Oletko ollut masentunut?

Olenko ainoa joka ei voi hyvin..? :(

Ystävät, perhe, lääkkeet, sairaala, reipastaminen, kognitiivinen terapia, kesän valo



Ilman lääkkeitä, avoliitto kunnossa, seksi maistuu, kykenen arkeen hyvin. En erinomaisesti.

Lääkityksen sivuvaikutuksena oli masennus. Tiesin sen etukäteen, mutten olisi uskonut, millaseen mustaan helvetinloukkoon se mut ajoi. Meni täysin korvien väliin se lääke. Sain kuurin loppuun, masennus haihtui. Nyt olen taas onnellinen.

joka talvi, ja joka kevät taas elämä voittaa. Viime talvi oli pahin tähänastisista ja päätin, että jos (kun) ensi syksynä on sama tilanne, sille on tehtävä jotain.



Kaamosmasennusta varmasti, mutta se kun tulee niin pikkuhiljaa ja hellittää muutaman kuukauden kuluttua, niin ei tule hankittua mitään apua. Pitäisi varmaan, kun kuitenkin n 4 kk vuodesta menee ihan sumussa.

itse sairastanut masennuksen.Nyt toipumassa,takana rankka vaihe. Elämä tuntuu nyt toiveikkaalta!

Pelottaa mennä lääkäriin, jos ne ei ota tosissaan. Ulkoisesti minulla on kaikki "kunnossa" elämässä, mutta en pysty nauttimaan arjesta tai tekemään työt kunnolla.

mene lääkäriin.Kyllä sut tosissaan otetaan.Jos ei eka lääkäri niin mene seuraavalle.Niin itsekin tein.

Mustakaan ei ulos päin kukaan olisi arvannut.Kulissit oli tukevasti pystyssä.Nyt,kun olen toipumassa niin olen muutaman kaverin kanssa jutellut siitä vaiheesta,kun luulin ettei huonovointini näy ulos.Olen saanut kuulla,että se näkyi enemmän kun luulin.Sitä oli vaan heidän vaikea sanoa.

Elämä voittaa,usko minua :-)

-6-

Masennus on totta, kun kerrot siitä.



Minua tervehdittiin töissä "Hei Aurinko, ihanaa kun tulit taas!"



Laitoin kaiken energiani töihin. Kotona tuijotin seinään rävähtämättömin silmin. Yhtenä aamuna soitin lääkäriin, että en pääse enää sängystä ylös, en jaksa, tarvitsen apua.

Olen yksin töissä toimistoduunissa, mutta kun tapaan asiakkaita tai olen pääkonttorissa käymässä, niin pystyn aina esittämään iloista ja pirteää. Arkena vaivaa sitten päänsärkyä, ahdistusta ja tunnen itseni aivan arvottomaksi.



Olen kohta vuoden huomannut oireet, mutta koko ajan välttänyt ajattelemasta asiaa. "Kyllä surullisuus menee ohi", "huomenna on parempi päivä". "jos vaan tekisin työtehtävät kunnolla ei ahdistaisis niin paljon".



Mikään ei ole parantunut. Neljän viikon kuluttua olisi lääkäriaika. Toivottavasti uskallan kertoa synkät ajatukset.

Otsikosta selviää: olen sairastunut vaikeaan masennukseen 2000-luvun alussa.

Hoitoina: pahimpina kausina sain olla paikoissa, jossa sain elää paljolti omilla ehdoillani (esim nukuin about 16 h/vrk).

Olen ollut vuosia määraaikaiseläkkeellä.

V. 2007 kävin KBT:ssä ja sain sieltä alkeet uudellen aktivoitumiseen.

Kaksi vuotta sitten perustin oman yrityksen ja saan sieltä toimeentuloni.

Syön edelleen lääkkeitä, en uskalla jättää pois, varsinkin keväät ovat vaikeata aikaa.

En siis ole täysin terve vielä, ehkä saan syödä lääkkeitä lopun elämää. Onneksi niitä on olemassa. Olen säännöllisesti yhteydessä erittäin hyvään ja ammattitaitoiseen psykiatriin.



Tässäpä masennuksestani tiivistelmänä.