Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Katu lasten leikkipaikkana taas kiehuttaa

Vierailija
15.02.2012 |

En sitten jaksa ymmärtää vanhempia, jotka antavat lähiöalueella lastensa leikkiä kadulla. Mutta milläpä ne lapset muuta oppisivat, kun vanhempansa siinä itse temmeltävät mukana ja pulkkamäet rakennetaan johtamaan kadun puolelle.



Kun omalla kotikadulla kulkee, alkaa vähitellen tulla kurja fiilis että olisi jonkun toisen pihalla kun naapuriperhe on levittäytynyt oleilemaan ja pelailemaan kadun varrelle.



Asenne tuntuu olevan se, että kotikatu olisi kuin taloyhtiön sisäpiha, jossa saa olla ja mennä niinkuin haluaa ja autojen oletetaan puikkelehtivan ja väistelevän leikkejä. Kyllä omassa lapsuudessanikin välillä tiellä leikittiin, mutta tosi kiireesti kipaistiin tien reunaan autojen lähestyessä.



Enkä suostu hyväksymään perusteluksi sitä, että olisit tyytyväinen kun joku on lastensa kanssa. Osaahan sitä moni muukin olla, mutta kotipihoilla, ei autoteillä. Enkä sitäkään hyväksy syyksi että pojat on poikia jne jne. Meillä on kolme poikaa ikävälillä 3v-13v ja heille nämä säännöt tiellä kuljetaan ja pihalla leikitään on aina ollut ihan ok.



Hyvät vanhemmat, käyttäytykää asiallisesti, turvallisesti ja kohteliaasti naapureita kohtaan ja antakaa kotikadun olla kotikatuna liikenneturvallisuutta kunnioittaen. Lähiöalueilla omat pihat ovat ihan riittävän kokoisia leikkejä varten.

Kommentit (31)

Vierailija
1/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen antanu luvan täällä okt-alueella lasten pelata myös tiellä, samoin muutaman talon päässä lapset skeittaavat tiellä kun se on asvaltoitu. Miellän ne pihakaduiksi ja koska ainoa liikenne ovat aluueen muun lapsiperheet niin jokaisen tulee vauhdissaan muutenkin huomioida, että mistä tahansa pihasta voi 2v uhmis vaikka rynnätä tielle ja pitää ehtiä pysähtyä ajoissa.

Tämän alueen läpi ei kulje mitään isoa läpiajotietä, se on paljon kauempana. Täällä ainoastaan taloille menevät tiet, joista moni umpikujia. Meillä vaalitaan kylämeininkiä täällä pks:n tuntumassa.

Jos tällainen on sinulle ongelma niin asut väärässä paikassa sitten. Ymmärtäisin vielä tilanteen, jos täällä olisi edes kenttä jossa pelata kesällä fudista tai talvella jääkiekkoa tms ja joku asvaltoitu parkkis tms missä voisi skeitata tms mutta kun kaupunki saituuttaan ei mitään näitä järkkää niin näillä mennään. Tärkeintä on se, että lapset liikkuu eikä nökötä tietsikalla.

Lapsen iän mukaan ne vapaudet on opetettu. Ei 4veellä tietenkään ole samoja oikeuksia kuin koululaisilla esim tuon tiellä skeittaamisen suhteen. Mutta sehän on selvää aina elämässä, ikä tuo erivapauksia isommille (koulu, ajokortti jne) ja pienet saa samat perässä.

minä minä minä minulle minulle minulle

Vierailija
2/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erikseen on tietty ne pihakadut joissa liikennemerkkienkin mukaan lapsia on tiellä.



Mutta herran jumala kun jengi leikkii autoteillä, en käsitä! Huomaan taas että vanhemmat elää oman napansa ympärillä, kaikkien täytyy rakastaa ja kunnioittaa heidä'n päätöstään siitä että Rauni-Petteri haluaa leikkiä ja pelata autotiellä. Ihan ku maailmassa ei ois mitään muuta kuin omat lapset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta kyllä rupeaa vähän ärsyttämään, kun nykyisin leikin ideana tuntuu olevan potkulautailla tarkoituksella auton taakse ja kyykistyä piiloon juuri kun yritän peruuttaa pihasta pois. Ja kun toisen naapurin autoileva teini kaahaa tuhatta ja sataa mutkasta, niin ihme on, ettei tällä kadulla ole vielä sattunut mitään pahempaa.

