Missä vaiheessa suhdetta pitää kertoa, että sairastaa vakavaa sairautta?
Olen seurustellut kohta puolivuotta kivan, ihanan ja komean miehen kanssa ja tuntuu, että elämäni mies olisi tässä. Mies ehdotti juhannuksena, että muuttaisimme yhteen, mutta sanoin, että minusta se olisi liian varhaista, että katsotaan vielä. Mies ymmärsi sen ja otti sen hyvin, toivoi kuitenkin, että muuttaisimme pian yhteen.
No minäkin haluaisin asua hänen kansaan ja suunnitella yhteistä elämää, mutta sairastan vakavaa aivosairautta. :( Miehelle, en ole asiasta kertonut, olen laittanut oireeni hankalan migreenin piikkiin. Lukuisten leikkausten ja hoitojen jälkeen pystyn elämään lähes normaalia elämää. Kun muistan syödä lääkkeeni ja kuunnella elimistöä pärjään hyvin. Ainakin tällä hetkellä, mutta tulevasta ei tiedä, tauti voi edetä, voin halvaantua ym.
Milloin ja miten kerron asiasta miehelle, pelkään että menetän hänet, kun kerron asiasta. :( Sairauteni kuulostaa pahalta ja sitähän se on, mutta ei se niin paljoa rajota elämää kuin ulkopuolinen luulee. Tai sitten olen vain niin tottunut tähän sairauteen, etten koe sen rajoittavan elämääni.
Jos muutan miehen kanssa yhteen, hän varmasti alkaa epäillä jotain, koska syö niin paljon lääkkeitä. Ja postiluukusta tipahtelee harvase päivä aikoja kokeisiin ja lääkärin ajoille.
Kommentit (26)
Mä en usko, että mies ajattelee Sinua ensisijaisesti sairaana naisena. Uskon, että useimmat ajattelevat läheisiään mummoina, äitinä tai vaimona riippumatta heidän sairauksistaan.
Sen sijaan uskon miesystäväsi tuntevan itsensä petetyksi. Hän suunnittelee yhteistä tulevaisuutta ja sinä pimität tärkeää tietoa. Ymmärrän, että pelkäät sairauden leimaavan, mutta ei teillä ole tulevaisuutta jos et voi luottaa mieheen.
Pakkohan sinun oli kertoa. Jossain vaiheessa joku sukulainen olisi sen lipsauttanut. Tai joku lääke/lääkäripaperi olis joutunut vahingossa miehen käsiin. Silloin mies olisi taatusti suuttunut.
Toivotaan että mies haluaa vain sulatella tietoa itsekseen ja palaa luoksesi kunhan hieman toipuu. Onhan tuo kuitenkin iso juttu ja vaikuttaa tosi paljon tulevaan parisuhteeseenne.
Tsemppiä ap:lle jokatapauksessa. Toivottavasti voit viettää hyvää elämää sairaudestasi huolimatta ja toivottavasti parisuhteenne kestää niin sairauden kun muutkin elämään kuuluvat asiat.
Jospa hän tarvitsee vaan aikaa sulatellakseen tietoa? Jos olette kuitenkin jo noin kauan olleet yhdessä, niin luulisi kyllä että keskusteluyhteytenne olisi sen verran vahva että olisitte voineet puhua perusteellisesti siitä nyt. Se tuossa ihmetyttää..
Varmasti saatat vielä löytää sellaisen hyvän miehen, jolle tuo joku sairautesi on vain yksi osa sua, eikä mikään ainoa määrittävä tekijä, jos tuo oli nyt sitten tuossa. Ehkäpä se ei olekaan sulle suuri menetys, jos mies tosiaankin päättää noin raukkamaisesti luikkia matkoihinsa.
miksi et ole puhunut asiasta?
Nyt kun aikaa on kulunut ja yhteenmuutostakin puhutaan, on varmaan vaikea ottaa juttua esille.
Terveystiedot eivät kuulu ensitreffeille, mutta kun kunnolla tutustutaan, niin kerrotaan tärkeät asiat itsestä. Varmaan parin ensimmäisen seurustelukuukauden aikana olisin kertonut.
Yritä olla pelästyttämättä heti alkuunsa eli älä ainakaan töksäytä "mulla on aivosairaus" vaan etene hieman lempeämmin....
ja jotenkin vihaan sitä, että siitä pitäisi kertoa. Yleensä yritän piilotella sairauttani mahdollisimman pitkälle, mikä on mielestäni kuitenkin täysin typerää. Koska eihän se mies ole sitten se oikea, jos sen tuollaisen takia menettää! Itsetunnolle tuo olisi kyllä kova paikka. Kuitenkin mielestäni sinun kannattaisi piakkoin kertoa ihan rehellisesti sairaudestasi miehelle. Kuitenkin hän saa sen tietää, joten kun kerrot, huoli kertomisesta poistuu sydämeltäsi, vaikka asian esille ottaminen onkin vaikeaa.
