Lue keskustelun säännöt.
Miltä tuntuu burn out?
17.04.2012 |
olen tilanteessa, josaa töiden jatkosta puhuminen itkettää. Jos puhun yhtään hanakalemmista tulevaisuuteen liittyvistä asioista, kuten siitä, että työsuhteeni loppuu syksyllä, uutta ei ole tiedossa enkä jaksa ylipäätään mitään muutoksia, itku tulee heti.
Koen työni mielekkääksija elämä on kivaa, mutta olen kokenut viime vuosina niin paljon isoja muutoksia (kolmas lapsi, uusi työ, ero, pari muuttoa, uudet työtehtävät, uusi suhde omine kommervenkkeineen), etten jaksaisi yhtään lisää. Voiko ihminen sairastua burnoutiin ihan vaan omasta elämästään ja sen monimutkaisuudesta ja epävarmuudesta, vai onko tämä vaan ihan tavallista väsymystä, joka menee hiljalleen ohi kun lepään?
Pelkään, että tämä muuttuu oikeasti depikseksi siinä vaiheessa, kun työt eivät jatku ja koen epäonnistuneeni ammatillisesti siksi, että henk. koht. elämä on ollut niin kuluttavaa. Pelkään putoavani henkisesti tyhjän päälle, kun en vain jaksa yrittää.
Onko kellään mitään lohtua tarjota? Olenko ihan ok, kun saan nautintoa työtehtävistäni, vaikka toisaalta välttelenkin niitä haastavimpia (joihin minun ehkä pitäisi tarttua)? Mistä tiedän, etten enää ole ok? En ole tulevaisuuden suhteen tosi toiveikas, mutta tiedän että paljon omissa käsissänikin, olen vain pelokas.
Kommentit (8)
Luulen, ertä kelaamista on tarpeeksi tehty. Ongelma on epäkiitollisen työympäristön ja huonon johtamisen lisäksi ahneus: elämässä on liikaa hyviä, mutta kuormittavia asioita. Haluaisin vaihtaa työpaikkaa tAiainakin esimiestä, mutta se saattaa olla mahdotonta. Ja voimat loppuvat, en välttämättä jaksa keksiä ratkaisua,
Voiko ihminen sairastua burnoutiin ihan vaan omasta elämästään ja sen monimutkaisuudesta ja epävarmuudesta?
Kyllä voi. Olet jo nyt selvästi väsynyt alituiseen muutokseen. Kohtaus voi mennä ohi hetkellisesti kun lepäät mutta uskon että se tulee takaisin aina hieman entistä salakavalammin ja raskaammin. Sanoisin että olet ainakin kunnon loman tarpeessa, yksinvietettävän loman. Kestoksi määräisin 2-4 viikkoa. Tuona aikana vain syöt ja lepäät ja vältät kontaktia tuntemiisi ihmisiin. Rajattu kontakti uusien ihmisten kanssa on ok. Saat tuijotella takkaan tai vaikka ikkunasta ulos 1-2 tuntia päivässä, ja antaa filmin vilistä silmien edessä. Tuo olisi siis menneiden kelaamista eikä kuolemista. Vastaukset omaan tulevaisuuteen liittyen voivat löytyä omasta menneisyydestä. Kelaa elämäsi läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ennen kuin burn out painaa totaalisesti päälle.
Mulle kävi niin, että yritin jaksaa liian paljon hommaa kerralla ja liian pitkään. Kun pakolliset hommat oli tehty, romahdin ja siinäpä kestikin aikaa toipua.
Täydellinen toimintakyvyn menetys, pitkä sairasloma ja syvä masennus.
Älä anna itsesi vajota siihen suohon, en toivo sitä olotilaa kenellekkään.
Ja nyt ehkä tajuan pelätä tietoisestikin, kiitos sinun.
On nimittäin sellainen olo, että kun viimein muu elämä helpttaa, panostan töihin - osittain siitä ilosta, että voin, osittain paniikissa koska tulokset ovat huonoja tai riittämättömiä, ja koska sillä voi teoriassa olla vaikutusta siihen, miten saan töitä jatkossa.
Mutta pelkään siis, että raadan seuraavat kuukaudeti tseni uuvuksiin, jään tyhjän päälle ja romahdan sitten totaalisesti enkä pääse enää eteenpäin. Jotain on siis tehtävä nyt.
hautausmaat on täynnä korvaamattomia ihmisiä, ja mitä järkee on repiä hermot riekaleiksi?
