Mikä naisia oikeen riivaa, masentuneita 25%???
Naisten tauti tuo masennus kun 25% naisista kärsii masennuksesta.
Kommentit (10)
joten jäävät sitten masennuksensa kanssa henkiin.
Mä luulen et suuri osa suomalaisista naisista, miehistä, nuorista on täynnä vihaa. Ja jos sitä ei voi ilmaista, masentuu.
Naiset on kasvatettu nykyisin että tahto pitää saada läpi joka asiassa ja hoppsan, kun se aikuiselämässä eikä työssä onnistukaan, niin masentuuhan sitä...
ja eron hetkellä vitutus on suuri ja masennus iskee
vähän, kenelle ja milloin tuollainen tutkimus on tehty. Minä olen tavallisesti pirteä ja iloinen mutta täytyy sanoa, että näin kuukautisten alkaessa olen joko mustassa tunnellissa tai vaihtoehtoisesti hirveä kiukkupussi. Voi masennusin olla ajoittaista hormonitason vaihtelusta johtuvaa, eikä se silloin ole pelkkää alakuloa.
Pitää olla kaunis, mallivartaloinen, hyvä äiti, työssäkäyvä ja silti kotikin pitäisi hoitaa siinä sivussa ja huolehtia lasten kasvatus, harrastukset, mies. Naisilta vaaditaan enemmän osallistumista perheen elättämiseen, mutta samaan aikaan harva nainen saa apua kodin ylläpitämiseen vaan raata yksikseen 24/7. Niin mä luulen.
Pitää olla kaunis, mallivartaloinen, hyvä äiti, työssäkäyvä ja silti kotikin pitäisi hoitaa siinä sivussa ja huolehtia lasten kasvatus, harrastukset, mies. Naisilta vaaditaan enemmän osallistumista perheen elättämiseen, mutta samaan aikaan harva nainen saa apua kodin ylläpitämiseen vaan raata yksikseen 24/7. Niin mä luulen.
ihan höpöjä ja masentuvat ihan turhaan.
Kyllä miehiltäkin vaaditaan paljon.
entäs miehistä? vai onko kaikista masentuneista 25 prossaa naisia? ketä loput?
Lisäksi elämme tosi tunnevammaisessa maassa. masennus on sitä ettei uskalla tuntea tunteitaan vaan voimat menee niiden kontrollointiin. Tän palstan perusteella vain hyvin kapealla osalla naisia on oikeus elää ja heidänkin pitää kuluttaa kaikki voimansa miettiäkseen millainen ihminen tänään kelpaa. Tämä aika on aivan pimeä, eikä ihmisellä, erilaisuudella ole mitään sijaa, käydään vaan kovaa pudotuspeliä kelvollisuudesta olla ihminen työntekijä yms. Eli joka paikasta tulee viestiä ettet kelpaa. Ja ihmiset ottavat itseensä sen sijaan että osaisivat huutaa että vaatimukset ovat sairaita. Ja kun ihminen ottaa itseensä, niin ei uskalla ilmaista vihaa näitä vääryyksiä kohtaan. Mä luulen et suuri osa suomalaisista naisista, miehistä, nuorista on täynnä vihaa. Ja jos sitä ei voi ilmaista, masentuu.