Lapsi siis roikkuu koko ajan minussa, eikä minulla ole "virallista" vapaa-aikaa. Klo 20 lapsi syö vellin, pesemme hampaat ja nukutamme. Jostain syystä tämäkin on jäänyt mulle, koska mies ei oikein jaksa panostaa tähänkään.

Saisin vapaata ainakin periaatteessa, jos vaan keksisin tai jaksaisin illalla lähteä jonnekin. Mutta rankan päivän jälkeen haluaisin vain rentoutua kotona - ilman lasta. Päivällä on kuitenkin oltu lähes koko ajan ulkona. Toisaalta, jos joskus haluaisin jonnekin lähteä, ei se onnistuisi ex tempore. Mies haluaa myös tehdä omia kotipuuhasteluitaan, kuten autotallin siivousta, johon saattaakin sitten mennä koko ilta. Hän ei oikein ymmärrä, että kun on pieni lapsi ja töissä, on vain hetkellisesti pistettävä lapsi ykköseksi ja unohdettava nämä muut puuhailut. Ja puuhailla hänen pitää saada ihan yksin. Sen sijaan minä joudun siivoilemaan lapsi lahkeessa.

Ei tässä mitään, jos viikonloppuna lapsenhoito jaettaisiin. Mutta tänä viikonloppuna miehellä oli poikien mökki-ilta. Tai iltana tämä mulle myytiin - lähteä piti illansuussa ja palata heti aamupäivästä. Mulle lupailtiin, että saan lauantaina nukkua ja levätä lähtöön saakka. No, edellisenä iltana mies sitten sanoikin, että jo aamuysin jälkeen pitää lähteä. Aamulla heräsin lapsen itkuun klo 7, koska mies ei lasta voinut pakkaamiseltaan hoitaa. Kyselin, että milloin tulee sunnuntaina kotiin. Vastaus oli, että ei voi tietää! Kun ei tiedä kuinka pitkäksi ilta venähtää, paljonko sitä juodaan ja kuinka aamulla nukuttaa. On se hienoa, että hänellä on oikeus uniin, mutta minulla ei. Minulle vanhemmuus tarkoittaa, että mökki-iltoihin saa lähteä, mutta on oltava sellaisessa kunnossa, että seuraavana päivänä onnistuu perhe-elämä.

Kun virallisesti mies aina vannoo, että minäkin voi pitää vapaata, niin taidanpa ottaa sen vapaan tänään. Laitan itseni lähtökuntoon, ja kun krapulainen isäntä tulee iltapäivällä/illalla kotiin, ojennan pienen kakkapyllymme hänelle ja lähden vaikka leffaan. Oviaukosta sitten vielä huikkaan, että ei kannata odotella, en nyt oikein tiedä mihin aikaan tulen takaisin.

Menen takaisin töihin kuukauden päästä ja lapsi perhepäivähoitoon. Odottelen hieman huolissani, miten hoito iltaisin ja viikonloppuisin jakautuu. Nythän miehellä ei enää ole etuoikeutta lööpailuun sillä verukkeella, että on ainoa työn raskaan raataja.

pitää hirveää älämölöä siitä kuinka isien oikeuksia lapsiin ei kukaan tässä yhteiskunnassa vahdi ja sosiaalitantat antavat yksinhuoltajuuden aina äideille. Sitten miehesi vaatii vuoroviikkovanhemmuuden, jota käytännössä jaksaa yhden viikon ajan mutta jatkaa isyysrummutusälämölöään siitä huolimatta. Varaudu vittumaiseen tulevaisuuteen.

olla kuvailemassasi tilanteessa! Ymmärrän, että miehen osallistuttamattomuus ärsyttää, mutta vastuu ja huolehtimisen määrä lapsesta on yh:lla paljon suurempi. Moni yh (etenkään totaali-yh) ei voi IKINÄ saada lapsen isältä hoitoapua, eikä keskustella tämän kanssa vaikka, että pitäisikö lapsi viedä lääkäriin vai ei.



Onko isä saanut osallistua lapsenhoitoon alusta asti vai oletko ominut vauvan itsellesi ja osoittanut isälle, kuinka väärin hän tekee kaiken? Ei siis ihme, jos ei lapsehoito innosta. Osaako lapsi jo puhua? Jos ei, niin todennäköisesti isän on paljon vaikeampi tulkita hänen viestejään, kun ei ole samaa kokemusta kuin sinulla.