Vierailija
4/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset


Omalla kadulla törmäsi siihen että 15v antoi 10v;n ajaa crossipyörällä kadulla. Ja välillä ajoi itse mutta koko ajan keulien. Crossipyörällähän ei saa edes ajaa kadulla, ei ole vakuutuksia eikä lapsilla tietenkään ollut kypäriä.



Mutta onhan se hyvä että pojat "harrastaa" onneksi kadulla ei juuri silloin ollut muita lapsia "leikkimässä".

Vierailija
5/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen antanu luvan täällä okt-alueella lasten pelata myös tiellä, samoin muutaman talon päässä lapset skeittaavat tiellä kun se on asvaltoitu. Miellän ne pihakaduiksi ja koska ainoa liikenne ovat aluueen muun lapsiperheet niin jokaisen tulee vauhdissaan muutenkin huomioida, että mistä tahansa pihasta voi 2v uhmis vaikka rynnätä tielle ja pitää ehtiä pysähtyä ajoissa.

Tämän alueen läpi ei kulje mitään isoa läpiajotietä, se on paljon kauempana. Täällä ainoastaan taloille menevät tiet, joista moni umpikujia. Meillä vaalitaan kylämeininkiä täällä pks:n tuntumassa.

Jos tällainen on sinulle ongelma niin asut väärässä paikassa sitten. Ymmärtäisin vielä tilanteen, jos täällä olisi edes kenttä jossa pelata kesällä fudista tai talvella jääkiekkoa tms ja joku asvaltoitu parkkis tms missä voisi skeitata tms mutta kun kaupunki saituuttaan ei mitään näitä järkkää niin näillä mennään. Tärkeintä on se, että lapset liikkuu eikä nökötä tietsikalla.

Lapsen iän mukaan ne vapaudet on opetettu. Ei 4veellä tietenkään ole samoja oikeuksia kuin koululaisilla esim tuon tiellä skeittaamisen suhteen. Mutta sehän on selvää aina elämässä, ikä tuo erivapauksia isommille (koulu, ajokortti jne) ja pienet saa samat perässä.

minä minä minä minulle minulle minulle


MINÄ MINUN MINULLE

Vierailija
6/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja sitten ymmärsimme, että sehän on vain pihan jatke. Seuraavana viikonloppuna meillä tehtiin polttopuita siten, että traktori oli kadun puolella ja sirkkeli puoliksi pihassa, peräkärry siinä kadulla vieressä. Meteli oli hirmuinen, mutta vetosimme siihen, että kun ei kadulla ole liikennettä, niin kyllä sitä voi käyttää. Samoin pojat ajaa siinä täysin laittomasti mönkijöillä, mutta valittajille on sanottu, että se on yhtä sallittua kuin jalkapallo kadulla.



Meillä mummi sai uuden tuulilasin autoonsa, kun pojat pelasivat katulätkää ja osui autoon. Naapuri vaati, että täytyy laittaa vakuutukseen (mummin omaan), mutta terästäti piti pintansa ja ilmoitti, että ei rupea maksamaan sitä, että joku pelaa kadulla. Teko oli tahallinen, ei maksanut naapurin vakuutuskaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kaikki kadut ei ole samanlaisia vaan pelailee palloa koulumatkalla isommilla teillä ja jää auton alle.

Vierailija
8/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen antanu luvan täällä okt-alueella lasten pelata myös tiellä, samoin muutaman talon päässä lapset skeittaavat tiellä kun se on asvaltoitu. Miellän ne pihakaduiksi ja koska ainoa liikenne ovat aluueen muun lapsiperheet niin jokaisen tulee vauhdissaan muutenkin huomioida, että mistä tahansa pihasta voi 2v uhmis vaikka rynnätä tielle ja pitää ehtiä pysähtyä ajoissa.

Tämän alueen läpi ei kulje mitään isoa läpiajotietä, se on paljon kauempana. Täällä ainoastaan taloille menevät tiet, joista moni umpikujia. Meillä vaalitaan kylämeininkiä täällä pks:n tuntumassa.

