Onko 'paheksuttavaa' jos 3.serkut seurustelee keskenään???

nykypäivänä edes tuntee noin kaukaisia sukulaisiaan? Tällä tarkoitan sitä, että tavallaan "vahingossa" voi seurustella pikkupikkuserkkunsa kanssa!

Omalta kotipaikkakunnaltani tunnen yhden pikkuserkusavioparin eikä heitä ole mitenkään paheksuttu.

Ei tuon asteisella sukulaisuudella ole käytännössä mitään merkitystä geneettisessä mielessä. Eri asia on 1. serkkujen välinen suhde, vaikka sekin on lain mukaan ihan ok.



Eli en minä ainakaan paheksuisi 3. serkkujen välistä seurustelua.

Samoin setäni kälyllä

1. serkut olisi ällöttävää ja 2. serkut myös vähän...

että ei mitään pikkulapsia..

Kyl musta on aina tosi ällöttävää jos on sukua, vaikka sitten kaukaistakin. Molemmat voi olla myös jonkun harvinaisen sairauden kantajia, joten siinäkin riski suurempi.

Ei sillä sukulaissuhteella ole tuon taivaallista väliä ellei olla lapsia hankkimassa. Se kannattaa jättää lähisukulaisten kanssa väliin, mutta muuten follow your heart.

Ei ihme ettei isi tykkää. Tosin sano vain isille: "Mitä serkumpaa, sen herkumpaa!" niin eiköhän lupa seurusteluun heltiä!

Pienillä paikkakunnilla taannoin tuollaista tapahtui kun ei voitu matkustaa pitkiä matkoja ja puoliso otettiin oman kylän tytöistä.



Itse en missään nimessä alkaisi seurustella sukulaisen kanssa, jos tietäisin hänen olevan minulle sukua vaikkapa jonkun kautta 1700-luvulta alkaen... Aina sitä ei voi tietenkään tietää, jos ei ole sukuselvityksiä tehnyt. Oma mieheni on niin kaukaa, että mahdollinen sukulaisuutemme täytyy olla useiden satojen vuosien takaa, jos sellaista sattuisi olemaan.



Niin, palaan kysymykseesi. Kyllä minä paheksuisin tuota pikkupikkuserkkuseurustelua. Suvussa kulkevat sairaudet tulevat todennäköisemmin ilmi sukulaisavioliittojen lapsissa.

Siis että jos tietää olevansa sukua, niin jättäisin semmoisen suhteen väliin.

Niin, palaan kysymykseesi. Kyllä minä paheksuisin tuota pikkupikkuserkkuseurustelua. Suvussa kulkevat sairaudet tulevat todennäköisemmin ilmi sukulaisavioliittojen lapsissa.

Siis että jos tietää olevansa sukua, niin jättäisin semmoisen suhteen väliin.

Miksi oletat, että ihmiset hankkivat aina lapsia? Jos ei ole aikomustakaan hankkia lapsia ja siitä pidetään huoli niin ei pitäisi olla kenelläkään mitään sanomista.

Se voi hyvinkin olla, että olet tavannut juuri sen oikean jonka kanssa haluat viettää loppuelämän, se vain sattuu olemaan oma serkkusi.

Eipä tuo nyt niin paheksuttavaa ole. Minun anoppini ja appeni ovat 3. serkkuja ja kaikki on mennyt ihan hyvin. Asiasta ei kuitenkaan koskaan puhuta.



Joten anna palaa, jos siltä tuntuu...

Melkein jokaisen sukuhistoriasta löytyy esim. pikkuserkusten avioliittoja. Isoisovanhempani olivat pikkuserkkuja ja jotain sukua omatkin vanhempani lienevät keskenään kun ovat syntyjään samalta paikkakunnalta ja kummankin suvut asuneet siellä vuosisatoja.

En paheksuisi kummemmin.

