Tuntuuko teistä koskaan siltä, ettette te osaa ja tajua mitään?

että oli ihan pakko tulla pelastamaan ap! =D



No joo, töissä ei ole tuota tunnetta. Voisin tosin kuvitella, että jos vaihtaisin paikkaa, niin olisin aika ulalla. Tekisin nimenomaan käskystä mitä pitää, mutta että pääsisin oikeasti jyvälle, menisi varmaan aikaa. Nykyisessä työssä olen ollut niin pitkään ja itsekin kehittänyt työnkuvaani, että veikkaan että saappaisiini astuvalla olisi taas iso homma ottaa hommat haltuun.



Mutta noin muutoin elämässä musta tuntuu usein vähn tuolta. Seuraan uutisia pintapuolisesti, tiedän about otsikoiden verran mitä maailmalla tapahtuu, joistakin asioista otan sitten itse lisää selvää. Mutta mies tykkää keskustella esim. politiikasta, eikä se reppana ole vielä tajunnut kuinka typerä vaimo sillä on! =D Yleensä kuuntelen tarkasti ja saatan sanoa jotain lehdistä luettua näkökulmaa asiaan muka omanani... Kiusallista. Sekoitan keskustelussa sujuvasti (ja toistuvasti!) esim. termit Länsirannan ja länsirannikon! =D Myös mies tietää historiasta valtavasti, mulle valitettavasti ei jää sellaiset tapahtumat päähän. Haluaisin tietää ja ymmärtää ja muistaa, mutta... huoh. Höttöä on tietämys, sinua lainatakseni! =D

voinut olla minun. Minulla on jatkuvasti tunne, että ihan vaan hyvällä onnella saan työni tehtyä, joka on välillä erittäinkin vaativaa. Saan myös hyvää palautetta mutta mielessäni pelkään paljastuvani, ihan kuin olisin joku "valeasiantuntija", joku kyllä jossain vaiheessa hoksaa, että olen tyhmä ja enkä tajua mistään mitään.

Välilä tunne on vahvempi ja joskus saatan jopa ajatella, että olen ihan pätevä työssäni.

ovat pääsääntöisesti ulalla kaiken aikaa. Tuntuu, että suurimmalla osalla ei ole omaa aivotoimintaa lainkaan, saati, että ymmärtäisivät mitään.

Joten, oireyhtymäsi lienee melkoisen normaali. Kannattaa kyllä varoa puhumasta liikaa alaistensa kanssa, etteivät ne huomaa tilaasi.

Ja jos alat liikaa kärsimään tilastasi, hankkiudu alempiin tehtäviin, niin älykkyysosamääräsi saattaa jopa nousta.

voinut olla minun. Minulla on jatkuvasti tunne, että ihan vaan hyvällä onnella saan työni tehtyä, joka on välillä erittäinkin vaativaa. Saan myös hyvää palautetta mutta mielessäni pelkään paljastuvani, ihan kuin olisin joku "valeasiantuntija", joku kyllä jossain vaiheessa hoksaa, että olen tyhmä ja enkä tajua mistään mitään.

tunnen minäkin! Pelkään, että paljastun tyhmäksi. Ajattelen, että olen jotenkin onnistunut huijaamaan ihmisiä luulemaan, että olen mukamas fiksu. Teen siis väitöskirjaa ja toimin opettajana, mutta usko itseen ja omiin kykyihin uupuu ja hidastaa toimintaani huomattavasti. Mistä muutos tähän?!

Aloitin pari vuotta sitten vaativassa asiantuntijatyössä, ja tuntuu että olen edelleen ihan pihalla. Asiaa varmaan pahentaa se, että kollegani (="mentorini") on tehnyt tätä työtä vuosikausia ja tietää kaiken ja tunnen itseni aivan vähä-älyiseksi häneen verrattuna. Olen numeroihminen ja tähän mennessä töissäni pärjännyt hienosti vain laskemalla, mutta nyt on miljoonia ja miljonia asioita, jotka pitää vain tietää ja muistaa, niitä ei pysty itse tuottamaan lukuja pyörittelemällä. Ei kai tässä auta kuin sitkeästi vaan sinnitellä, kai se valaistus minullekin koittaa jonain päivänä...

mutta onhan sille selityskin. Olen kotona ollut perhesyistä yhteensä kohta 17 vuotta.

Osaamista ja tietotaitoa mulla on muutamasta asiasta vaikka ammattiksi asti, koska olen erityislasten äiti mutta , kun ei nuo alat kiinnosta palkkatyönä, ei niissä ole mulle tulevaisuutta.

Oman entisen alan töihin en enää varmaan kelpaisi. Kehitys mennyt niin pitkälle mun kotonaolovuosina ja itsekin olen muuttunut monella tapaa. Olin mainosalalla ja nykyisin ajatusmaailmassani on esimerkiksi turhan kuluttamisen vastustaminen aika tärkeä osa. Ei oikein toimiva yhtälö..

Arjessa putoan kärryiltä monen tason politiikan ja maailmanuutisten suhteen, elän aika pienissä ympyröissä ja koitan karsia turhia mediatulvia elämästäni. Sellaiset asiat, joihin en voi mitenkään vaikuttaa, olen karsinut kuormittamasta omaa jaksamistani. Maailmantuskan tunteminen ei hyödytä ketään, helposti vaan lamaannuttaa ja sitä ahdistuu turhaan. Mutta koen sitten joskus luottamustehtävissä toimiessani, etten osaa puhua kaikesta "sivistyneesti". Sosiaalipolitiikkaa ja lähellä olevia asioita muutenkin tulee seurattua mutta muusta olen joskus ihan ulkona. Koen huonommuutta vaikka varmaan turhaan, koska olen monessa kuitenkin mukana ja tietyissä tärkeissä asioissa hyvinkin kärryillä.