Vaikea mies

Tapasin mieheni puolisentoista vuotta sitten. Kaikki vaikutti silloin hyvältä, työpaikkaa ja koulutusta myöten. Mies antoi ymmärtää että on tilanteessa missä jokainen melkein silloin 34-vuotias poikamies voisi kuvitella olevansa.

Ajan myötä paljastui sitten näitä juttuja. "Korkea"koulutus rajoittui keskeytyneeseen amk:hon (itse maisteri), auto oli vuokrattu, asunto oli vuokrayksiö huonolla alueella, sinänsä tyylikkäät vaatteet kirppikseltä... ajaa autoa vaikkei ollut ajokorttia...

Mies oli trimmannut itsensä sellaiseksi että aivan varmasti saa naisen huomion. Annoin kuitenkin anteeksi sitä myötä kun paljastui, sillä olihan meillä sentään jotain yhteistä.

Noin viiden kuukauden seurustelun jälkeen mies alkoi puhua yhteenmuutosta, ja että on jo irtisanonut asuntonsa. Suostuin, ja ollaan siitä lähtien oltu avoliitossa. Paljastui myöhemmin ettei mies ollut maksanut yhtään vuokraa siitä lähtien kun tapasimme, ja todellisuudessa häädettiin.

Mies on, en nyt sanoisi hyvä, mutta kelvollinen. Osa-aikatyössä, mutta hoitaa kotia oikein yleensä moitteettomasti. Tuntuu kuitenkin olevan aika rahan perään. Olen varakkaasta perheestä, ja mieheni olettaa että ne aina ostaa meille (=hänelle) kaikenlaista. Naapuriasunto lähti myntiin, hän ehdotti että me (=minä tai vanhempani) lunastaisimme sen ja laajentaisimme "omaamme".

Yhdessä vaiheessa perui kaikki iltavuoronsa että pääsisi autokouluun. Uhkasi että ajaa kuitenkin meidän (=minun) autolla, ja että minä joutuisin maksamaan sakot aina kun hän joutuu kiinni. Ajoi vielä autokoulun aikana minun autolla, vaikka lupasi että lopettaa. Kortin kun sai, oletti että vanhempani ostavat hänelle auton...

Tilaa netistä kaikenlaista minun luottokortilla, epäilemättä osa hyödyllistä, osa lähinnä häntä varten.

On alkanut tulla hyväksikäytetty olo. Jos on enintään normiperheestä lähtöisin, tulee elämässä näitä vaikeimpia ajanjaksoja, mutta tämä mies ei tunnu edes yrittävän parempaan. Pitää kiinni osa-aikatyöstään ja elää pääsääntöisesti minun rahoilla, lomamatkoja myöten.

Tuntuu todella ikävältä lopettaa avoliitto rahan takia, mutta niin on neuvottu tekemään. Niin yksi ystävä kun sisko. Ero on ollut mielessä siitä lähtien kun olen huomannut miehen tekevän tai ehdottavan meille asioita mistä pahimmassa tapauksessa vain hän saa hyötyä. Tätä kun toitottelen itselleni pahimpien sydänsurujen yli, niin veikkaampa ettei olisi henkisesti edes kovin rankkaa.

Ero olisi lisäksi aivan helppo. Suuri osa hänen irtaimistosta "myytiin kirpputorilla" (todellisuudessa huoltoyhtiö vei kaatopaikalle) kun hän muutti minun luokse. Tarvitseeko edes muuta kun napsauttaa sormia ja osoittaa ovea?