Tiedän itsekin monia afrikkalaisia jotka ovat menneet naimisiin serkkunsa kanssa, yksi on ihan lähisukuakin ja ihan terve lapsi heillä on.

Omasta mielestäni se on ällöä enkä voisi kuvitellakaan...

olette pikkupikkuserkkuja? Serkut ja pikkuserkut on minusta ainakin ihan ei, ei. Tuo on jo siinä rajalla. Ehkä menisi, jos ette ole olleet lapsuudessa missään tekemisissä ja ihastuneet tietämättä tuosta sukulaisuussuhteesta, mutta jos piiri pieni pyörii ja olette aina olleet tuttuja, niin hyi, hyi. Silloinhan sitä on tavallaan "tahallaan" hakeuduttu sukulaisen kanssa suhteeseen.



Tauti osasto on kanssa merkittävä kiitos ei perhettä perustettaessa.

siitä on tässä maailmassa lähdettävä. Jos vielä sattuu saamaan sairaita lapsia sukulaisuudesta johtuen tai siitä johtumatta, on aina tarjollakyökkineurologeja ja -geneettikkoja tekemän pahasuopia diagnooseja ja levittelemässä juoruja koko kaupungille ja nettiin. Että eikun menoksi, yksin jäätte. Ystäviä on turha kaihoilla sen jälkeen.

paheksuttavana. Itselläni on iso suku, enkä ole edes tavannut koskaan kaikkia pikkuserkkuja, kolmansista serkuista ei ole mitään havaintoa. En ole varmaan koskaan tavannut ensimmäistäkään, joten saattaisin hyvin seurustella pitkäänkin tietämättä asiasta. Tai mistä tiedän vaikka olisin tavannutkin, seurustellut en sentään ole tainnut.

tiedän yhden avioparin, jotka ovat serkkuja ja heillä vielä kolme lasta. Ja ihan normaaleja ovat.

Muuten, mutta jos lapsia tosiaan jossain vaiheessa tekisi mieli hankkia niin on pakko pitää mielessä, että sukusairaudet tosiaan periytyvät kovalla prosentilla ja mahdollisuudet muunkinlaisiin kehityshäiriöihin ovat paljon "normaalitapauksia" suuremmat. Mutta tämä on biologiaa, ei paheksumista.



Noin yleisesti ottaen en kyllä itse pitäisi ajatuksesta, että kumppanini kuuluisi samaan sukuun kuin minä, vaikka vain etäisestikin. Mutta sillä mitä minä ajattelen ei sinun kannaltasi taas ole tasan mitään väliä. Eli anna palaa vaan!

Suomalaiset kaikki ovat varsin sisäsiittoista, joten sairauksien periytyminen on ihan yhtä todennäköistä, vaikka ei olisi mitään sukua - kunhan nyt vain molemmat ovat monen polven suomalaisia.



Itse en tunne kaikkia pikkuserkkujanikaan enkä ole eläissäni tavannut isovanhempieni serkkuja. Mielestäni nämä eivät ole sukua, kun yhteinen isovanhempi on niin monen polven takana. Esim. samat geenit antanut isovanhempi olisi isovanhempani isovanhempi eli isoisoisoäiti/-isä. Siis henkilö, joka on elänyt ja syntynytkin yli 100 vuotta ennen minua. Minun tapauksessani tämä isoisoisovanhempi olisi syntynyt 1850-1880. Tämän jälkeen geeniperimä on puolittunut tuntemattomien kanssa neljä kertaa eli itselläni olisi tämän kolmannen serkkuni kanssa 16. osa mahdollisesti samoja geenejä. Eli siis aika vähän.

meiltä päin on ihan mahdoton löytää puolisoa joka ei ole mitään sukua, aina se jostakin kautta on! Itse hain tosin sitten kauempaa, mutta en näe tuossa mitään pahaa, se on kaukaista, vai kuinka monella teillä kolmannet serkut kuuluvat sukuun niin sanotusti? En itse todellakaan edes tiedä kaikkia kolmansia serkkujani!