Mitä sairauksia italialaisillla tai muilla Välimeren rantojen asukkailla on?
Tätä aloin pohtia, kun välimerellistä ruokavaliota on suositeltu. Ei ole mitään sitä vastaan, mutta mietin vaan, että onkohan heilläkin jotain heille tyypillisiä tauteja.
Kommentit (2)
omat alttiutensa perinnöllisiin sairauksiin. Ja nykyisin myös Välimeren maiden asukkaat kärsivät ihan samoista elintasosairauksista yhä enenevässä määrin kuin pohjoisemman asukkaatkin, ja myös ylipainoisuudesta, koska ruokatavat ovat menneet yhä kauemmas siitä mitä ne oli Välimeren ruokavalion terveellisyyden todenneen "7 countries' study"n ajoista. Sielläkin syödään hampurilaisia ja juodaan limsaa ja syödään punaista lihaa paljon enemmän kuin ennen.
Ruokavaliosta johtuvia sairauksia ei kuitenkaan ilmeisesti perinteisellä ruokavaliolla esiintynyt. Sydän- ja verisuonitaudit, lihavuus, astmat ja allergiat, diabetes, olivat erittäin harvinaisia. Samoin myös osteoporoosi, vaikka maitoa ei ole tapana ollut juodakaan. Välimeren ruokavalion tutkijathan alkuun olettivat että ruokavalion vähäinen proteiinipitoisuus aiheuttaisi terveysongelmia mutta yllättyivät kun näin ei todellakaan ollut vaan väestö oli terveempää kuin proteiini- ja lihapitoista vahvaa ravintoa syövät amerikkalaiset.
Italialaisten taudeista en tiedä, mutta olet nyt ymmärtänyt asian väärin.
Osissa Sisiliaa ja Kreeta on ollut tietyntyyppinen ruokavalio, jota nykyisin kutsutaan välimerelliseksi ruokavalioksi. Tämä ei siis viittaa sellaisenaan italialaiseen tai muuhunkaan alueen kansalliseen keittiöön. Eli jos haluat noudattaa välimerellistä ruokavaliota, googlaa aiheesta, älä syö sitä, mitä italialaiset keskimäärin syövät.