Jos "lätkäperheen" 11 v. poika ilmoittaa lopettavansa lätkän,

älkää eläkö lastenne kautta ja menkää terapiaan ettette pilaa lastennekin elämää.

He ovat rakentaneet koko identiteettinsä lätkänpeluun varaan ja mitä ilmeisimmin ovat eläneet lapsensa kautta unelmaansa. Heidän pitäisi kyseenalaistaa se, mitä mustan kiekon läimiminen puisilla tikuilla heille todella merkitsee. Heillä on toki lupa jatkaa lätkän parissa harrastamista, mutta ilman poikaansa. Vanhempina heidän tehtävänsä on kuitenkin ennen kaikkea tukea omaa lastaan tämän taipumusten mukaiseen tulevaisuuteen. Eikä tehdä toisaalta siitä uutta identiteettipönkkää. Harrastus on kuitenkin vain harrastus, tarkoitettu ihmiselle ilon ja rentoutumisen lähteeksi. Raivareilla ja mielenosoituksella asian potemisella he vahingoittavat vakavasti suhdettaan poikaansa ja ehkä jopa pojan kehittyvää minuutta.

Poika uskalsi tehdä omanlaisensa ratkaisun joka vanhempien on hyväksyttävä. elämä on pyörinyt ihan liikaa pojan harrastuksen ympärillä joten olisi aika vanhempien hankkia omia juttuja tai sitten he voivat jatkaa lätkäjuttuja vapaaehtoisina. Tuskin kellään joukkueessa on tätä vastaan. Ikävää, että pojasta ei lätkä tuntunut kivalta,,,eihän se kaikille sovi. Sinänsä hyvä harrastus, kunhan ei mene liiallisuuksiin. Pitää tehokkaasti erossa pahanteosta ja kaikki tuntemani "isot" kiekkojunnut ovat hyvätapaista, yhteistyökykyistä porukkaa..



terkuin ei-lätkämutsi :)

ja yleensä perheen ko.lajia harrastavat lapset tekevät omat ratkaisunsa murrosiässä, siinä 13-15 v. haarukassa, ts. eivät vielä uskalla lopettaa 10-12 vuotiaana, vaikka jo siihen ikään mennessä ratkaisu heidän mielessään olisikin kypsynyt...

...ja tekee sen ennenkaikkea rehellisen ja aidosti terävän itseanalyysin kera

Enemmistö seuroissa urheilua (mitä tahansa urheilua) harrastavista nuorista lopettaa urheilun varhaisteini-iässä. Noin 10-15- vuotiaana. Se on kurjaa jos lopettaminen johtuu kiusaamisesta, lapsen loukkaantumisesta, perheen rahapulasta tai vaikka epäreilusta valmentajasta. Silloin kun lopettaminen loppuu lapsen omasta harkinnasta ja lapsi on tyytyväinen päätökseensä, niin kaikki on hyvin.



Kyllä ne vanhemmatkin siihen sopeutuvat, mutta kyllähän osa vanhempien sukulaisista, tuttavista ja ns. ystävistä saa siitä hetkellistä vahingoniloa jos vanhemmat olivat hurahtaneet lapsensa harratukseen. Elämä kasvattaa.

koska sanoo jo pidempään inhonneensa sitä, mutta näytelleensä innostunutta vanhempiensa takia, ja jos pojan kaverit jatkavat pelaamista ja jos vanhempien kaikki perhetutut ovat "lätkäperhetuttuja" ja jos pojan lopettamisilmoitus aiheuttaa vanhemmissa (ei siis pojassa, joka alkaa tehdä ihan muuta eli alkaa keskittyä lukemiseen, kaunokirjoittamiseen, taidevideoiden tekemiseen,...) suunnatonta ahdistusta ja häpeää ja kasvojen menetyksen pelkoa, ja jos tilanteen johdosta äiti itkee yötä päivää ja isä saa pettymys- ja epäuskoraivareita ja jos tilanteen takia äiti jää pitkälle sairauslomalle, niin...

mitä ohjeita antaisitte vanhemmille jotta he selviäisivät täyspäisinä kriisistään.

Perheen isä toimii (poikansa joukkueen) lätkävalmentajana ja äiti on toiminut joukkueen puuha-aktiivina eli järkännyt buffetteja/kahvipisteitä jne.

- poika vaikuttaa ratkaisuunsa oikein tyytyväiseltä, vapautuneelta ja huojentuneelta, eli ongelma tuntuisi olevan yksinomaan vanhempien, jotka kokevat koko elämänsä ja tulevaisuutensa, kaikkine osa-alueineen, kaatuvan poikansa itsenäisen ja järkkymättömän ratkaisun johdosta

Mä suoraan sanottuna halveksun oman lapseni joukkuekavereiden äitejä, jotka kesät talvet raahaavat pienemmät sisarukset sinne futiskentän reunalle pyörimään jossain katsomon alla, ja juoruavat keskenään.

Jossain vaiheessa noita treenejä oli sellaisessa paikassa, että n 200 metrin päässä oli leikkipuisto. Mutta veivätkö nuo löysäperseet lapsensa sinne? Ei todellakaan, siinä pyörivät hiekassa nallet kainalossa nämä pienet.

Ja kun kysymys ei edes ole siitä, että näitä mammoja niin kovin kiinnostaisi lastensa treenit, ei ne niitä seuraa, vaan lätisee keskenään. Pahimpia sellaiset, joissa koko perhe hengaa siellä laidalla. Eli äidin ei edes olisi mikään pakko tulla koko paikkaan niiden pienempien kanssa, vaan niiden kanssa voisi tehdä jotain paljon kivempaa...

En tajua en. Itse vein aina pikkusiskon leikkipuistoon tai touhusin hänen kanssaan jotain omaa, jos oli pakko veljen treenien ajan notkua kentän laidalla. Enkä vaan huudellut, että älä mene sinne ja älä tee sitä ja tätä, kun nuo pienemmät yritti itseään viihdyttää.

Toivon että tämä oli raskaasti liioiteltu vanhempien käyttäytymisen osalta lopettamispäätöksen jälkeen.



VAnhemmille sellainen ohje että voivat jatkaa harrastustoimintaansa kyllä seuroissa aktiiveja tarvitaan. Poika tehköön mikä itseään miellyttää.

Ja vanhemmat potekoon kriisinsä lapselta salassa. Lapsihan voi olla vaikka vain vuoden pois ja oma-aloitteisesti haluta jatkaa. Tai sitten ei.

ja yksioikoisia yhden asian ihmisiä, eli heiltä tuskin voi odottaa kovin fiksuja reaktioita jos lapsi päättää lopettaa pelaamisen. Noissa perheissä useimmiten lapset ovat niitä perheen fiksuimpia, ja fiksuusero vanhempiin on vieläpä huomattava