Olin kerran vastaavassa tilanteessa ja päädyin lääkäriin. Viisas lääkäri teetti minulla nopean pikatestin, jossa kyseltiin parin viimeisen vuoden aikana elämässäni tapahtuneet muutokset. Rastittelin kaikki itseäni koskevat. Joukossa oli sekä omasta mielestäni pieniä (kodin muutot) muuutoksia että isoja (puolison vankilatuomio, lapsen kuolema), jotka eivät koskeneet minua. Eri asiat oli pisteytetty eri tavoin, ja yhteispistemäärästä lääkäri sitten osasi sanoa jotain. Minun tulokseni oli, että minun ei pitäisi olla enää elossakaan. Tajusin, miten väsynyt olin, ihan kaikkeen.
Minulla auttoi totaalilepo, nukuin pari viikkoa lähes kokonaan, söin muiden tekemää ruokaa, en puhunut kenellekään mitään. Onnistui, koska oli kesäloma. Sairauslomallehan en olisi suostunut. Sain masennuslääkityksen, jota en olisi halunnut. Näin jälkikäteen ajateltuna tästä olisi pitänyt jatkaa jonkinlaisella terapialla, että olisin saanut purkaa ajatuksiani. Siinä tilanteessa minulla ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuuksia lähteä etsimään itselleni soveltuvaa terapeuttia pystymetsästä. Joku ratkaisukeskeinen lyhytterapiakin (esim. 10 krt) olisi varmasti auttanut nopeampaan nousuun.
Tein myöhemmin ratkaisuja, joita sitten kaduin, mm. irtisanouduin töistä ja päädyin paljon pahempaan paikkaan. Tie on ollut pitkä eikä kuljettu vieläkään loppuun, mutta olen saanut elämäniloni takaisin.
Tästä omasta tarinastani ei ehkä ole sinulle mitään hyötyä, mutta jos saat tästä jotain toivonkipinää tai uusia ajatuksia, niin erittäin kiva!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tehnyt joitain noista stressiteseistä tai stress scale inventoreista, ja kyllä siellä pisteet paukkuvat. Nyt on rauhallisempaa, mutta kestänee aikansa, ennen kuin voimavarat palaavat. Ja kun työelämä on jatkuvaa muutosta, ehkä ne eivät oikein palaudukaan?
Vaikka minusta toisaalta tuntuu, että voimia on enemmän - arki on vähemmän kuormittavaa ja selviän sen haasteista kohtuudella - tuntuu myös, että valmiuteni tarttua isompii kokonaisuksiin ja haasteisiin on olennaisesti heikentynyt. Mutta tämä voi olla vain tunne, olen melko kriittinen omaa toimntaani arvioidessani.
Tuo loma onkin kinkkinen juttu: tarvitsisin sitä todella, ja näen miten se voisi auttaa toipumaan. Vaan jos olen sairauslomalla, tilanne on entistä pahempi sen jälkeen, pätkätyöläinen kun olen. Kesäloma minulla on, ja neuvottelen itseni kanssa pitäisikö se käyttää töiden tekemiseen vai lepäämiseen. Ja joo, tiedän kyllä ;)
Tai sitten ihan johonkin muuhun kuin arki on, mutta ei töiden tekemiseen. Kesäloma on palautumista varten, ja veikkaan, että tarvitse sen yhtämittaisesti, ei pienissä pätkissä.
7
Kyllä voi. Olet jo nyt selvästi väsynyt alituiseen muutokseen. Kohtaus voi mennä ohi hetkellisesti kun lepäät mutta uskon että se tulee takaisin aina hieman entistä salakavalammin ja raskaammin. Sanoisin että olet ainakin kunnon loman tarpeessa, yksinvietettävän loman. Kestoksi määräisin 2-4 viikkoa. Tuona aikana vain syöt ja lepäät ja vältät kontaktia tuntemiisi ihmisiin. Rajattu kontakti uusien ihmisten kanssa on ok. Saat tuijotella takkaan tai vaikka ikkunasta ulos 1-2 tuntia päivässä, ja antaa filmin vilistä silmien edessä. Tuo olisi siis menneiden kelaamista eikä kuolemista. Vastaukset omaan tulevaisuuteen liittyen voivat löytyä omasta menneisyydestä. Kelaa elämäsi läpi.