Kerro täällä salaisuutesi mitä et oikeasti voisi kertoa kenellekkään

Toinen on päihdeongelmainen ja toinen työkaverini. Kumpikaan näistä ei ole aviomieheni..

hypähtää aina voltin ja kuperkeikkaa kun näen exäni, tuntuu että hän on minulle "se oikea", en ainakaan ikinä ole ketään rakastanut niin paljon kuin häntä.



Nykyiseni (on lapseni isä myös) on tämän exäni vanha kaveri ja hän jättäisi minut välittömästi jos tietäisi kuinka paljon exäni minulle vielä merkitsee.



En usko että koskaan tulen nykyistäni rakastamaan samalla tavalla kuin tuota vanhaa miesystävääni. Enkä tätä kehtaa kenenllekään ikinä myöntää koska kaikki uskovat että ollaan superonnellisia.

Asun ydinperheessä, saman katon alla mieheni + lapseni kanssa. Tämä on kamalaa! Meillä ei ole periaatteessa mitään isompia ongelmia, asunnossa on riittävästi neliöitä ja sisustuskin kiva jne. mutta ei...ei vaan toimi. Mies ja lapsi ovat tyytyväisiä, mutta minä haluaisin pois. Haluaisin asua omillani, olla vapaa, tulla ja mennä miten huvittaa. Baareihin tai vieraisiin en kaipaa, kaipaan hiljaisuutta, omatahtista arkea ja pohdiskelua. En pidä muiden aiheuttamasta metelistä, heidän huomioimisestaan vaikkapa ruoan suhteen (molemmilla allergioita yms.), siitä että joudun olemaan usein useamman tunnin lapseni kanssa yksin. Tahtoisin vaan olla rauhassa...

Seksisuhde yli 30v vanhempaan mieheen. Olen avoliitossa, mies vapaa.

eroon mieheni lapsista.



7-vuotiaana leikin "panemista" vauvaikäisen pikkusiskoni kanssa. Sisko makasi sängyllä ja minä menin hänen ylleen tekemään panoliikkeitä. Tämä tapahtui muistaakseni kerran, mutta muistan sen vieläkin elävästi. Huh

Joskus pohdin, että miksi se yksi piti vielä tehdä.

Ja nämä ajatukset aina sillon, kun on oiken rankkaa.

Nuorimmainen on erittäin haastava ja hankala erityislapsi monine diagnoosineineen.

Saanut aina tapella terapioista ja muista hoidosta.

Ei ole helppoa lapsella, mutta ei helppoa läheisilläkään.



Näitähän ei saa sanoa ääneen.

Oikeassa elämässä en harrasta naimisissa olevia miehiä.

seurustelen saman miehen kanssa ties monettako vuotta, mutta jos joku paremman näköinen ja parempituloinen ilmaisee kiinnostuksensa minua kohtaan, laitan tuon nykysen vaihtoon.

Mulla on yksi lapsi, maailman ihanin tyttö, mutta välillä toivon että lasta ei olisi. En halua olla yksin vastuussa niin isosta asiasta. En halua olla huolissani ja toivoa ettei kukaan hullu nappaa koulumatkalla kyytiinsä. Rakastan lastani, mutta haluaisin elää yksin. Mennä ja tulla niin kuin huvittaa. Deittailla ja nähdä kavereita. Ostaa oman asunnon (tulot riittäisi nyt juuri ja juuri yksiöön, mutta ei sellaisessa voi kouluikäisen kanssa asua). Haluaisin että kotona on siistiä, mutta en jaksa siivota niin paljoa kuin lapsi sotkee. Muutama vuosi vielä...

pystyn unohtamaan, en helpolla, hellä halaus poskellesi.

Olen tätä yrittänyt miehelleni kertoa mutta ei suostu uskomaan. Haluaisin apua ja siksi häneen uskouduin. Yksinäni koen kynnyksen hakeutua hoitoon liian korkeaksi.

Sain tietää hänen sairaudestaan ennen intiimiä suhdettamme, mutta rakastuneena halusin olla hänen kanssaan.

Uskomatonta, jaan joka kohdan. Luulin olevani ainoa. Kiitos.

Asun ydinperheessä, saman katon alla mieheni + lapseni kanssa. Tämä on kamalaa! Meillä ei ole periaatteessa mitään isompia ongelmia, asunnossa on riittävästi neliöitä ja sisustuskin kiva jne. mutta ei...ei vaan toimi. Mies ja lapsi ovat tyytyväisiä, mutta minä haluaisin pois. Haluaisin asua omillani, olla vapaa, tulla ja mennä miten huvittaa. Baareihin tai vieraisiin en kaipaa, kaipaan hiljaisuutta, omatahtista arkea ja pohdiskelua. En pidä muiden aiheuttamasta metelistä, heidän huomioimisestaan vaikkapa ruoan suhteen (molemmilla allergioita yms.), siitä että joudun olemaan usein useamman tunnin lapseni kanssa yksin. Tahtoisin vaan olla rauhassa...

...mutta unohdin painaa Lainaa-painiketta... :)

kylmä ja tunteeton ihminen, pelkkää jäätä sisäpuolelta. En rakasta, en vihaa, en mitään. Minua kuitenkin pidetään empaattisena ihmisenä, ja usein autan muita.

Olen saatanallisen koukussa pieruhuumoriin ja tapaan levittää pierun ilosanomaa verkossa. Eri keskustelupalstoilla floodaan pieruviestejä ja jyrään tavalliset keskustelut alleni. City-lehden jo lopetettu Suljettu osasto-palsta oli pierutaiteeni mekka. Floodasin senkin täyteen ripulihuumoria. Rakastan sitä paskahuumoria ja pieruääniä, on ollut pakko siirtyä tänne kun ei Cityssä pääse enää trollaamaan. Onko muuten joillain hyviä vinkkejä, mihin kannattaa siirtyä pieremään virtuaalisesti?

luulen, että exäni, josta erosin jo yli 10 vuotta sitten, on ainoa mies jota olen koskaan oikeasti rakastanut. Nykyinen mieheni on seuraavaksi paras valinta, huoh.