miten hyväksyä vanhemman kuolema?

Oma äitini kuoli sairauskohtaukseen viisikymppisenä. Se oli valtava shokki perheellemme. Isä jäi leskeksi ja kahden teinin yh:ksi. Minä ja vanhempi sisarukseni asuimme jo omissa kodeissamme. Pelkästään asian käsittämiseen meni kuukausia ja hyväksymiseen pidempi aika. Tuntui epäreilulta että meiltä vietiin äiti/puoliso. Ensimmäinen vuosi oli raskain. Voimia sinulle!

Useimmat kuolevat myöhemmin kuin vanhempansa, ja useimmat vanhemmat toivovat tätä.

et sä oikein sitä voi mitenkään hyväksymällä hyväksyä.



elät päivän kerrallaan eteenpäin ja lopulta olet tajunnut, että näin on käynyt. käyt ne tunteet vastaan mitkä eteen tulee.

sitä tavallaan alistuu siihen että näin se vaan on eikä elämä kysy kenenkään hyväksymistä eikä asiaassa auta mitään sitä vastaan sisäisesti kapinointi. Mutta niin kauan kuin on aktiivinen surutyö päällä saa olla hyväksymättä toki.

joka yleensä tulee luonnollisena vastaan siinä vaiheessa, kun vanhempi on tehtävänsä vanhempana hoitanut. Pitää vain surra surunsa ja jatkaa elämää omalta osaltaan ja ymmärtää, että näin se menee.

se tapahtuu vääjäämättä hyväksyykö asian vai ei.



Ja koska asia kuitenkin tapahtuu - ennemmin tai myöhemmin - niin paras vaan hyväksyä tämä tosiasiaksi.

joka yleensä tulee luonnollisena vastaan siinä vaiheessa, kun vanhempi on tehtävänsä vanhempana hoitanut. Pitää vain surra surunsa ja jatkaa elämää omalta osaltaan ja ymmärtää, että näin se menee.

väistämätön tapahtuma. Mutta kun kuolema tulee yllätyksenä täysin odottamatta... Niin paljon jäi sanomatta. ap

Minulla vasta kolmas vuosi alkoi helpottaa hiukan.

ne kaikki katkeruuden, epäreiluuden ja vihan tunteet laimenevat, ja lopulta sitä vain alistuu sen tosiasian edessä, että tämä nyt meni näin.