Raskaan työpäivän jälkeen sitä todella haluaisi vain syödä ja levätä rauhassa. On tosi rasittavaa, jos toinen on ollut kotona ja kaikki on levällään ja kaiken kukkuraksi vaatii vielä hoitamaan lasta.



TEidän pitää keskutella lapsenhoitoasiat selviksi, kun lapsi menee perhepäivähoitoon. Jos jatkatte nykyisellä tavalla, niin ero tulee.

Just. Itse olen oikea yksinhuoltaja, ja minulla on sekä taloudellinen että hoitovastuu 24/7. Kun lapsi on päiväkodissa, minä olen töissä. Omaa aikaa ei ole ollut viiteen vuoteen kuin muutamana päivänä, lapsen isä kuoli jo lasta odottaessani. Aiemmin en päässyt edes roskia viemään tai käväisemään pyykkituvassa ilman lasta, nyt jo onnistuu sentään. Mutta eipä tässä mitään, ei tarvitse taistella kenenkään kanssa lapsen hoitovuoroista tai kotitöiden tekemisestä. Tekee vaan kaikki yksin.

Raskaan työpäivän jälkeen sitä todella haluaisi vain syödä ja levätä rauhassa. On tosi rasittavaa, jos toinen on ollut kotona ja kaikki on levällään ja kaiken kukkuraksi vaatii vielä hoitamaan lasta.

Eikö lapsen kanssa kotona oleminen ole samalla tavalla työtä? Miehen työpäivä on 8 h, minä olen hoitovuorossa vilkkaan lapsen kanssa klo 6-19. Kivahan se olisi pitää koti kunnossa, mutta tämänikäisen lapsen kanssa mahdotonta. Ja mielelläni sitä itsekin jotain haukkaisi. Päivällä en pääse edes vessaan saatika suihkuun yksin. Tervetuloa vaan 2000-luvulle! Onko akateemisen, miestään paremmin tienaavan naisen rooli olla 24/7 kodinhoitaja?

En väheksy oikeiden yksinhuoltajien taakkaa. Se on todella rankkaa. Toisaalta tuntemani yh:t saavat jonkin verran apua sukulaisilta, ystäviltä ja kotipalvelusta. Lisäksi lapset ovat edes joskus isällään ja äiditkin töissä päivisin.Saa edes töissä paskoa rauhassa..

jotka lusmuavat ylitöitä työpaikallaan välttyäkseen lasten nukkumaanlaitolta ja muulta epämukavalta. Teen työtä ICT-yrityksessä jossa mieskollegoiden lounastauot venyvät helposti 1,5 tunnin mittaisiksi ja puolen tunnin kahvitaukoja on kaksi päivässä. Olen päässyt aitiopaikalta seuraamaan sitä miten "raskasta" on kun miesvaltaisella alalla painetaan toimistotöitä. Kelpaa kollegoideni tulla kotiin rentoutumaan ja vaatia vaimolta ympärivuorokautista työpäivää lasten parissa :D

jotka lusmuavat ylitöitä työpaikallaan välttyäkseen lasten nukkumaanlaitolta ja muulta epämukavalta. Teen työtä ICT-yrityksessä jossa mieskollegoiden lounastauot venyvät helposti 1,5 tunnin mittaisiksi ja puolen tunnin kahvitaukoja on kaksi päivässä. Olen päässyt aitiopaikalta seuraamaan sitä miten "raskasta" on kun miesvaltaisella alalla painetaan toimistotöitä. Kelpaa kollegoideni tulla kotiin rentoutumaan ja vaatia vaimolta ympärivuorokautista työpäivää lasten parissa :D

t. entinen sh, nykyinen insinööri &

paratiisimaisen rennon lusmutyöpaikan "työntekijä"

en jaksa tuota vuodatustasi lukea, sanon vain:



Kun miehesi tulee töistä, häippäset äänen nopeudella asioille ja menet jonnekkin rauhassa kahvelle. Kyllä se mies siellä pärjää, luota siihen.

miehesi pitää opettaa kantamaan vastuunsa ja se ei onnistu kuin jättämällä hänet yksin vastuuseen. lähdet siis pois ja tulet vasta kun lapsi on nukutettu. vaikka joutuisitkin potkimaan kiviä kadulla ja kävelemään talon ympäri. vkloppuriennot parhaita: pariksi yöksi mies yksin vastuuseen. neuvoja EI jätetä: yksin pitää hoitaa ruuat, vaatteet, rutiinit.



mutta et myöskään saa niuhottaa jos miehesi tekee asiat erilailla kuin sinä.

tuo kuvailemasi on paljon rankempaa kuin oikeasti yh:na oleminen. Sanon ihan kokemuksesta.



