Luin teinin päiväkirjaa. Huolestuin.

Hän on ollut poissaoleva ja aggressiivinen jo monta vuotta. Näin hänen päiväkirjan ja jostain syystä luin sitä.

Hän on suunnitellut että voisi hyökätä vanhalle ala-asteelle ja "poistaa" erityisopettajan sekä rehtorin. Myös nykyinen matematiikan opettaja oli listassa. Hän kirjoitti myös että terveydenhoitajan ei tarvitse häneen kajota ja opetus tulee syksyllä.

Hän on kuukauden päästä 15.

Olen ennenkin kirjoittanut tänne. jos joku muistaa aiheen en pysty hallitsemaan tytärtäni - olen sama äiti.

provo.

Mene nukkumaan!

tosissasi niin kipin kapin psykiatrin puheille. Ja kenenkään päiväkirjaa ei muuten saisi lukea. Jos joku lukisi minun päiväkirjaani niin pitäisi varmaan masentuneena hulluna mitä en ole. Puran vain ajatuksia huonona päivänä ja kirjoitan kärjistäen, jotta saa käsiteltyä asiat.

ja varoita ala-asteen reksiä etukäteen.

ikinä en ole antanut äidilleni anteeksi, että luki päiväkirjaani, vieläpä monta kertaa... siihen loppui kirjoittaminen ja jouduin pitämään pahaa oloa sisälläni. Ja kun sinne tosiaan kirjoitetaan kärjistetysti paha olo pois. Kurjaa. En IKINÄ aio lukea omien lapsieni kirjoituksia...

Itse olen polttanut vanhat teini-iän päiväkirjani. Niihin on kirjoitettu niin kamalia asioita, joista ei siis ole voinut kenellekkään puhua, ei edes parhaalle kaverille. Asioita, joita ei ole aikomuskaan toteuttaa, vain purkaa paha olo paperille.

Pitäis etsiä vanhat päiväkirjat ja tuhota...Vaikka eihän sinne voinut enää kirjoittaa, kun mutsin sen oli lukenut. Paskiainen, nyt jo kuollut sentään.

Se että äitini luki päiväkirjani joihin purin teiniangstia,on vieläkin suurena loukkauksena mielessäni. Revin päiväkirjani ja lopetin kirjoittamisen.

kun olin olin ehkä n 18-vuotias



En ole milloinkaan antanut anteeksi, enkä anna, enkä halua nähdä sitä p*skaa silmissäni ikinä eläessäni. Olen yli 40 vuotias.



Että sen saat sinä sitten kun lapsellesi selviää, että olet lukenut hänen päiväkirjojaan. Tiedoksi vaan.

Edeelleen olen loukkaantunut ja on paha mieli, kun äiti luki päiväkirjojani 25v sitten! Ovat intiimejä, henkilökohtaisia kirjoituksia!



Älä tee mitään. Älä kerro että olet lukenut. Nyt joudut vain kärvistellä pahassa olossasi, se on sinulle oikein.

kun äiti luki omani ollessani noin 10. Nauroi vielä niille jutuille. Anteeksi olen antanut, mutta en ole unohtanut.

Mutta en todellakaan kyllä tästä teinille kertoisi, tarkkailisin häntä enemmän, tarvittaessa penkoisin huonetta joskus ja lukisin myöhemmin taas, mikäli se onnistuisi.



Yrittäisin saada sitä teiniä avautumaan ensin joistain muista asioista ja ehkä siten voisi johdatella juttelua norten pahaan oloon ja mitä silloin pitäisi tehdä...