MTV3: Lasten harrastukset maksavat paljon ja niitä on liikaa
Suuri osa suomalaisista on sitä mieltä, että lapsilla on liikaa harrastuksia, kertoo MTV3:n kysely. Niin ajattelee yli kolmannes kyselyyn vastanneista ja lähes puolet naisista.
Vain noin kymmenesosa vastaajista sanoo, että lapset harrastavat liian vähän.
Lasten harrastukset myös maksavat. Viidesosa suomalaisvanhemmista käyttää lastensa harrastuksiin yli 1000 euroa vuodessa lasta kohti. Suunnilleen yhtä monelle vanhemmalle lapsen harrastukset ovat 500-1000 euron vuotuinen kuluerä.
Toisaalta neljäsosan vastaajan lapsi ei käy ohjatussa harrastuksessa lainkaan ja yli kolmasosa vanhemmista kuluttaa lapsensa harrastuksiin alle 300 euroa vuodessa.
MTV3:n uutisten Think If Laboratories Oy:ltä tilaamaan kyselyyn vastasi elokuussa lähes 2000 ihmistä. Tutkimuksen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.