Taidan liittyä Victoria Milaniin!

... salasuhde on jatkunut nyt vuoden. On tämä tietysti rankkaakin, jatkuvaa ikävöintiä kun olosuhteiden pakosta emme voi nähdä usein (ehkä kerran kuussa). Mutta kun tietää, että se toinen on siellä olemassa ja ajattelee minua ja ikövöi yhtä lailla kuin minäkin häntä, on hyvä ja onnellinen olo. Sanokoot moralisoijat mitä sanovat.

Noin kävi minullekin mutta olen mies. En juurikaan perusta noista moralisoijien viesteistä. Salasuhteeni loppui, mutta siitä jäi todella ihanat muistot. Parisuhteeseeni ei siitä ainakaan haittaa ollut. Päinvastoin todennäköisesti kestää kauemmin. Ikävä kyllä minullakin oli raastava, mutta kyllä siitäkin on pääsemässä eroon.

Saako udella mihin suhde loppui? Itsekin olen miettinyt, että loppuukohan meidän suhde joskus, kun niinhän noille salasuhteille on tapana käydä... tietenkään en sitä toivo!

8

Itse olen nainen 35-v. ja lapsia 2. Pidän itsestäni ja ulkonäöstäni huolta ja sanoisin olevani ikääni nuoremman näköinen.



Perhe-elämä sujuu ihan hyvin, itse parisuhde on vain käytännössä kuollut. Tai no, käydäänhän me Prismassa koko perheen kanssa ostoksilla ja saatetaan jopa pidellä hetkisen aikaa toisiamme kädestä. Se siitä sitten.



Mies käyttää kaiken aikansa työhönsä eikä osaa sanoa ei, kun joku kysyy johonkin työhön liittyvään juttuun mukaan. Hyvänä esimerkkinä ystävänpäivä pari päivää sitten (meni kaikki järjestämäni ihan pilalle kun mies olikin viimehetkellä lupautunut mukaan työhön liittyvään tilaisuuteen). Sitten sen parin tunnin valveillaoloajan aikana mies on kotona väsynyt ja poissoleva.



Me ollaan kuin parhaat kaverit toisillemme. Kerrotaan toisillemme kaikki ja halaillaan. Tuetaan ja kannustetaan. Voidaan lukea toistemme tekstiviestit ja sähköpostit. Tehdään lumitöitä ja rempataan. Myös lapset ja omaisuus sitoo luonnollisesti. Mutta kaikki seksuaalinen taitaa vaan olla meidän väliltämme nyt ohi. Pahalta tuntuu. Me ei olla enää mies ja nainen toisillemme, vaan tasapuoliset kaverit, jo vuosikausien ajan. Tuo näivettyminen taitaa olla se oikea sana, siltä minusta juuri tuntuu.



Mitä tässä voi tehdä? Mies vaikuttaa sinänsä elämäänsä tyytyväiseltä. Munkin elämäni olisi ihan hyvin, jos tähän yhtälöön lisäisi vielä seksuaalisuuden ja sen toteutumisen.

Suhteen hankkimisen en uskoisi olevan itselleni ongelma. Olen luonteeltani ulospäinsuuntaunut ja saan positiivista palautetta ulkonäöstäni, voisin kai sanoa että jopa päivittäin. Oman miehenkin mukaan on hienoa, kuinka muut miehet katselevat minua missä ikinä me kuljemmekaan. Itse en tätä "katselua" monestikaan edes huomaa. Tulee aina silloin tällöin mieleen, pitääkö hän minua vain jonkinlaisena näyttely/edustus-vaimona?

Oletteko puhuneet tästä ongelmasta miehenne kanssa? Kun kerran pystytte kaikesta muustakin puhumaan? Ettekö voisi yhdessä kehittää jonkinlaista molemmille osapuolille sopivaa järjestelyä ja ratkaisua? Pelaisitte avoimin kortein, ettekä loukkaisi toisianne selän takana?

Jotkut parithan elävät esim. avoimessa suhteessa ja ovat siten paljon onnellisempia kuin aiemmin perinteisessä suhteessaan.

Jokainen pari määrittää itse oman suhteensa rajat ja mahdollisuudet.

