Tunnustanko pettämisen?

tämä on outo sivu. Kun ensin epäröin että kertoako vai ei, sain vastaukseksi lukuisia älä ihmeessä kerro viestejä. Sitten kun ilmoitin etten kerro, tulee läjä kerro tai te ja lapset vaellatte pimeydessä koko loppuelämänne ja elämänne on pelkkää kurjuutta-viestejä.

Omasta puolestani voin sanoa, että en kerro. Tätä valintaa mietin ja näin oon päättänyt. En jää vatvomaan tätä asiaa. Mitä on ollu on ollu, sitä ei saa peruutettua. Mutta nyt eteenpäin elämässä. Jos mies uhkaa taas hävitä elämästämme työn vuoksi, älähdän hyvissä ajoin enkä anna tilanteen enää mennä niin pahaksi.

Kiitokset kommenteista, jatkakaa vaan keskustelua.

että AP luet tämänkin! Olet kyllä loppuun asti täysk...pää. Petät ja valehtelet, jurri ne asiat mitkä ovat pahimpia parisuhteessa / avioliitossa. Ja nekö pystyt itsellesi antamaan anteeksi? Älä koeta valehdella itsellesi. Astupa miehesi saappaisiin. Ihan turha syyllistää tai käyttää uranluontia tekosyynä, aika moni alkaisi "oirehtia" tuolla perusteella. Mikään ei oikeuta sinua ja tuo salailu / valhetelu on jo sitten luottamuksen täydellistä pettämistä.

"Onnea" valitsemallesi tielle. Avioliittosi ei tule koskaan olemaan oikeasti onnellinen, se on kulissi, mitä valheesi pitää yllä.

Kyllä, aion olla loppuun asti valehteleva kusipää. Aion viedä tämän hautaan mukanani. En erittele tässä tarkemmin sitä elämäntilannetta, jossa elin kun pettäminen alkoi, siinä oli paljon paljon muutakin kuin miehen työ. Se oli jotain semmoista, mitä en toivo kenellekään. Olisin voinut siitä huolimatta olla pettämättä. Mutta tämä ei ole nykytilanteen pointti.



Kannan tämän sisälläni lopun elämääni. Tämä on mielestäni ainoa vastuullinen tapa toimia tässä tilanteessa. Möhlin kunnolla, olen pettynyt itseeni, toivoisin että olisin ollut vahvempi ja täydellisempi. Oloni helpottuisi jos saisin kertoa. Minun oloni helpottuisi. Mutta tämän pelin saan luvan pelata yksin loppuun asti.Vaatii aikaa antaa anteeksi itselleni, mutta tiedän että aika auttaa moneen pahaan tässä elämässä.



Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa liki parikymmentä vuotta. Joidenkin vuosien kuluttua katselen tätä ehkä toisin silmin. Aion elää tavallisen onnellista peruselämää. Elämässä tulee vastaan kaikkea sellaista, mitä ei olisi voinut ikinä kuvitella etukäteen.

Hei mukava kuulla että elämä on ollut sulle hyvä. Ei mun mielestä sivusuhde ole mitenkään vaikea pala miehelle hyväksyä varsinkin kun se on ohi ja olette kuitenkin vielä perhe. Rakkaus on tärkein.



No on sitten eri asia että onko järkeä kertoa. Siirrät syyllisyytesi tuskan muodossa miehellesi jos hän vähänkään epävarma tai vaan mustis. En usko että siitä loppujen lopuksi ois mitään hyötyä suhteellenne. Uskottomuudessa on se huono puoli että siitä tulee jossain vaiheessa morkkis ja sen kanssa ois vaan sitten elettävä.



Voit osoittaa rakkauden ja arvostuksen muillakin tavoilla ja panostaa tulevaisuudessa suhteeseenne paremmin.

Onko pettäminen vaan sitä, että kaadutaan kännissä suunnittelematta tai selvinpäin suunnitellusti vieraan ihmisen kanssa petiin ja pistetään sitä sinne? Eikö toisen pettämistä ole juuri tuokin mitä ap:n mies on tehnyt eli jättänyt ilmeisesti masentuneen vaimon yksin pienten lasten ja kodin kans ja syöksynyt uraputkeen?? Eikö avioliitto olekaan auttamista myötä- ja vastamäessä?

Tuli heti mieleen kappale 'kannattaako tunnustaa jos pettää'. Haluatko siirtää oman pimeän häpeäsi rakkaasi tuskaksi ja olla sen jälkeen kuin viaton tekopyhä enkeli. Tuhoaisit rakkaasi illuusion liitostanne. Älä missään tapauksessa kerro KOSKAAN asiasta. Hautaat sen omaan salaiseen arkkuusi muiden muistojen joukkoon.