Tsemppiä sinulle tässä asiassa!
Olen seurustellut kohta puolivuotta kivan, ihanan ja komean miehen kanssa ja tuntuu, että elämäni mies olisi tässä. Mies ehdotti juhannuksena, että muuttaisimme yhteen, mutta sanoin, että minusta se olisi liian varhaista, että katsotaan vielä. Mies ymmärsi sen ja otti sen hyvin, toivoi kuitenkin, että muuttaisimme pian yhteen.
No minäkin haluaisin asua hänen kansaan ja suunnitella yhteistä elämää, mutta sairastan vakavaa aivosairautta. :( Miehelle, en ole asiasta kertonut, olen laittanut oireeni hankalan migreenin piikkiin. Lukuisten leikkausten ja hoitojen jälkeen pystyn elämään lähes normaalia elämää. Kun muistan syödä lääkkeeni ja kuunnella elimistöä pärjään hyvin. Ainakin tällä hetkellä, mutta tulevasta ei tiedä, tauti voi edetä, voin halvaantua ym.
Milloin ja miten kerron asiasta miehelle, pelkään että menetän hänet, kun kerron asiasta. :( Sairauteni kuulostaa pahalta ja sitähän se on, mutta ei se niin paljoa rajota elämää kuin ulkopuolinen luulee. Tai sitten olen vain niin tottunut tähän sairauteen, etten koe sen rajoittavan elämääni.
Jos muutan miehen kanssa yhteen, hän varmasti alkaa epäillä jotain, koska syö niin paljon lääkkeitä. Ja postiluukusta tipahtelee harvase päivä aikoja kokeisiin ja lääkärin ajoille.
tutulta. Saako kysyä, mitä sairautta tarkalleen sairastat? Vaikuttaako vain aivoihin vai koko keskushermostoon?
Sairauteni on harvinainen ja olemassa oleva tieto siitä on aika niukkaa. :( Tulostanko miehelle englannin kielisen artikkelin, missä kerrotaan sairaudesta vai miten?
En tykkää puhua sairaudestani, peittelen sitä, koska en halua, että minut leimataan sairaaksi. Ja toisaalta pelkään, että mies menee kauhun valtaan kun lukee sairaudestani, luettuna se kuulostaa kamalalta ja aika toivottomalta. :(
Antakaa ihan konkreettisiä neuvoja miten kerron asiasta.
ap
Olen seurustellut kohta puolivuotta kivan, ihanan ja komean miehen kanssa ja tuntuu, että elämäni mies olisi tässä. Mies ehdotti juhannuksena, että muuttaisimme yhteen, mutta sanoin, että minusta se olisi liian varhaista, että katsotaan vielä. Mies ymmärsi sen ja otti sen hyvin, toivoi kuitenkin, että muuttaisimme pian yhteen.
No minäkin haluaisin asua hänen kansaan ja suunnitella yhteistä elämää, mutta sairastan vakavaa aivosairautta. :( Miehelle, en ole asiasta kertonut, olen laittanut oireeni hankalan migreenin piikkiin. Lukuisten leikkausten ja hoitojen jälkeen pystyn elämään lähes normaalia elämää. Kun muistan syödä lääkkeeni ja kuunnella elimistöä pärjään hyvin. Ainakin tällä hetkellä, mutta tulevasta ei tiedä, tauti voi edetä, voin halvaantua ym.
Milloin ja miten kerron asiasta miehelle, pelkään että menetän hänet, kun kerron asiasta. :( Sairauteni kuulostaa pahalta ja sitähän se on, mutta ei se niin paljoa rajota elämää kuin ulkopuolinen luulee. Tai sitten olen vain niin tottunut tähän sairauteen, etten koe sen rajoittavan elämääni.
Jos muutan miehen kanssa yhteen, hän varmasti alkaa epäillä jotain, koska syö niin paljon lääkkeitä. Ja postiluukusta tipahtelee harvase päivä aikoja kokeisiin ja lääkärin ajoille.
tutulta. Saako kysyä, mitä sairautta tarkalleen sairastat? Vaikuttaako vain aivoihin vai koko keskushermostoon?
koska silloin minut voisi helposti tunnistaa lähipiiri. Mutta sano mikä sairaus sinulla on, niin vastaan sairastanko samaa.
ap
mutta puoli vuotta on pitkä aika ja kun olet tietoisesti salannut asian mieheltä, hän voi tuntea olonsa petetyksi. Eli voit valmistautua siihen, että hän ei jätä sinua sen vuoksi, että sinulla on sairaus vaan sen vuoksi, että kokee, että sinuun ei voi luottaa.
