En jaksa panostaa vauvaan

Mä olen surkea äiti. Odotan kolmatta lastani. Samaan aikaan ystäväni ensimmäistä. Puhuimme tänään puhelimessa. Ystävä kertoi fyysistä ja emotionaalisista tuntemuksistaan, kuvaili toiveita ja odotuksiaan. Sitten tuli minun vuoroni. -Millä viikolla sä olet? -Häh öö emmä tiedä. -Mitä? -Niin siis emmä muista. -Miten sä et voi muistaa? -No en ole laskenut niitä, en oo ehtiny sillai keskittyä. -Et oo ehtinyt keskittyä, siis OMAAN VAUVAAN. -Niin tai siis tuollahan se möyrii, että hyvin menee vissiin, mutta jotenkin kun on nää kaikki tekemättömät työt ja laajennus ja lapset ja, emmä tiedä tää raskaus nyt on vaan tällä hetkellä ainoa asia joka ikäänkuin etenee omalla painollaan, en oo hirveesti panostanu siihen. -Et oo panostanu, siis OMAAN VAUVAAN. Keskustelu päättyi, kun aistimme molemmat, ettemme varmaankaan tavoita toistemme taajuutta tässä asiassa. On se hirveetä, että on voinut epäonnistua äitinä jollekin, joka ei ole vielä edes syntynyt ;-)