Googlella löytynee erinäisiä keskusteluja, joissa puhutaan paljon typeryyksiä, mutta joukossa on myös harkittuja kannanottoja.



Pääsääntöisesti kannat noudattavat kahta linjaa: rehellisyyden nimissä pitää tunnustaa, pyytää anteeksi ja yrittää rakentaa omaa liittoa uudelleen tai ei pidä tunnustaa, ettei aiheuttaisi tuskaa toiselle osapuolelle.



Joudut tekemään oman ratkaisusi. Itse olen päättänyt olla kertomatta. Hölmöilyni aiheutti sen verran tuskaa itselleni, etten ole sen jälkeen pettänyt. Enkä edes tehnyt mitään jaloa päätöstä, että ei ikinä enää. Tämän ratkaisun huono puoli on se, että jos ei pysty antamaan itselleen anteeksi, saa kantaa syyllisyyttä lopun elämäänsä. Kertomalla voi aiheuttaa vuosien katkeruuden, jos puoliso ei pysty antamaan anteeksi.



Pettämiseen johtaneet syyt, miehen ura ja työnteko, on minusta hyvä tiedostaa. Eiväthän ne oikeuta pettämistä moraalisesti, mutta ne kertovat, mikä suhteessa meni pieleen. Vaikka miehesi ei syyllinen pettämiseesi, hänkin olisi voinut tehdä jotakin toisin. Joku minua viisaampi on sanonut, että pettäminen on oire, ja minusta se pitää paikkansa. Kunpa vain tajuaisi, että pettämisen halukin on oire. Vaan useinhan nämä sivusuhteet alkavat otollisissa oloissa: kaksi ihmistä tuntee itsensä yksinäiseksi parisuhteistaan huolimatta, ollaan jossakin poikkeavassa tilanteessa - vaikka matkoilla - ja käytetään vähän alkoholia. Ja kappas, ikuista uskollisuutta vannoneet ihmiset huomaavat olevansa sivusuhteessa. MIssään tilanteessa ei tehdä suoranaista päätöstä lopettaa leikkimistä, mutta ei myöskään tehdä päätöstä lopettaa orastavaa sivusuhdetta. Aika monella jonkinlainen pettämistapahtuma on osa aikuistumista. Niistä käydään sitten netissä avautumassa kysymällä, että eihän suuteleminen ole pettämistä, eihän...? Vasta oman keskeneräisyytensä huomattuaan osaa varoa tässä mielessä työpaikan pikkujouluja, risteilyä ja pikkuhiprakkaa, kaveriporukan etelänlomaa jne.

Jatkat elämääsi ja panostat parisuhteeseesi ja perheeseesi. Uskon että miehesi ei antaisi anteeksi nuin pitkään jatkunutta pettämistä. Kyseessä ei ole mikään kännisekoilu vaan harkittu teko jota jatkoit yli vuoden. Itse en iki maailmassa pystyisi antamaan anteeksi vastaavassa tilanteessa. Mielestäni samalla kun petit miestäsi petit myös perheesi.



Jos kerrot miehellesi on olemassa hyvin suuri todennäköisyys että menetät ydinperheesi. Tai jos kerrot miehellesi ja jatkatte yhdessä miehesi kanssa, sinun pitää olla valmis puhumaan asiasta maailman tappiin asti. Niin kauan että petetty osapuoli tuntee että aidosti kadut asiaa ja ymmärtää syyt miksi toimit niinkuin toimit. Vaikka jätät kertomatta on edelleenkin on olemassa mahdollisuus että miehesi saa tietää jossain vaiheessa asiasta. Näillä asioilla on tapana putkahtaa esille vuosien päästä ihan mahdottomien mutkien kautta.

Älä sälytä miehellesi sitä tuskaa, jonka tieto toisen petturuudesta saa aikaan. Ainakaan, jos ei ole vaaraa, että hän saisi kuulla asiasta muualta.



Itse sain tietää miehellä olleen sivusuhde. Monien mutkien, eron, jne jälkeen olemme jälleen yhdessä. Mutta tuska nousee välillä pintaan, en luota mieheen ja tapahtunut hiertää välillämme.



Jos rakastat miestäsi, varjele häntä tuolta totuudelta. Jos et rakasta ja haluat erota - tai haluat, että elämänne on yhtä helvettiä hyvin pitkään, vaikka jatkaisittekin yhdessä - niin pidä vaan omana tietonasi.

Jos et rakasta ja haluat erota - tai haluat, että elämänne on yhtä helvettiä hyvin pitkään, vaikka jatkaisittekin yhdessä - niin pidä vaan omana tietonasi.