Itse haluaisin tietää, miten tuo sairaus vaikuttaa arkeen ja voiko se viedä toimintakyvyn.
en itse ainakaan aiemmin kertoisi. Toki sairauden laadusta riippuen.
niin varmasti mies ottaa sen ainakin alkujärkytyksen jälkeen vastaan ihan hyvin. :) En ihan ymmärrä joidenkin vastausten jyrkkyyttä. Varmaankin olisit voinut kertoa jo aiemmin, mutta kyllä vielä täällä itsekeskeisyyttä korostavassa pelkkää lähes täydellisyyttä vaativassa maailmassa on olemassa ihmisiä joille rakkailla ihmisillä on ihan muu arvo kuin välinearvo! On aika kylmä ajatusmaailma joillakin, eikä elämässä koskaan tiedä muutenkaan. Varmaan te jotkut lähtisitte kälppimään rakkaanne luota jos hän saisi vaikka syövän, masennuksen, infarktin, vahingoittuisi onnettomuudessa tmv. :/ Ja se rakkaus oli sitten missä kohtaa siinä??
paljon siihen elämään, jota vietetään. Kaikkien suhteet eivät onnistu sen vuoksi, vaikka niissä sitä rakkautta on.
Ymmärrän itse aloittajaa ihan hyvin, hän voi ajatella elävänsä sairauden kanssa ja se kuuluu hänen arkeensa niin kiinteästi että hän ei koko ajan edes mieti, että hänellä on sairaus.
Seurustelen nyt miehen kanssa, jolla on migreenikohtauksia, joskus paniikkikohtauksia ja joka sairastuu flunssaankin paljon helpommin kuin minä. Minulle tuo sairastuvuus on kovin vierasta. Ja kun toinen joutuu perumaan treffit, koska makaa kotona sängynpohjalla migreenissa ja tämä toistuu suhteessa aina tietyin väliajoin, ei se vaan ruoki rakastuneisuutta. Yritän vaan selittää sitä, että näiden asioiden kanssa eletään sitten sitä arkea ja sellaisiakin hetkiä on koettu, että olen ihmetellyt, onko tässä nyt mitään sitten, mikä tällainen suhde on.
paljon siihen elämään, jota vietetään. Kaikkien suhteet eivät onnistu sen vuoksi, vaikka niissä sitä rakkautta on.
Ymmärrän itse aloittajaa ihan hyvin, hän voi ajatella elävänsä sairauden kanssa ja se kuuluu hänen arkeensa niin kiinteästi että hän ei koko ajan edes mieti, että hänellä on sairaus.
Seurustelen nyt miehen kanssa, jolla on migreenikohtauksia, joskus paniikkikohtauksia ja joka sairastuu flunssaankin paljon helpommin kuin minä. Minulle tuo sairastuvuus on kovin vierasta. Ja kun toinen joutuu perumaan treffit, koska makaa kotona sängynpohjalla migreenissa ja tämä toistuu suhteessa aina tietyin väliajoin, ei se vaan ruoki rakastuneisuutta. Yritän vaan selittää sitä, että näiden asioiden kanssa eletään sitten sitä arkea ja sellaisiakin hetkiä on koettu, että olen ihmetellyt, onko tässä nyt mitään sitten, mikä tällainen suhde on.
mutta et taida olla ollut sitten oikein ihastunut tai rakastunut häneen. Itse olen jo suhteen alkuvaiheissa ollut niin tunteikkaana, että tuossa sun tilanteessa tarjoutuisin lähinnä hoivaamaan "potilasta", enkä vaan itsekkäänä harmittelisi kuinka nyt joku menokin peruuntui. En tosin koskaan olekaan harrastanut mitään pinnallista treffailua mulle lähinnä yhdentekevien ihmisten kanssa, joten jo tuossa kohtaa tunteeni ovat olleet aika vahvasti mukana. En siis osaa samaistua tuollaiseen, koska sähän kammoksut oikeastaan siis inhimillistä "heikkoutta" muissa, mutta itse luulet pysyväsi aina vain "vahvana".
12
Ja en sen vuoksi tätä kehota, että ajattelisin sen miehen etua, vaan ihan omaa etuasi.