Jos tällainen on sinulle ongelma niin asut väärässä paikassa sitten. Ymmärtäisin vielä tilanteen, jos täällä olisi edes kenttä jossa pelata kesällä fudista tai talvella jääkiekkoa tms ja joku asvaltoitu parkkis tms missä voisi skeitata tms mutta kun kaupunki saituuttaan ei mitään näitä järkkää niin näillä mennään. Tärkeintä on se, että lapset liikkuu eikä nökötä tietsikalla.

Lapsen iän mukaan ne vapaudet on opetettu. Ei 4veellä tietenkään ole samoja oikeuksia kuin koululaisilla esim tuon tiellä skeittaamisen suhteen. Mutta sehän on selvää aina elämässä, ikä tuo erivapauksia isommille (koulu, ajokortti jne) ja pienet saa samat perässä.


se että ei ole paikkaa missä skeitata tarkoita sitä että sitten skeitataan kadulla. Vaan sitten ei skeitata missään. Kyllä skeittipaikkoja on vaikka miten paljon. Kaikissa kaupungeissa on.

Fudiskenttiä on oikeastaan joka puolella. Kaupungin tehtävänä ei ole näitä hommata vaikka se ne on järjestänytkin. Suomessa on paljon yksityisiä paikkoja missä skeitata, pelata fudista tai lätkää. Sinun tehtäväsi on maksaa se lastesi puolesta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja ainakin meidän kadulla naapurin pojat osaa tosi nätisti siirtyä autojen tullessa. Talon vieressä menee mäki(tie), jota kulmakunnan lapset laskevat.

Lapsilla on aina joku mäen ylä- ja alapäässä varoittamassa autoista.

En ole nähnyt tarpeen puuttua lasten puuhasteluun, koska ovat huomaavaisia.

Alueen aikuiset osaavat varautua, ajamme varovasti. Näin meillä.


Jos et puutu niin poliisi puuttuu. Tiet eivät ole mitään lätkäkaukaloita. Siitä vaan liittymään jääkiekkoseuraan jos haluaa pelata

Vierailija
10/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä ainakaan en väistä näitä lapsia, vaan torvi soiden lapset väistävät. Ja ajan autotielle rakennettujen lumijuttujen, kuten maalit, päältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainahan sillä autoilijalla on väistämisvelvollisuus. Ei kenenkään päälle saa ajaa. :)



Minä en yksinkertaisesti ehdi reagoimaan noihin tiellä juokseviin muksuihin, varsinkin jos on pimeä ilta, ei lunta ja lapsille ei ole laitettu edes kunnon heijastimia. Ei kukaan aja tahallaan lasten päälle, tai lasten lelujen päälle, mutta jos näkyvyys on huonosti valaistulla tiellä erittäin huono, niin onnettomuusriski kasvaa.

Vierailija
12/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen antanu luvan täällä okt-alueella lasten pelata myös tiellä, samoin muutaman talon päässä lapset skeittaavat tiellä kun se on asvaltoitu. Miellän ne pihakaduiksi ja koska ainoa liikenne ovat aluueen muun lapsiperheet niin jokaisen tulee vauhdissaan muutenkin huomioida, että mistä tahansa pihasta voi 2v uhmis vaikka rynnätä tielle ja pitää ehtiä pysähtyä ajoissa.

Tämän alueen läpi ei kulje mitään isoa läpiajotietä, se on paljon kauempana. Täällä ainoastaan taloille menevät tiet, joista moni umpikujia. Meillä vaalitaan kylämeininkiä täällä pks:n tuntumassa.

Jos tällainen on sinulle ongelma niin asut väärässä paikassa sitten. Ymmärtäisin vielä tilanteen, jos täällä olisi edes kenttä jossa pelata kesällä fudista tai talvella jääkiekkoa tms ja joku asvaltoitu parkkis tms missä voisi skeitata tms mutta kun kaupunki saituuttaan ei mitään näitä järkkää niin näillä mennään. Tärkeintä on se, että lapset liikkuu eikä nökötä tietsikalla.