Siis tarkoitin, että kerro sitten, jos haluat erota tai haluat, että perhe-elämänne muuttuu tappeluksi, itkemisesksi, huutamiseksi, ovien paiskomiseksi, epäluuloisuudeksi, jne.

En usko, että mies kuulisi asiasta jostain muualta. Tietysti se mahdollisuus on olemassa, mutta se on hyvin epätodennäköistä. Kertomalla haluaisin nimenomaan lievittää omaa tuskaani. Ja toisaalta antaa miehelle mahdollisuuden itse päättää, pystyykö antamaan anteeksi ja haluaako elää loppuelämän tällaisen ihmisen kanssa. Totuuden salaamalla ajattelen suojelevani lapsiani. Olen tehnyt tyhmyyksiä. Minulla olisi aihetta maksaa niistä ja olisin siihen valmis. Mutta äidinvaisto kai neuvoo vaikenemaan. Mutta... voimmeko mieheni kanssa aloittaa täysin puhtaalta pöydältä vasta sitten kun kaikki salat on tuotu julki? En ole ikinä sen ihmeemmin syyllistänyt miestäni hänen poissaolostaan. Pyytänyt kyllä usein, että olisi enemmän meidän kanssamme. Yritän omasta puolestani antaa hänelle anteeksi sen, että jätti minut yksin niiden asioiden kanssa, joiden piti olla yhteisiä. Olemme olleet yhdessä yli 15 vuotta. Toivon nyt etten olisi alkanut suhteeseen. Toisaalta se antoi minulle siinä elämäntilanteessa voimaa ja lohtua ja auttoi ylös alkavasta masennuksesta.

Et voi lievittää omaa tuskaasi tuhoamalla toisen maailman.



Suoraan sanottuna kärsi nyt tekojesi seuraukset itseksesi.



Kyllä se ajan mittaan helpottaa ja huomaat olleesi oikeassa jättäessäsi kertomatta ja tuhoamatta perheesi.

Liitto on muuten sitten siinä ja sillä selvä

Se vain kasvaa, kun näet, miten suurta tuskaa totuus rakkaallesi aiheuttaa. Se on oikeasti tuskista yksi kauheimpia, vain läheisen ihmisen menettäminen tai pelko vakavan sairauden kohtaamisesta on suurempi tuska.



Jos kerrot, valmistaudu myös siihen, että lapsesi saavat tietää, millainen ihminen heidän äitinsä on.

Minusta se tekee ihmiselle hyvää että tunnustaa sen että koki olonsa huonoksi ja petti koska joku kiehnäsi.

Ei siinä oloaan silloin paranna vaan suhdettaan. Rehellisyys on olennaisinta ja tämä jos joku on omiaan kaatamaan suhteen jos ei kerro ja käydä asiaa pitkään ja hartaasti läpi!



Minä en ainakaan voisi elää ihmisen kanssa joka pettäisi muttei kerro asiaa. Jos sitä kerran katuu ja tahtoo jatkaa suhdetta niin avoin pitää olla.



Jos suhde kaatuu niin se kaatuu. Ei se ole mikään pointti jättää kertomatta että panee muualla ja sen kaatumisen takia ei kerro! Tuohan on oman itsekkyyden maksimointia.

Olisitteko itse sellaisen kanssa? Pettää toisaalla, valehtelee asiasta ja tulee rakkauttaan julistamaan luoksesi?



Kyllä minä pidän suuremmassa arvossa sitä joka käsittelee omat virheensä ja on niistä rehellinen.

Minusta se tekee ihmiselle hyvää että tunnustaa sen että koki olonsa huonoksi ja petti koska joku kiehnäsi.

Ei siinä oloaan silloin paranna vaan suhdettaan. Rehellisyys on olennaisinta ja tämä jos joku on omiaan kaatamaan suhteen jos ei kerro ja käydä asiaa pitkään ja hartaasti läpi!

Minä en ainakaan voisi elää ihmisen kanssa joka pettäisi muttei kerro asiaa. Jos sitä kerran katuu ja tahtoo jatkaa suhdetta niin avoin pitää olla.

Jos suhde kaatuu niin se kaatuu. Ei se ole mikään pointti jättää kertomatta että panee muualla ja sen kaatumisen takia ei kerro! Tuohan on oman itsekkyyden maksimointia.

Olisitteko itse sellaisen kanssa? Pettää toisaalla, valehtelee asiasta ja tulee rakkauttaan julistamaan luoksesi?

Kyllä minä pidän suuremmassa arvossa sitä joka käsittelee omat virheensä ja on niistä rehellinen.

