Tunnustanko pettämisen?

Olin se vietteleva osapuoli.

kyseinen suhde ei enää koskaan tule olemaan sellainen, minkä vuoksi ihmiset yleensä suhteessa elävät: molemminpuolisen luottamuksen ja kunnioituksen tila, jossa kumppanilta saa tukea, rakkautta ja turvaa.

Mutta oikeasti, kuinka moni ihminen elää ideaalitilanteessa? Vastaus: ei kukaan. Kompromisseja on tässä maailmassa pakko tehdä.

Jos aloittaja kertoo, niin mielestäni kannattaisi sitten aloittaa niin, että meidän on nyt parasta erota. Ja lähtee sillä asenteella. Jos mies sitten kuitenkin haluaa jatkaa yhdessä, niin siitä sitten vaan niitä ongelmia ratkomaan.

Itse en elä ideaalisuhteessa. Mutta ei suhde ollut ideaali ennen miehen pettämistäkään. Enkä tunne ketään, jonka suhde olisi ideaalinen. Sellaista ei ole.

On vaan epätäydellisiä ihmisiä ja epätäydellisiä ihmissuhteita.

Se luottamus, kunnioitus, tuki ja turva ei palaudu, vaikka ap kertoisikin miehelleen. Ne on tuossa suhteessa menetetty ikiajoiksi, oli lopputulos mikä hyvänsä.

Joten jos ap kertoo, turha odottaa, että suhde korjaantuu siitä joksikin ihanaksi ideaalisuhteeksi ja kaikki on onnellista. Jos ap kertoo, hyvä niin, hänen ratkaisunsa - mutta elämä tulee siitä eteenpäin olemaan todella pa*aa.

Onko sitten parempi, että mies ja lapset haistaa sen p*kan ja elää sen keskellä? Vai se, että pa*a haisee jossain kulisseissa ja mies ei sitä suoraan huomaa?

Edelleen, ap, suosittelen, että jos kerrot miehelle, niin järjestät sitä ennen lapset viikoksi muualle hoitoon ja pikapääsyn jollekin terapeutille tai muulle ulkopuoliselle ihmiselle, jonka kanssa keskustella.

Enkä ole katunut. Mieheni on nyt anteeksianto-prosessissa, varmuuttahan ei ole miten tämä päättyy. Mutta olemme läheisempiä kuin koskaan ja tunnen että tämä oli meille ainoa tapa "putsata pöytä" ja aloittaa ikäänkuin alusta. Ollaan oltu ikuisuus yhdessä ja liitossamme oli muitakin ongelmia kuin tämä suhteeni (ei kuitenkaan mitään mikä olisi pettämisen oikeuttanut).



Itseltäni ikäänkuin vierähti kivi sydämeltä kun sain asian kerrottua. Silläkin uhalla että liittomme päättyy. En myöskään halunnut sen perustuvan valheisiin. Mutta ymmärrän myös toisen näkökannan että ei kerrota.

kyseinen suhde ei enää koskaan tule olemaan sellainen, minkä vuoksi ihmiset yleensä suhteessa elävät: molemminpuolisen luottamuksen ja kunnioituksen tila, jossa kumppanilta saa tukea, rakkautta ja turvaa.

Mutta oikeasti, kuinka moni ihminen elää ideaalitilanteessa? Vastaus: ei kukaan. Kompromisseja on tässä maailmassa pakko tehdä.

Kukaan ei elä _täydellisessä_ suhteessa, mutta itse elän ja olen myös jokaisella kerralla elänyt nuo luettelemani perusasiat täyttävissä suhteissa, vaikka niissä monia muita puutteita on ollutkin. Jos nuo eivät täyty, en halua jatkaa suhdetta koska sellainen suhde on mielestäni yksinkertaisesti turha. Yksin eläminen on parempi vaihtoehto kuin suhde, joka perustuu teeskentelylle ja valheille. Sellaista suhdetta ei kovin monen ole oikeasti pakko valita, jos ei halua (joitakin poikkeuksia on, mutta ei niistä nyt sen enempää).

Jos nyt vähän rumasti sanotaan, niin syy siihen, että niin moni elää paskoissa suhteissa, on ihan vain siinä että ovat itse valinneet pettää ja sen jälkeen vielä valehdella. Toisinkin voi valita! Pettäminen voi joskus olla vahinkokin, mutta suunnitelmallinen, vuosia kestävä valehteleminen asiasta on aina tietoinen valinta. Ja se on oikeasti mielestäni vielä pahempaa kuin se itse pettäminen.