Lapsen iän mukaan ne vapaudet on opetettu. Ei 4veellä tietenkään ole samoja oikeuksia kuin koululaisilla esim tuon tiellä skeittaamisen suhteen. Mutta sehän on selvää aina elämässä, ikä tuo erivapauksia isommille (koulu, ajokortti jne) ja pienet saa samat perässä.


se että ei ole paikkaa missä skeitata tarkoita sitä että sitten skeitataan kadulla. Vaan sitten ei skeitata missään. Kyllä skeittipaikkoja on vaikka miten paljon. Kaikissa kaupungeissa on.

Fudiskenttiä on oikeastaan joka puolella. Kaupungin tehtävänä ei ole näitä hommata vaikka se ne on järjestänytkin. Suomessa on paljon yksityisiä paikkoja missä skeitata, pelata fudista tai lätkää. Sinun tehtäväsi on maksaa se lastesi puolesta

mutta, kun minä minä minä minulle minulle minulle. Jonkun muun pitää maksaa kun minä minä minä ja minun kakaralla on oikeus!!!!

Parempi että se liikkuu kuin istuu ja se on minä!!!!

Minä!!!1

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

julkinen maantie, missä rikkaampien rivitaloja.



Saivat siihen korokkeet, että autot ajaisivat hitaammin. Nyt ihmiset kuvittelevat, että se on pihakatu, vaikka se on ihan tavallinen ja virallinen autotie.



Mummot ja papat kävelevät käsikädessä rinnakkain ja ulkoiluttavat koiriaan. Lapset tekevät leikkinsä keskelle tietä ja pojat pelaa lätkää tiellä ja isännät kusettaa isompia koiriaan keskellä tietä.



Ja kun autot ajavat sitä tietä isoon työpaikkaan, missä on 300 ihmistä töissä niin mulkoilevat ja eivät siirry mihinkään. Trafiikkia siis riittää vuorojen vaihdossa. Mutta nämä seisoo keskellä tietä ja ei siirry ja antaa pentujen leikkiä ja karjuvat jopa, että tämä on pihatie kun tässä on korokkeet.

On kai sillä tiellä joku lapsi jäänytkin auton alle tietäkkseni.

Vierailija
14/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuossa sinun pitäisi olla vihainen ettei aikuiset ole paikalla estämässä lapsien leikkejä kadulla.



Miten kohteliaisuus liittyy tähän?



LAPSILLA EI SAA OLLA VASTUUTA ITSESTÄÄN LIIKENTEESSÄ PIENENÄ! Se on heitteillejättö jos lapselle käy jotenkin ja mamma ei ole vahtimassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ekalla kerralla tuli huomautuksia ja toisella kerralla mukana oli sossun päivystäjä, joka vei lapset kotiin ja ilmoitti, että tämä ei jää tähän.



Ihmeesti tuli kadulle tilaa kävelijöille, pyöräilijöille ja autoille.

Vierailija
16/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuossa sinun pitäisi olla vihainen ettei aikuiset ole paikalla estämässä lapsien leikkejä kadulla.

Miten kohteliaisuus liittyy tähän?

LAPSILLA EI SAA OLLA VASTUUTA ITSESTÄÄN LIIKENTEESSÄ PIENENÄ! Se on heitteillejättö jos lapselle käy jotenkin ja mamma ei ole vahtimassa.

Eiväthän he estä, vaan ovat mukana tiellä asumassa!!!!

Kohteliaisuus liittyy tähän siten, että kokeilepa itse olla se, jonka kodin edessä on aivan koko hereilläoloajan monta perhettä vanhempineen.

Käytös ei ole asiallista, se ei ole mukavaa, se ei ole kohteliasta. Olo on kuin keskellä jalkapallokenttää asuisit.

jos aikoo ammattiurheilijaksi ja tarvitsee julkista tilaa itselleen kello 9-21, niin silloinhan siihen tarvitaan jo kokoontumislupaa,ei voi olla niin että julkisen tilan saa ilman korvausta ottaa haltuunsa itselleen.

Mutta kun se on MINÄ. MINULLE. MINUN.

Minua kiinnostaa minun napa ja minä haluan liikkua ja minun lapset haluavat liikkua, mutta ilmaiseksi. Ei omassa piahssa. Ei hallissa. Ei ladulla. Ei pururadoilla.