Jos itse ajattelisin, niin en kyllä pystyisi ajattelemaan, että ihanaa, kun olet noin rehellinen. Kadut varmasti oikeasti.

En olisi halunnut mitään kautta tietää, että mies on minua pettänyt. En olisi halunnut elää läpi siihen liittyviä tunteita, surua, raivoa, vihaa, pettymystä, riittämättömyyden tunnetta, inhoa, kauhua, tuskaa.

Olisin paljon mielummin elänyt vaikka sitten kulississa. Mutta sitä itse tietämättä.

Helppo sanoa, että ole rehellinen ja avoimuus on parasta, jos ei ole itse vastaavaa tilannetta käynyt läpi.

En tunne (edes) tuskaa!

t. tunnoton

noin, ja haluaisi aidosta rakkaudesta ja aidosta halusta jatkaa liittoamme (eikä siis elareita välttääkseen tai roikottaakseen minua kulissi-valheessa tai mukavuusavioliitossa), niin en haluaisi olla hänen oksennusastiansa satunnaisen hölmöilyn takia. Minä luultavasti hajoaisin.



Mene juttelemaan vaikka seurakunnan papin kanssa, mutta älä sälytä syyllisyyttäsi puolisosi kivuksi. Mikään ei ole sen jälkeen kuten ennen. Puolisosi on tajunnut perheen arvon. Hänen äitinsä kuolemasta on puoli vuotta, ja hän suree yhä. Tiedän itse, mitä on, kun oma vanhempi yllättäen ja odottamatta kuolee. Siinä alkaa katsella elämää uudesta vinkkelistä, ja varsinkin sitä sitku-meininkiä. Miksi helvetissä nyt vielä siihen suruun oksentaisit hänelle oman syyllisyytesi lisäsuruksi, luuletko että sun syntisi sillä pestään pois? Ei pestä, tulee ero. Miehesi ei varmasti sellaista kestä.



Omassa isän suremisessani meni lähes kaksi vuotta. En todellakaan olisi kestänyt uutista, että äijäkin vielä on huoripukki.

...itsenhän varmaan miehesi tunnet ja tiedät, mikä hänelle olisi parasta.



Mutta jos kerrot, niin järjestäthän lapset alta pois, viikoksi vaikka mummolaan. Ettei heidän tarvitse kuulla huutoanne ja parkuanne.



Itse ainakin tuntui siltä, että sitähän ihan sekoaa. Annoin todella tulla kaiken ulos. Ja yksi ilta ei tähän riitä.



Varaa myös valmiiksi aika perhe- tai muulta terapeutilta. Itse jouduin odottamaan vapaata aikaa kolme viikkoa, ennenkuin pääsin jonkun kanssa asiasta keskustelemaan.

Nyt tuntuu että kertominen helpottaisi oloani. Minun ei tarvitsisi kantaa tätä salaisuutta. Silloin kun suhde vielä oli menossa, en halunnut kertoa. Mutta nyt kun se on ohi, todella tahtoisin.



Miehen asenne perheeseen on muuttunut. En ole varma, tajuaako hän sitä itse. Ainakaan hänellä ei ole ymmärrystä siitä, millaiseen jamaan hänen urantekemisensä minut sai. En puolustele pettämistäni, mutta kuten joku sanoi, se on oire. Olin menettänyt läheisen ystäväni, saimme 3 lasta 4 vuodessa, vastasin heistä käytännössä yksin. Sanoin kerran miehelleni, etten jaksa enää päivääkään. Hän sanoi, ettei suostu kuuntelemaan tuollaista paskaa. Olin hyvin yksinäinen ja uupunut. Sivusuhde antoi voimia, tunsin itseni naiseksi, sain hetken levätä toisen aikuisen kanssa. Ei se sen kummenpaa ollut. En ollut koskaan aiemmin pettänyt miestäni.



Mutta ehkä jätän kertomatta. Me aikuiset töpeksittiin omalla tavallamme molemmat. Meillä on yhteiset, ihanat lapset ja koti. Minua ei pidä mieheni kanssa yhdessä taloudellisest seikat tai pelko siitä mitä muut erostamme ajattelisivat. Minä tahdon elää mieheni kanssa. Ajattelin jossain vaiheessa että näin se ikuiselta tuntuva rakkaus ja lämpimät tunteet vaan häviävät. Nyt huomaan että eivät ne ole hävinneet, jostain ne vaan puskevat esiin kuin krookukset maan alta kun aurinko taas paistaa.



Heh, olipas runollista.

Minut ainakin saa vaikka exsakommunikoidma. Siis exa kommunikoimaan, sita vain tarkoitin. Katsotaan, kommunikoiko minutkin, vaikka ulkona vain olen, siis pihalla.