Tähän keskusteluun voisi todeta, että ei ne miehet siellä Victoria Milanissa periaatteessa ole sen kummallisempia kuin nämä meidän omatkaan aviomiehemme....



Minä tapasin joulun tienoilla kyseisellä sivustolla todella mukavan, alykkään ja komeankin miehen. Alusta asti tuli selväksi, että hän on hyvin työorientoitunut, mutta sellainen olen itsekin, joten se kiehtoi. No, tapasimme muutaman kerran lounaan merkeissä mutta mihinkään sen läheisempään tämä ei johtanut, koska työ oli miehelle se ehdoton ykkönen.



Varmaan on toki paljon kiinni siitä, että se miesmalli, jota hakee on hyvin samanlainen. Oli sitten kyse VM-ihastuksesta tai aviomiehestä tai siitä, miten itse suhtaudun omaan elämääni. Eli ihan turhaa haaveilla löytävänsä jonkun, jolla olisi "aikaa" - tällainen tyyppi ei pystyisi minua sytyttämään vaikka periaatteessa ajatus huomaavaisesta miehestä kiehtookin.

Oletteko puhuneet tästä ongelmasta miehenne kanssa? Kun kerran pystytte kaikesta muustakin puhumaan? Ettekö voisi yhdessä kehittää jonkinlaista molemmille osapuolille sopivaa järjestelyä ja ratkaisua? Pelaisitte avoimin kortein, ettekä loukkaisi toisianne selän takana?

Jotkut parithan elävät esim. avoimessa suhteessa ja ovat siten paljon onnellisempia kuin aiemmin perinteisessä suhteessaan.

Jokainen pari määrittää itse oman suhteensa rajat ja mahdollisuudet.

Olemme puhuneet. Minun aloitteestani ja monia kertoja.

Miehen mielestä kaikki on kunnossa. Aivan täydellisesti. Kuten joku muukin tässä ketjussa jo totesi, tämä nykyinen elämä riittää miehelle hyvin juuri tällaisena. Ja miksei riittäisikään, hän voi keskittyä työhönsä täysillä eikä kotona tarvitsekaan sitten tehdä oikeastaan mitään. Hän lisäksi ilmeisesti on jossain määrin aseksuaalinen, muuten en mitenkään voi tällaista ymmärtää. Varmasti myös hormonitasoissa on pakko olla jotakin häiriötä!

Minua hän ei kuitenkaan sanojensa mukaan tahtoisi jakaa kenenkään kanssa. Ei siis itse pysty/halua/koe velvollisuudekseen suoriutua aviollisista velvollisuuksista, mutta ei tahdo minunkaan niitä suorittavan kenenkään muunkaan kanssa. Ahdistava tilanne kaiken kaikkiaan.

Olen melkoisen surkeassa ja intohimottomassa parisuhteessa näivettyvä +30-v nainen. Edustavaksikin itseäni sanoisin. Mies on työnarkomaani eikä energiaa ja aikaa riitä sitten enää kotiin ja parisuhteelle. Seksielämämme on käytännössä olematon, intohimoa tai kiihkoa on ollut viimeksi varmaan 10 vuotta sitten.

Kauhean surullista ja surkeaa. Olen antanut miehelle vuosien aikana ukaaseja ja varoituksia, kehottanut miettimään arvomaailmaansa ja työn/kodin välistä balanssia. Varoituksilla ei ole ollut mitään vaikutusta. Tämä elämä riittää kuulemma miehelle, minulle se ei vaan riitä, enkä jaksa enää esittää että kaikki olisi kunnossa.

Olenkin ajatellut liittyä Victoria Milaniin. Ehkä siellä voisi tutustua samassa tilanteessa oleviin ihmisiin omilla ehdoillaan. Onko kenelläkään kokemuksia?

Jo on hauska provo. Tuskin kukaan 15-vee vanhempi käyttäytyy noin vastuuttomasti. "Kun mulla on tylsää saan tehdä mitä haluan...."

Toivottavasti miehesi on myös yhtä kyllästynyt suhteeseenne eikä koe suurta pettymystä vaan helpotusta löytäessään hyvän syyn erota pikkupuuhailujesi tullessa julkisuuteen...