Se luottamus, kunnioitus, tuki ja turva ei palaudu, vaikka ap kertoisikin miehelleen. Ne on tuossa suhteessa menetetty ikiajoiksi, oli lopputulos mikä hyvänsä.

Mistä tiedät? Yhtä hyvin lopputulos voi olla, että mies havaitsee että _aiemmin_ vaimo ei ollut luottamuksen arvoinen, mutta on nyt ryhdistäytynyt (ensimmäisenä osoituksena muutoksesta tuo äärimmäisen vaikea, omia pahoja virheitä koskeva rehellisyys) ja oppinut elämässä tärkeän läksyn. Luottamus voi olla vahvempikin kuin aiemmin. Voi nimittäin olla, että mies aistii jo valmiiksi valheellisuutta ilmassa, vaikka ei täysin tietoinen asiasta olekaan, eikä ehkä ymmärrä mistä epäilyksensä kumpuavat.

Toki paljon riippuu miehen kyvystä käsitellä asiaa itsekseen ja yhdessä vaimon kanssa - sekä myös vaimon kyvystä ottaa opikseen ja aktiivisesti rakentaa uudenlaista, rakastavaa suhdetta mieheen. Voi olla, että suhde päättyy (ja silloinhan kumpikin on vapaa yrittämään uutta suhdetta paremmalla onnella ja asenteella), mutta voi myös olla, että suhteesta tulee lopulta ensimmäistä kertaa sellainen, johon todella kannattaa jäädä.

Onko sitten parempi, että mies ja lapset haistaa sen p*kan ja elää sen keskellä? Vai se, että pa*a haisee jossain kulisseissa ja mies ei sitä suoraan huomaa?

Kumman itse valitsisit ennemmin:

1. Naapurin koira paskantaa olohuoneesi matolle. Haju on karmaiseva! Siivoat paskat niin nopeasti kuin pystyt, minkä jälkeen huone tuoksuu taas raikkaalta.

2. Koira paskantaa paikkaan X, joka on talossasi sisällä, mutta niin hyvässä piilossa että et tule sitä paskaa koskaan omin avuin löytämään. Haju ei tunnu yhtä voimakkaasti kuin ykkösvaihtoehdossa, mutta kuvottavaa se on joka tapauksessa. Lisäksi koira käy joka päivä paskantamassa samaan piiloon lisää niin kauan kuin asut tässä talossa. Joudut siis kärsimään hirveästä paskan hajusta koko loppuelämäsi tai muuttamaan pois.

Itse haluaisin tietää missä se paska on, jotta voisin siivota sen pois.

Pahat asiat, joista ei puhuta ja joita ei täysin tiedosteta, ovat AINA pahempia kuin samat asiat avoimesti käsiteltyinä. Sekä miehelle että etenkin lapsille. Lapset ovat hyvin herkkiä aistimaan, että kaikki ei ole hyvin. On suuri karhunpalvelus jättää se paha sanallistamatta, muodottomaksi peikoksi ja uhkaavaksi varjoksi lasten mieliin. Ja on äärimmäisen itsekästä vangita mies ja lapset elämään tällaisessa tilanteessa, antamatta miehelle tilaisuutta itse valita, jatkaako elämäänsä pettäjän kanssa, ja antamatta lapsille mahdollisuutta ymmärtää mikä heidän kotonaan on vialla.

Lasten koko elämä tästä eteenpäin, niin kauan kuin suhde ja valheet jatkuvat, tulee olemaan tukahdutetun onnettomuuden varjostamaa. Asia voi pysyä niinkin piilossa, että lapset alkavat vasta aikuisena ymmärtää (ehkä koettuaan, miltä tuntuu olla jonkin oikeasti onnellisen perheen kotona), ettei heidän kotonaan ollutkaan kaikki hyvin. Jos vanhemmat eivät käsittele näitä asioita avoimesti, lapset eivät välttämättä koskaan saa selitystä. Se merkitsee, että heillä on hyvin huonot eväät myöskään käsitellä asiaa ja siitä mahdollisesti seuraavia omien parisuhteidensa ongelmia. Kuka voi olla niin julma ja itsekäs, että oman heikkoutensa vuoksi aiheuttaa tällaista lapsilleen?

Edelleen, ap, suosittelen, että jos kerrot miehelle, niin järjestät sitä ennen lapset viikoksi muualle hoitoon ja pikapääsyn jollekin terapeutille tai muulle ulkopuoliselle ihmiselle, jonka kanssa keskustella.