On todella raastavaa henkisesti, että se toinen aikuinen, apu ja kumppani kävelee vierestä, kun olet ihan rättiväsynyt.



Puolivuotta katselin ja lähdin vetämään. Elämä on ollut paljon mukavampaa, koska tiedän joka päivä, että minulla ei ole mahdollisuutta apuun pyydettäessä, kun kukaan ei samassa huushollissa asu. Mieli lepää ja henkisesti olo on paljon kevyempi. Tätä on siis jatkunut pian kaksi vuotta, enkä ikinä palaisi siihen tilanteeseen takaisin.



Ja tuo kakkosen kuvailema tilanne on todellakin osuva. Kovaan ääneen paasataan ja valitetaan kylillä, kuinka äiti saa kaikki oikeudet, mutta oikeasti tekee tiukkaa olla se jokatoinen viikonloppukin yksin vastuussa omasta lapsestaan. Perjantaina haetaan myöhään ja sunnuntaina tuodaan heti aamupalan jälkeen takaisin. Ylimääräistä ei missään tapauksessa oteta lasta luokse, sehän vie sitä omaa vapaa-aikaa.

...on myös varmaan se raskain aika lapsen kanssa. Vauhtia riittää, muttei taitoa ja älyä, eli kokoajan on vahdittava vipeltäjää.

Sun on nyt vain saatava se oma leposi, niin ei perhe-elämä sitten taas niin synkältä vaikuta.

Ota oma mökkivkl, mene vaikka hotelliin yöksi.

menee istumaan tietokoneelle huudettuaan ensin lapsille (kaksoset, ikä 1 v 2kk) pää punaisena että "olkaa hiljaa, vittu kun puhelin on soinut koko päivän töissä niin ei vittu jaksa enää yhtään meteliä kuunnella!" Sen jälkeen nostaa kuulokkeet korvilleen ja alkaa pelata tietokonepeliä jonka musiikki ja ammuskelun räiskintä kuuluu kuulokkeiden läpi monen tunnin ajan ympäri asuntoa.



Terveisin ap:n kohtalontoveri

Sitten sinäkin pääset töihin lepäämään!

Rivien välistä voi lukea, että olet esikoisen äiti ja et ole vielä tottunut lapsiperheen arkeen. Totuttelu vie aikansa. Tuollaista se on kaikissa lapsiperheissä: Aamulla ei saa nukkua pitkään ja omaa aikaa ei ole ja mies omissa menoissaan.

Jos teille ei tule muita lapsia, niin voi lohduttaa, että tilanne helpottuu merkittävästi, kun lapsi on noin 4-5 vuotias. Silloin ei tarvitse enää vahtia lapsen joka askelta ja lapsi voi mennä välillä kaverille leikkimään. Ennenkuin tilanne helpottaa, niin koita saada tukea joltain toiselta äidiltä, jolla samanikäinen lapsi. Voitte hoitaa lapsianne vuorotellen ja toinen saa "omaa aikaa" pari tuntia kerrallaan. Niin minä tein silloin, kun oli yksi 1-2 vuotias.

kun ei odota mieheltä mitään apua. Ei sen takia tarvitse kuitenkaa erota. Saman voi tehdä avioliitossa. Se onnistuu kuitenkin vain silloin, jos saa itse riittävästi yöunta. Vain silloin on energiaa järjestellä elämäänsä..

kun ei odota mieheltä mitään apua. Ei sen takia tarvitse kuitenkaa erota. Saman voi tehdä avioliitossa. Se onnistuu kuitenkin vain silloin, jos saa itse riittävästi yöunta. Vain silloin on energiaa järjestellä elämäänsä..

jos se ei sitä ole?

Miksi naisen kuuluu tottua siihen, että hoitaa lapset ja katselee kun mies menee omia menojaan? "Helpottaa, kun lapsi on 4-5 vuotta" Mitä sitten? Miten rakentaa se parisuhde uudelleen ihmisen kanssa, joka ei ole ottanut osaa eikä arpaa perheen ylläpitämiseen viiteen vuoteen?