Oletteko puhuneet tästä ongelmasta miehenne kanssa? Kun kerran pystytte kaikesta muustakin puhumaan? Ettekö voisi yhdessä kehittää jonkinlaista molemmille osapuolille sopivaa järjestelyä ja ratkaisua? Pelaisitte avoimin kortein, ettekä loukkaisi toisianne selän takana?

Jotkut parithan elävät esim. avoimessa suhteessa ja ovat siten paljon onnellisempia kuin aiemmin perinteisessä suhteessaan.

Jokainen pari määrittää itse oman suhteensa rajat ja mahdollisuudet.

Olemme puhuneet. Minun aloitteestani ja monia kertoja.

Miehen mielestä kaikki on kunnossa. Aivan täydellisesti. Kuten joku muukin tässä ketjussa jo totesi, tämä nykyinen elämä riittää miehelle hyvin juuri tällaisena. Ja miksei riittäisikään, hän voi keskittyä työhönsä täysillä eikä kotona tarvitsekaan sitten tehdä oikeastaan mitään. Hän lisäksi ilmeisesti on jossain määrin aseksuaalinen, muuten en mitenkään voi tällaista ymmärtää. Varmasti myös hormonitasoissa on pakko olla jotakin häiriötä!

Minua hän ei kuitenkaan sanojensa mukaan tahtoisi jakaa kenenkään kanssa. Ei siis itse pysty/halua/koe velvollisuudekseen suoriutua aviollisista velvollisuuksista, mutta ei tahdo minunkaan niitä suorittavan kenenkään muunkaan kanssa. Ahdistava tilanne kaiken kaikkiaan.

Ole aikuinen, ota vastuu omasta elämästäsi ja kerro asiasta suorin sanoin miehellesi. Toista ei voi muuttaa, parisuhteen parantamiseksi voi ponnistella vain yhdessä ja vain hyväksyvässä ja rakastavassa ilmapiirissä ei hampaita puutteessa kiristellen ja toista uhkaillen.

Ellei parisuhteen vaalimiseen riitä molemmilta halua tulee kahden aikuisen pystyä tekemään vastuullinen päätös suhteen lopettamisesta tai sivusuhteiden hankkimisesta - avoimesti.

Silloinhan sinäkään et voi kieltää mieheltäsi pikkuiloja, joita hän ehkä -yllättäen - saattaa löytääkin suhteenne ulkopuolelta, sillä tuskinpa uhkailusi ja kirstämisesi on miehesi haluja mitenkään sytyttänyt.

Mun myötätunto on täysin ap:n puolella.

Meillä kaikilla on vain tämä yksi elämä, kannattaa todella miettiä miten sen tahtoo käyttää. Jos puhe ei tunnu ap:n mieheen tehoavan (ihan tosi, sellaisiakin ihmistyyppejä on!)



Karseinta IKINÄ on nähdä menopaussi-ikää lähestyviä naisihmisiä, jotka ovat omasta elämästään niin kovin katkeroituneita, etteivät tahtoisi sallia onnea ja iloa muillekaan. Nämä naiset ovat noudattaneet tiukkoja moraalikoodeja, he ovat tyytyneet ja ryytyneet sen innottoman ja poissaolevan miehen vähäiseen läsnäoloon ja nyt tahtovat kateellisina ja oman elämänsä käytännössä jo tuhlanneina tuomita kaikki onnellisuutta etsivät: "kun ei minullakaan ole ollut, niin ei saa olla sinullakaan!" Kateus ja katkeruus yhdistettynä elämättömään elämään rumentavat ihmistä. Tällaiset ihmiset tunnistaa myös jatkuvasta negatiivisuudesta ja huonosta itsetunnosta.



Jokainen määrittää oman elämänsä rajat ja jokainen pariskunta oman suhteensa ääriviivat. Kokeile ap siis ihmeessä Milania, ei se ota jos ei annakaan. Sieltä löytyy yllättävän paljon näitä epätyydyttävässä ja laimeassa suhteessa eläviä miesparkoja, jotka ovat siis melkein samassa tilanteessa kuin sinä. Ehkä voitte toimia molemminpuolin toistenne terapeutteina, ei sen suhteen tarvitse aina olla seksuaalinen. Kuten joku tässäkin ketjussa jo toi esiin, saattaa se virallisempikin parisuhde jatkua tyydyttävämpänä uuden tuttavuuden avulla.