Tästä olen samaa mieltä. Lapsille asiasta tulee kyllä puhua, mutta vasta sitten, kun vanhemmat ovat keskenään "samalla sivulla". Ja pahimmat raivoamiset ja riitelyt on hyvä hoitaa silloin, kun lapset eivät ole näkemässä.

tämä on outo sivu. Kun ensin epäröin että kertoako vai ei, sain vastaukseksi lukuisia älä ihmeessä kerro viestejä. Sitten kun ilmoitin etten kerro, tulee läjä kerro tai te ja lapset vaellatte pimeydessä koko loppuelämänne ja elämänne on pelkkää kurjuutta-viestejä.

Omasta puolestani voin sanoa, että en kerro. Tätä valintaa mietin ja näin oon päättänyt. En jää vatvomaan tätä asiaa. Mitä on ollu on ollu, sitä ei saa peruutettua. Mutta nyt eteenpäin elämässä. Jos mies uhkaa taas hävitä elämästämme työn vuoksi, älähdän hyvissä ajoin enkä anna tilanteen enää mennä niin pahaksi.



Kiitokset kommenteista, jatkakaa vaan keskustelua.

Olet menneisyydessä tehnyt jotain itsekästä ja tyhmää, jonka tietäminen satuttaisi miestäsi ja luultavasti pilaisi avioliiton. Sinä haluat kertoa, koska se keventäisi mieltäsi. Toivot että tahallaan aiheutettu kriisi ja kärsimys puhdistaisi sinut tekemästäsi synnistä. Älä ole naurettava.



Kerro miehelle, jos haluat hänestä eroon. Se on varma tapa lopettaa tarpeettomaksi käynyt avioliitto.



Kerro miehelle, jos pettäminen jatkuu, sillä silloin mies ja koko perhe joutuisi kärsimään seurauksia ymmärtämättä syytä. On rehellisempää kertoa heille mikä mättää.



Muuten käy puhumassa psykologille huonosta omasta tunnostasi. Se helpottaa ja vapauttaa sinut keskittymään nykypäivään ja kaikkeen, mikä siinä on hyvää. Psykologi siksi, että hänellä on vaitiolovelvollisuus ja aikaa kuunnella.

salasuhde menneillään, olen rakastunut varattuun mieheen. Asumme kaukana, tapaamme erittäin harvoin, noin kerran vuodessa. Kumpikaan ei halua erota eikä rikkoa omaa tai toisen perhettä.

En koskaa aio kertoa miehelleni. En halua hänelle mitään tuskaa tuottaa. Salaa toivon,että salasuhde joskus päättyy, jotta voin keskittyä omaan mieheen ja lopettaa uskottomuuden. Vielä en pysty suhdetta lopettamaan. Tai sitten käy niin,että lähden uuden miehen mukaan, mutta vielä en pysty sitäkään tekemään, koska rakastan perhettäni ja palset tarvitsevat perhettä, ovat niin nuoria. En voi kertoa. Taakka on itse kannettava kun sen on ottanut. Toinen mies tekee minut onnelliseksi, vaikka yhteisiä hetkiä on todella vähän, eikä varmuutta seuraavasta kerrasta koskaan ole.

Sinä joka kehotit puhumaan papille: en mene.

Avaudun tästä vain av:lle tai miehelleni.

En kuulu kirkkoon, enkä tajua, mitä iloa olisi kertoa tämä jollekin papille. Eiköhän jeesus jo tiedä tämän muutenkin.

Tuota asiaa et pääse unohtamalla tai hautaamlalla pakoon. Kaksi ihmistä lisäksesi tietää tuosta ja se käytännössä tarkoittaa että miehesi tulee asian vielä saaman selville. Salaisuus ei pysy.



Merkittävämpi seikka on, että vaikka hairahdus on jo osaltasi taaksejäänyttä elämää jatkat miehesi häpäisemistä edelleen ja tulet jatkamaan niin kauan kuin annat hänen elää tietämäätömänä valheessa.



Miehesi typerästi uskoo kaiken olevan hyvin ja perheonnen kukoistavan. Ystäväsi eivät enää kunnioita miestäsi, josta olet tehnyt aisankannattajan. Enemmänkin he naureskelevat salaa ymmärtämättömälle tyhmyrille.



Teet ainoan moraalisesti oikean teon, kun tunnustat, otat sen mitä vastaan tulee ja luotat puolisosi rakkauteen. Tuo salailu on paljon pahempaa kidutusta kuin hetkellisen tuskan tuottaminen.

Jos tunnustat - se voi tehdä äkkikuoleman tai syventyä ja parantua pidemäällä tähtäimellä.