MINÄ MINUN MINULLE.

Vierailija
17/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten määritellään katu.

Rivarin piha on voitu asfaltoida, muttei se tee pihasta varsinaista ajorataa.. Toki siinä saa silloin leikkiä.



Muuta OK- taloon.

Vierailija
18/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

edelleen koululaiset saavat täällä esim skeitata tiellä ja hyvä niin. Pulkkamäkeä en tietenkään antaisi rakentaa, se on liian vaarallinen. Samoin lätkää saa laukoa tuossa tiellä. Lumikökkäreet maalitolppina eivät estä autojen kulkua ja toki niitä väistetään. Meillä täällä ollaan anomassa näitä pikkuteitä pihakaduiksi virallisesti, että autot ovat todellakin aina silloin väistövelvollisia.

Ihannetilanteessa ois niitä liikuntapaikkoja kunnan toimesta, mutta kun ei ainuttakaan ole niin näin se vain menee. Liikunnan merkitys on liian tärkeä vrt yhden närkästyneen "kun en saa kaahata" autoilijan vuoksi.

Koululaisetkin kun liikkuu itsenäisesti muutenkin liikenteessä. Pyöräilemäänkin joutuvat autotiellä eli autoilijan on täällä pakko ollut oppia, että nopeus on syytä olla max 20-30km/h.

Minä!

Minun!

Minulle!

Vierailija
19/31 |
23.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kaikki kadut ei ole samanlaisia vaan pelailee palloa koulumatkalla isommilla teillä ja jää auton alle.


Ei ole maailma reilu. Harvoin ne röyhkeimmät ja ahneimmat ja itsekkäimämät jäävät auton alle.

sellainen jää joka kunnioittaa muita ja ottaa toiset huomioon ja käyttää katua kulkemiseen paikasta A paikkaan B.

Maailma on epäreilu. Ja joo, olen kiukkuinen. Okt-asuminen on ollut aivanhelvettiä näiden narsistien takia.

Vierailija
20/31 |
26.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuossa sinun pitäisi olla vihainen ettei aikuiset ole paikalla estämässä lapsien leikkejä kadulla.

Miten kohteliaisuus liittyy tähän?

LAPSILLA EI SAA OLLA VASTUUTA ITSESTÄÄN LIIKENTEESSÄ PIENENÄ! Se on heitteillejättö jos lapselle käy jotenkin ja mamma ei ole vahtimassa.

Jos joku tuo työpaikalle konvehtirasian, ja yksi pitää päällä koko ajan kättä ja rohmuaa kaiken, niin eihän se ole kohteliasta. Toiselle tulee fiilis, kuin ottaisi toisen omaa jos itsekin haluaisi yhden.

Sama asia jos joku perhe tai jotkut perheet ovat levittäytyneet kadulle, tulee kurja olo kuin olisi toisen pihalla.

Kaikkihan voisivat säästää ja ostaa talot 100 neliön pihalla, jos yleisestä kadusta voi tehdä oman pihan.Kyllähän tällaiset asiat sanoo normaali järkikin, mikä on kohteliasta muita kohtaan, ja paljonko on ok käyttää yhteistä omaisuutta.

Ja miettiä miltä tuntuu jos joku seisoo oman kodin edessä tiheästi.

Kyllä aikuisuuteen kuuluu osata miettiä asioita muidenkin kannalta, eikä oman navan.

Kun tekee lapsia, ei samalla tule mitään erityisiä oikeuksia mihinkään. Tulee vain oikeus kasvattaa heidät kunnioittamaan muita ja ottamaan muut huomioon. Ei tule mitään erityistä oikeutta tehdeä kadusta jalkapallokenttä. Jos huomaa, että on koti alueella, jossa omat lapset ovat liian laiskoja menemään pelikentälle, niin silloin vaihdetaan aluetta.

Eihän sitä voi kaupastakaan alkaa varastaa, jos huomaa, että rahat ovat loppu tai lapsia on tullut tehtyä liikaa.

Samoin ei voi rikkoa lakia ja tehdä tiestä pelikenttää.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi viisi kolme