Ihan Suomen maajohtajako siellä on asialla?

täällä vauvapalstalla ikään kuin muka jonkun ongelmana. Luulen, että pettäjät eivät täällä käy asiasta huutelemassa. Näin yritetään myös saada kynnystä matalammaksi, kun muka kaikkihan sitä tekevät. Kuvottavaa.

Ihan Suomen maajohtajako siellä on asialla?

täällä vauvapalstalla ikään kuin muka jonkun ongelmana. Luulen, että pettäjät eivät täällä käy asiasta huutelemassa. Näin yritetään myös saada kynnystä matalammaksi, kun muka kaikkihan sitä tekevät. Kuvottavaa.

kertokaa nyt joku kokemuksia sieltä sivustolta! kyllä kait edes yksi av-mamma on jo sinne jäseneksi asti ehtinyt???

Ajattelin lopettaa intohimottoman suhteeni. Ei se petoksella paremmaksi muutu.

Mun myötätunto on täysin ap:n puolella.

Meillä kaikilla on vain tämä yksi elämä, kannattaa todella miettiä miten sen tahtoo käyttää. Jos puhe ei tunnu ap:n mieheen tehoavan (ihan tosi, sellaisiakin ihmistyyppejä on!)

Karseinta IKINÄ on nähdä menopaussi-ikää lähestyviä naisihmisiä, jotka ovat omasta elämästään niin kovin katkeroituneita, etteivät tahtoisi sallia onnea ja iloa muillekaan. Nämä naiset ovat noudattaneet tiukkoja moraalikoodeja, he ovat tyytyneet ja ryytyneet sen innottoman ja poissaolevan miehen vähäiseen läsnäoloon ja nyt tahtovat kateellisina ja oman elämänsä käytännössä jo tuhlanneina tuomita kaikki onnellisuutta etsivät: "kun ei minullakaan ole ollut, niin ei saa olla sinullakaan!" Kateus ja katkeruus yhdistettynä elämättömään elämään rumentavat ihmistä. Tällaiset ihmiset tunnistaa myös jatkuvasta negatiivisuudesta ja huonosta itsetunnosta.

Jokainen määrittää oman elämänsä rajat ja jokainen pariskunta oman suhteensa ääriviivat. Kokeile ap siis ihmeessä Milania, ei se ota jos ei annakaan. Sieltä löytyy yllättävän paljon näitä epätyydyttävässä ja laimeassa suhteessa eläviä miesparkoja, jotka ovat siis melkein samassa tilanteessa kuin sinä. Ehkä voitte toimia molemminpuolin toistenne terapeutteina, ei sen suhteen tarvitse aina olla seksuaalinen. Kuten joku tässäkin ketjussa jo toi esiin, saattaa se virallisempikin parisuhde jatkua tyydyttävämpänä uuden tuttavuuden avulla.

Olen täällä muutamaan kertaan pohtinut seksittömyyttäni parisuhteessani vaimooni. Viesti ei ehdi kauan vanheta kun nämä moralisoijat iskevät. "Kunnolliset ihmiset eroavat ensin ja hakevat uutta sitten". Kyllä mun parisuhde on seksiä lukuunottamatta ihan ok. En missään tapauksessa aio erota. "Pettäminen" itsessään on jo varsin vanhentunut ajatusmalli. En ole milanissa, mutta jos liityn, niin kyllä siitä vaimolleni mainitsen. Minulla on kokemusta "pettämisestä" eikä se kirpaise millään tavalla eikä edes omatunto kolkuta.

Tiedän monta moraalikoodeissa pitäytyvää vanhaapiikaa ja eronnutta joiden elämä valuu ohi koska ei uskalleta seksin tai parisuhteen saralla tehdä yhtään mitään. Sääliksi käy.

jos ukkos ei koe elämässänne mitään vikaa ja on tyytyväinen, on sulla oikeus myös olla tyytyväinen.

Voihan tuota VM juttua kokeilla. Ekaks vaikka ihan puhtaasti vaan keskusteluseuraa ja kavereita ja jotakin kevyttä säpinää.