Miehesi saa todennäköisesti vielä myöhemmin kuulla asiasta tavalla tai toisella ja silloin sattuu ja lujaa. Minulle kävi näin.



Olisin aikaisemmin ollut samalla kannalla kuin monet täällä, että ei pidä kaataa omaan huonoa omaantuntoa toisen niskaan. Mutta itse petettynä tiedän, että parisuhteessa ei enää koskaan ole mukana omana itsenään, jos salaa tälläisen asian. Suhde tekee hiljaisen kuoleman. Kunnioita myös miehesi oikeutta tuntea sinut pohjimmiltaan.



Jos et tunnusta, petät todennäköisesti myöhemmin uudestaan.

Joku muu saa kertoa, ehka joku syvan mystinen. Tai sitten vakkarisossumme.

Ja hyvä voittaa aina.

Rehellisyys maan perii Ja hyvä voittaa aina.

Amerikkalaisissa elokuvissa ja muissa satujutuissa.

Ja ehkä sit lopuksi. Mutta valiettavasti näin ei aina käy tässä elämässä.

tässä ei ehkä käy hyvin. Mutta rehellisyys kannattaa aina.

Älä sälytä miehellesi sitä tuskaa, jonka tieto toisen petturuudesta saa aikaan. Ainakaan, jos ei ole vaaraa, että hän saisi kuulla asiasta muualta.

Itse sain tietää miehellä olleen sivusuhde. Monien mutkien, eron, jne jälkeen olemme jälleen yhdessä. Mutta tuska nousee välillä pintaan, en luota mieheen ja tapahtunut hiertää välillämme.

Jos rakastat miestäsi, varjele häntä tuolta totuudelta. Jos et rakasta ja haluat erota - tai haluat, että elämänne on yhtä helvettiä hyvin pitkään, vaikka jatkaisittekin yhdessä - niin pidä vaan omana tietonasi.

Väitätkö, ettei sinun olisi ollut helpompaa rakentaa suhdettasi mieheesi uudelleen, jos hän olisi itse kertonut pettämisestään sinulle ja ollut todella pahoillaan asiasta, verrattuna siihen että kuulit asiasta muualta? Miten voit jatkossakaan luottaa siihen, että miehesi on rehellinen myös vaikeista asioista? Kuulostaa siltä, ettei hänellä ollut aikomustakaan kertoa pettämisestään sinulle itse ja eläisit epätietoisuudessa edelleen, jos et olisi kuullut asiasta muilta.

Ei tama minua satuta. Sinua ehka, kyllakin. Hehheh!

Sitähän se on, jos pettäjä joutuu vielä parannuksen tehtyäänkin ikuisesti valehtelemaan ja teeskentelemään kumppanilleen. Ymmärrän ajatuksen, että pettäjä on sellaisen rangaistuksen törttöilyllään ansainnut, mutta asian toinen puoli on, että kyseinen suhde ei enää koskaan tule olemaan sellainen, minkä vuoksi ihmiset yleensä suhteessa elävät: molemminpuolisen luottamuksen ja kunnioituksen tila, jossa kumppanilta saa tukea, rakkautta ja turvaa.



Ainoat järkevät vaihtoehdot ovat siis seuraavat:

1. jos pettäjä valitsee olla kertomatta asiasta, hänen kannattaa lopettaa suhde ja yrittää uudelleen jonkun toisen ihmisen kanssa, jolle ei joudu loppuikäänsä valehtelemaan, tai

2. kumppanille kertominen ja seurauksien hyväksyminen, olivatpa ne mitä tahansa.



Kakkosvaihtoehdossa suhde voi myös loppua, mutta se on ainoa vaihtoehto jossa on edes teoriassa mahdollista saada suhde jatkumaan sellaisena, josta molemmat osapuolet saavat sen mitä suhteesta yleensä kuuluu saada.



Aiempi kommentoija tiivisti asian hyvin: jos suhteeseen jää, voi valita joko valehtelun ja hitaan kuoleman, tai sitten vaihtoehdon jossa kumppanin suhtautumisesta riippuen tulee joko nopea kuolema tai elpyminen. Jälkimmäinen on tietenkin se ainoa oikea valinta kummankin osapuolen kannalta. Se on myös ainoa vaihtoehto, jossa oikeasti ollaan KAHDEN ihmisen välisessä parisuhteessa eli hyväksytään, että sen toisenkin ihmisen ajatukset, mielipiteet ja teot vaikuttavat kokonaisuuteen. Kaikki muu on selittelyä ja oman vastuun pakoilua.

jo taalla naksaa ja ihanasti rxaa!