Kyllä se yksinhuoltajanakin helpottaa se lapsen meno sitten, kun se lapsi on 4-5 vuotias, miksi siinä olisi pitänyt samaan aikaan katsella toisen menoa, pestä yhden ylimääräisen ihmisen vaatteet, tehdä ruokaa kolmelle jne. Kun se kolmas ei halua perhettään ylläpitää?

menee istumaan tietokoneelle huudettuaan ensin lapsille (kaksoset, ikä 1 v 2kk) pää punaisena että "olkaa hiljaa, vittu kun puhelin on soinut koko päivän töissä niin ei vittu jaksa enää yhtään meteliä kuunnella!" Sen jälkeen nostaa kuulokkeet korvilleen ja alkaa pelata tietokonepeliä jonka musiikki ja ammuskelun räiskintä kuuluu kuulokkeiden läpi monen tunnin ajan ympäri asuntoa.

Terveisin ap:n kohtalontoveri

Oma aika häviää, kun lapsi syntyy. Mutta kuule ap, se tulee myös takaisin. Kun olet kuukauden päästä takaisin töissä, huomaat vähitellen ihmeeksesi, että päivissä on paljon enemmän omaa aikaa. Esimerkiksi työmatkat.



Elämästä ei koskaan enää tule sellaista, kuin se oli ennen lasta. Mutta lapsi kasvaa ja arki helpottuu.



Miehesi kanssa teet nyt heti tarkan sopimuksen. Esim. näin: "maanantai-iltaisin klo 18-20 äiti on poissa kotoa". Menet jumppaan, kirjastoon, kahvilaan, kävelylle, kampaajalle - ihan mihin haluat. Kotoa sinun on lähdettävä, muuten siitä ei tule mitään. Tai miehen on lähdettävä lapsen kanssa, mutta lapsi varmaan menee nukkumaan niin, ettei tuosta tule ainakaan aluksi mitään.



Tiedän kyllä, mistä puhut. Kyllä se siitä.



t. viiden äiti

Sitten sinäkin pääset töihin lepäämään!

Rivien välistä voi lukea, että olet esikoisen äiti ja et ole vielä tottunut lapsiperheen arkeen. Totuttelu vie aikansa. Tuollaista se on kaikissa lapsiperheissä: Aamulla ei saa nukkua pitkään ja omaa aikaa ei ole ja mies omissa menoissaan.

Jos teille ei tule muita lapsia, niin voi lohduttaa, että tilanne helpottuu merkittävästi, kun lapsi on noin 4-5 vuotias. Silloin ei tarvitse enää vahtia lapsen joka askelta ja lapsi voi mennä välillä kaverille leikkimään. Ennenkuin tilanne helpottaa, niin koita saada tukea joltain toiselta äidiltä, jolla samanikäinen lapsi. Voitte hoitaa lapsianne vuorotellen ja toinen saa "omaa aikaa" pari tuntia kerrallaan. Niin minä tein silloin, kun oli yksi 1-2 vuotias.

Ja miksi ihmeessä pitää jonkun toisen äidin kanssa vaihdella lapsia ja vahtivuoroja, kun perheessä on lapsen isä, jonka pitäisi ihan ensimmäiseksi hoitaa velvollisuutensa??

Meillä oli ap lähes samanlainen tilanne ja siihen ajauduttiin myös jotenkin ihan vaivihkaa. Yksi kaunis lauantaiaamu minä sitten vaan kilahdin, kun mies ei suostunut enää edes kunnolla puhumaan asiasta, vaan tokaisi että "kyllähän sinä voit lapsen kanssa tehdä ihan mitä haluat, mitä siinä valitat". Sinne jäi polttarireissulle valmistautuva mies lapsen kanssa "tekemään mitä haluaa", kun minä pakkasin pikapikaa tärkeimmät tavarat, kävin kaupan kautta ostamassa loput ja suuntasin naapurikaupunkiin ystävän luokse yllätyskylään. Seuraavana iltana oli tietysti kamala marttyyrimies vastassa, mutta myöhemmin kyllä myönsi, että tuskin olisi koskaan muuttanut käytöstään, ellen olisi pakottanut. Vastuun pakoilu on oikeasti kivaa, jos joku sen mahdollistaa.