Julkisuudessa taitaa enemmän olla juttua miehistä, jotka tuohon palveluun on liittyneet. Olis mielenkiintoista kuulla naisten kertomuksia.

Ukaaseja ja varoituksia annetaan, mutta mitä itse teet sen eteen, että miehesi viihtyisi enemmän kotona?

Jos se on tommosta niin kuka viihtyisi. Mitä itse teet päivisin?

Jos teillä ei ole lapsia, niin lähde menemään jos et jaksa. Jos on lapsia niin kyllä syyttäisin vain sinua rikkoutuneesta kodista ja lapsien ongelmista myöhemmin, jos tuollaisen takia laitat avioliiton poikki. Siis pelkästään itsesi takia.

'Katsokaas, lapset, kun äitiä panetti ja teki mieli bailaamaan.'

Jos on lapsia niin kyllä syyttäisin vain sinua rikkoutuneesta kodista ja lapsien ongelmista myöhemmin, jos tuollaisen takia laitat avioliiton poikki. Siis pelkästään itsesi takia.

'Katsokaas, lapset, kun äitiä panetti ja teki mieli bailaamaan.'

Ei kai AP liittoaan poikki ole pistämässä? Mistä ihmeestä sen keksit?

Enemmän kai kyse on arjen piristämisestä. Miehellä nyt ei ainakaan luulisi olevan moitteen sijaa. Itse kun toteaa olevansa tyytyväinen elämään juuri tuollaisena kuin se on, on kai vaimollakin oikeus olla tyytyväinen? Heidän elämänsä kun tuntuu tähän mennessä olleen vain miehelle sopivaa.

Ttässä järjestelyssähän miehen elämä ei muuttuisi (saisi jatkaa tunnekylmyyttään ja työaddiktiotaan täysin rinnoin), ainoastaan vaimonsa saisi elämäänsä jotakin sellaista, jota mies ei jaksa tai kykene antamaan. Luulisin myös vaimon "motkotuksen" vähenevän kotona. Win-win-tilanne siis?

Ei kai AP liittoaan poikki ole pistämässä? Mistä ihmeestä sen keksit?

...

Win-win-tilanne siis?

Tuskin mies on nyt täysin se, mikä ilmenee tuosta subjektiivisesta kuvauksesta. Kyllä AP on aikalailla pistämässä suhteen poikki tai todella kovalle koetukselle, jos aikoo vierasta miestä. Hän on luvannut tahtoa rakastaa. Miehen ainoaksi synniksi kertoo työnarkomanian.

Eli kuka voittaa syrjähypyissä? En usko helpolla, että kukaan.

Ihan Suomen maajohtajako siellä on asialla?

ja yksinkertaisia paskahousuja.



Normaali ihminen lopettaa ei-tyydyttävän parisuhteen ennenkuin hankkii toisen. Kaksinaamaisuus ja selän takana puuhailu on hiukan säälittävän ressukan puuhaa.

Minulla oli samanlainen tilanne omassa avioliitossani, lapsiakin kaksi. Intohimo täysin kuollut, voisin sanoa, että tunteetkin. Tunsin, ettei mies arvosta ja kunnioita minua ja mielipiteitäni lainkaan. Koin olevani ruma, läski ja tyhmä. Käytännön syistä en kuitenkaan halunnut erota.



Pistin profiilin nettiin, silloin ei vielä ollut Victoria Milania, mutta suomi24:een. Löysin elämääni ihanan miehen (samanlaisessa tilanteessa kotonaan), jonka kanssa salasuhde on jatkunut nyt vuoden. Olen muuttunut siitä rumasta tyhmästä läskistä ihanaksi, seksikkääksi naiseksi, joka janoaa seksiä. :) Ja mikä parhainta, olen äärimmäisen onnellinen.



On tämä tietysti rankkaakin, jatkuvaa ikävöintiä kun olosuhteiden pakosta emme voi nähdä usein (ehkä kerran kuussa). Mutta kun tietää, että se toinen on siellä olemassa ja ajattelee minua ja ikövöi yhtä lailla kuin minäkin häntä, on hyvä ja onnellinen olo.



Sanokoot moralisoijat mitä sanovat.