Salailusi on jo vaikuttanut suhteeseenne kielteisesti - olethan vastoin tahtoasi kieltäytynyt muuttamasta yhteen miehen kanssa. Tämä voi ihan turhaan viilentää miehen tunteita sinua kohtaan; mies kun todennäköisesti tulkitsee että sinä et ole häneen yhtä lääpällään kuin hän sinuun, ja yrittää alkaa jarrutella omienkin fiilistensä kanssa, ettei jäisi liian pahasti "alakynteen". Ja jos ne tunteet jäähtyvät liikaa, mies voi tuon sairautta koskevan tiedon saatuaan pakittaa todennäköisemmin kuin olisi tehnyt silloin, jos olisi voinut antaa tunteiden roihuta estoitta.
Rehellisyys oikeasti on AINA paras vaihtoehto. Korkeintaan pieni viive olennaisen tiedon antamisessa voi olla hyväksi, jos tilanne sitä vaatii. Itse olisin kertonut asiasta heti suhteen syvennyttyä tapailua pidemmälle. Nyt sinulla on jo kiire, joten hoida asia mahdollisimman pian alta pois.
Itse vastaavassa tilanteessa toivoisin saavani sairaudesta faktatietoa kirjallisessa muodossa, jotta voisin lukea sen niin monta kertaa että varmasti ymmärrän asian. Lisäksi, jos se kirjallinen esitys tosiaan antaa liian lohduttoman kuvan, kannattaa korostaa miten itse sairautesi koet. Aloita vaikka kertomalla, että oikeasti haluaisit kovasti muuttaa miehen kanssa yhteen, ja halusit jo silloin kun hän sitä kysyi. Sitten kerrot syyn, miksi epäröit.
Sinulle oikea mies ei tuon tiedon saatuaan säikähdä eikä peräänny. Voi käydä jopa päin vastoin. Tsemppiä!
En tosin koskaan olekaan harrastanut mitään pinnallista treffailua mulle lähinnä yhdentekevien ihmisten kanssa, joten jo tuossa kohtaa tunteeni ovat olleet aika vahvasti mukana. En siis osaa samaistua tuollaiseen, koska sähän kammoksut oikeastaan siis inhimillistä "heikkoutta" muissa, mutta itse luulet pysyväsi aina vain "vahvana".
12
mutta luettuani viestisi tekisi mieleni lähinnä toivottaa sinulle jotain rumaa, koska sen verran huti tuo arviosi oli minusta.
Mutta eipä sitten ehkä enää lisää tästä, jos juttusi ovat tuota tasoa.:/
13
Itsekin tiedostan, että olisi aika kertoa asiasta, haluaisin itsekin tietää jos miehellä olisi vastaava sairaus. Kertominen on vain niin vaikeaa, ettei sitä usko, ennenkuin sen joutuu itse kertomaan. :(
Mietin, että laittaisin miehele mailia, jossa kertoisin asiasta ja linkin artikkeliin. Näin se olisi minulle helpompaa, kun ei tarvitsisi kertoa kasvokkain. Onko huono idea?
Mieshän periaatteessa jo tietää oireistani, päänsärystä ym. hän vain ei tiedä mistä ne oikeasti johtuu. Voikun asian voisi vain jättää ketomatta ja jatkaa niinkuin tähän asti. Mieshän todennäköisesti jättää minut, kun kuulee sairaudestani. ;(
ap
Jättäisitkö sinä miehen jos kuulisit hänen olevan sairas? Ei miehetkään ole niin itsekkäitä! Mies on sinuun rakastunut ja haluaa muuttaa yhteen kanssasi. Kuka tahansa meistä voi saada aivohalvauksen tai joutua onnettomuuteen tänään tai huomenna. Jos pystyt elämään suht normaalia elämää lääkityksen avulla, en näe mitään ongelmaa asiassa.
Kerro mieluummin kasvokkain jos mitenkään pystyt. Silloin näet miehen reaktion ja olen aivan 100% varma, että hän tukee sinua.
Tulostin artikkelin netistä, missä sairaudesta kerrotaan fakta tiedot. Ensin kerroin kuitenkin miten sairaus vaikuttaa minun elämääni ja minkälainen sairauden luonne on minulla. Korostin, että ei se elämässä ole oikeasti niin paha asia, kun artikkeli antaa ymmärtää.
Mies luki artikkelin tässä kertaalleen ja sanoi, sitten, että haluaa mennä omaan kotiinsa yöksi. :( Vaikka miehen oli alunperin tarkoitus nukkua luonani. Halasi lähtiessä, ei edes pientä pusua, kuten yleensä. :( Taisi järkyttyä uutisesta aikalailla.
No, mutta opinpahan tästä taas sen, ettei olisi pitänyt kertoa, menetin varmaan taas yhden kivan miehen. Olen varmaan nyt hänenkin silmissä vain vakavasti sairas nainen. :(
ap