Meillä(kin) mies tahtoisi, että lähtisin työelämään, en aio lähteä
olen kyllä sanonut, että lähden heti töihin, kun mies alkaa osallistua kotitöihin ja lasten kuskaamisiin neuvolaan/lääkäriin/hammaslääkäriin/kavereille/tms.
Meillä mies ei suostu tekemään mitään kotitöitä. Töistä tullessaan istahtaa television ääreen, ja sitten menee nukkumaan kun tahtoo. Tietokoneella saattaa olla hetken myös jossain välissä.
Ei tee siis kertakaikkiaan mitään kotitöitä, ei edes niitä ns. miesten töitä. Roskat vie, jos kannan hänelle roskapussin käteen kun on ulko-ovella ja menossa ulos. Usein ei kyllä tee sitäkään, ei JAKSA odottaa että hakisin nopeasti sen pussin ja kiikuttaisin käteensä, vaan huikkaa että "ei kun mä meen nyt moi" :O
Mä en todellakaan ala siihen, että näiden kaikkien kotitöiden ja lasten hoitamisten ja yleisten hoidettavien asioiden lisäksi lähtisin töihin vielä kodin ulkopuolelle. Mun elämä olisi aamusta iltaan pelkkää raatamista siinä vaiheessa!
Kommentit (7)
en minäkään sinuna lähtisi. Ellet sitten todella tykkää työstäsi..(?)
Joku voisi ehdottaa, että jos nainen jättää miehelle kotityöt ym., eikä aina hoida niitä yksin, niin kyllä mies sitten oppii. Vaan kun ei opi. Jättää vain tekemättä. Sitten lapset eivät pääse kavereilleen, harrastuksiin ym..
Tuskinpa tuli...
Ap:lla oli vain niin kiire saada mies nalkkiin, että kuka tahansa kelpasi.
Turha itkeä kun paska on housussa.
enkä mä täällä mitään itke. Olen ja pysyn kotona niin kauan, kunnes mies älyää ryhtyä tekemään osansa (tai lapset on isompia/helpompia) sitten menen työelämään.
Siinä vaiheessa mua itkettäis, jos tekisin mitä mies tahtoisi (menisin palkkatöihin), ja sen lisäks pyörittäisin koko rumbaa kotona yksinäni, kuten tähänkin asti.
ap
en minäkään sinuna lähtisi. Ellet sitten todella tykkää työstäsi..(?)
Joku voisi ehdottaa, että jos nainen jättää miehelle kotityöt ym., eikä aina hoida niitä yksin, niin kyllä mies sitten oppii. Vaan kun ei opi. Jättää vain tekemättä. Sitten lapset eivät pääse kavereilleen, harrastuksiin ym..
olen meinaan yrittänyt, monet kerrat..
ap
ja yrittää olla mahdollisimmimman tasa-arvoisia lyllyessä yhteisessä paskassa omassa sängyssä ja tilailla yhteiskunnan laskulla pitsaa.
Kyllä minäkin haluaisin, että koti on kunnossa ja asiat hoidossa, jos mies olisi vain kotona kaiket päivät ja inä raataisin palkkatyössä. Empä silloin itsekään osallistuisi juuri kotitöihin. Tietysti!
Me oltiin yhdessä seitsemän vuotta ennenkuin lapsia edes suunniteltiin. Silloin mies vielä osallistui viikkosiivouksiin yms. ei kaikkea tehty fifty-fifty, mutta en odottanut sitä silloinkaan. Suurinpiirten. Mies tykkäs tehdä ruokaa.
Sitten olin viisi vuotta kotiäitinä ja palasin duuniin, todellakin huomaten, että mullehan ne kaikki kotityöt yms. jäi duunin lisäksi.
Mies touhusi lasten kanssa päivittäin paljonkin, ei siinä mitään hyvä isä on. Teki viikonloppuisin ruokaa, kunnes kyllästyi siihen pakkopullaan!?!?!?!
Reilu vuoden noista kotitöistä nahistiin puoleen ja toiseen ja meillä meni huonosti. Eron partaalla. Sitten mies avautui: Hän pystyi keskittymään itseensä ja lapsiin, kun olin kotiäitinä. Ja nautti siitä, kun koti oli siisti (ei aina niin siivo!) ja ruoka pöydässä kun tuli kotiin.
Kyllä hän yrittää osallistua enemmänkin koko ajan, mutta sitä intoa kestää sen viikon. Onko meidän koko ajan pakko tapella kotitöistä.. en mäkään haluais.
Se vaivihkaa kyseli, että mikä onkaan se mun uranluomis haluni, sitä ei ole. Puolisen vuotta siinä meni, mutta sitten tultiin siihen tulokseen, että me perhana pärjätään yhdellä palkalla.
Mä ja lapset jäätiin taas kotiin ja mies tekee duunia. Nauttii taas ruuanteosta ja varusti pienen pajan ulkorakennukseen, missä voi lastenkin kanssa nikkaroida.
Nythän nuo mukulat on koululaisia ja me ollaan onnellisia. EI nillitetä turhasta. Kyllähän sitä miettii, että kuinka kauan tätä kestää, että ehkä munkin pitäisi panostaa rahallisesti... Saatan vaikka siivoojaksi alkaa syksymmällä, edes puolipäiväiseksi.
Tuskinpa tuli...
Ap:lla oli vain niin kiire saada mies nalkkiin, että kuka tahansa kelpasi.
Turha itkeä kun paska on housussa.