Muita nuoria äitejä joita kaduttaa lapsen hankinta liian nuorena?

jos ei ole ikääkään, mutta AIKUISTUMIS kriisi ja kriisi ottaa vastuuta omista elämän ratkaisuista, jotka vaikuttaa muihinkin ihmisiin.



Hei, ei kestä kauaa kun tilanteesi jo helpottaa, lapsi kasvaa koko ajan. Usko pois. Ei elämän tilaisuutesi mihinkään karkaa sillä välin. Miettikää miehesi kanssa yhdessä mitä kivaa voisitte elämässä kehittää, että saisitte elämänkokemuksia ym. mikä tekis teidät molemmat onnellisiksi. Mielellään sellaisia johon vois lapsikin mahtua mukaan. Matkustelu tms. Opiskelemaan ja töihinkin hyvin ehdit vielä, miksi et laita lasta hoitoon kuten moni muukin ja ota töitä vastaan? Harrastuksia?



Rakkautta et saa rahalla, mieti tarkkaan mihin treffitarjouksiin lähdet mukaan, sillä niillä tuppaa olemaan peruuttamaton vaikutus nykyiseen mieheesi ja lapsesi onnelliseen perheeseen. Ei eronneena ole sen helpompaa tai onnellisempaa. Kaikilla pienten vauvojen ja lapsien äideillä taatusti on rankkaa ja ainakin minua ahdistaa välillä, kun tuntuu ettei omaa elämää ole (juuri nyt tiedän). Ja olen kaksi kertaa ikäisesi suunnilleen! Mutta se helpottaa. Kanna vastuu lapsestasi, oma elämäsi löytyy taas ihan pian, pääset töihin ym. Muutama vuosi ja tilanne on jo varsin erilainen. Kärsivällisyyttä sinne!



Saatkohan lähipiiristä apua isovanhemmilta tms. Ja muista olla kiitollinen jos sinulla on luotettava ihana mies, joka suostuu ilmeisesti nuorena miehenä elämään kanssasi lapsiperheen elämää. Tsemppiä täältä! Luota siihen et elämä järjestyy kyllä, aikanaan ja omalla tavallaan.

Ahistaa myös kun jotkut tilanteet vaativat mua kertomaan että olen äiti ja myös avosuhteessa. Kukaan joka ei sitä tiedä, ei usko sitä päällepäin, enkä asiasta halua puhuakaan. Kun tulee tilanteita missä on pakko kertoa olevani alle 1vuotiaan äiti, niin niistä tilanteista tulee.. ahdistavia, kiusallisia. Mua aletaan kohdella eritavoin, en tiedä mistä aina johtuu..

Olisit kuitenkin ylpeästi äiti, kun kerran sitä olet. Luulen, että sellainen sun etukäteen häpeilevä asenteesi on se, joka saa ihmiset kohtelemaan sua eri tavoin. Mun on ainakin vaikea suhtautua ihmiseen, joka HÄPEÄÄ puhua lapsestaan, sitten kun se (lapsiasia) tulee ilmi ja siihen yhdistää sen aiemman häpeilyn, niin kyllä se antaa ihmisestä vähintään omituisen ja vääristyneen kuvan.

Uskon ja monin tavoin ymmärrän kertomasi, mutta sanot kuitenkin ettet kadu lastasi, vaan ajankohtaa. Näytä se kaikille, näytä että sinä olet nuori äiti, SELLAINEN nuori äiti, joka pärjää! =)

Sain myös lapsen tasan 20-vuotiaana. Ikinä en ole päivääkään katunut ja silloin ei tosiaan kiinnostanut mikään muu kuin se lapsi. Muistan kuinka oikein nautin siitä kun joku kysyi ikääni ja sitten selvisi että minulla on lapsikin niin voi ihanuutta sitä päivittelyn määrää, hyvällä tavalla :)

Edelleen nautin siitä kun vien lapseni eskariin niin olen se nuorin äiti ja kun kaupassa kuljetaan niin tuntuu että voisin pakahtua ylpeydestä lastani kohtaan, ihanaa!

Sun täytyy toi oma asenteesi nyt vaan saada kondikseen niin muukin elämä helpottaa samalla. Muistan omat ajatukseni vauva-ajalta ja ne oli : Näytän koko maailmalle että mä pystyn tähän paremmin kuin muut :)

saanut lapset nuorena, enkä kadu. Opiskelut, työt ynnä muut olen saanut suoritettua ja järjestettyä, hieman soveltaen.



Voisiko olla nyt niin, että sinulla tosiaan on jotain kriisiä tai muutoin paha olla ja kohdennat syyn nyt väärään paikkaan eli lapseesi? On olemassa myös ihmisiä, jotka kokevat asiat aina hieman negatiivisesti. Jos sinulla ei olisi lastasi, niin voi olla, että kadehtisit niitä joilla lapsia on.



Eiköhän noita vapaudenkaipuu ym. ajatuksia tule välillä kaikille, oli ne lapset hankittu missä iässä tahansa. Koskaanhan ei ole täydellinen aika.



Nyt vaan löydät itsestäsi sen kypsyyden hyväksyä asian ja jos jotain todellista parannettavaa elämässäsi on, niin lähde tavoittelemaan sitä lapsen ehdoilla.

Tiedätkö mitä:



kun sinä olet 3-kymppinen tai vähän ylikin niin silloin sun elämä on erittäin helppoa, kun taas sun kaverisi kärvistelevät vaipparallin, imetysten, yövalvomisten ja päiväkotirallin uuvuttavassa oravanpyörässä.



Kuulostaa varmaan kaukaiselta, mutta se tulee väkisinkin sulle vastaan :)



(ellet sitten itse aio tasaisesti lisääntyä 4-kymppiseksi saakka)

Mä en ole tippaakaan katunut, päinvastoin. Sain lapseni 19-vuotiaana ja 25-vuotiaana opiskelujen lomassa.



Voi taivas jos nyt joutuis pohtimaan lasten hankkimista, jäisin varmaan ikuisiksi ajoiksi pohtimaan eitä ja juuta, ja homma menis lopulta ohi. Nyt tulis kamalia paineita, että elintaso romahtais kun ei enää olisi säännöllistä palkkatuloa johon on viimevuosina tottunut. Sit ahdistais sen totutun oman ajan häviäminen. Nyt kun noi lapset on tossa, elämä on mennyt aika sutjakkaasti ilman turhia pohdintoja.

kaduta, mutta tuon epävarmuuden tunteen muistan itsekin. Nyt olen lähempänä kolmeakymppiä ja erityisen tyytyväinen, että lapset on tehty.



Älä häpeile äitiyttäsi, ole rohkeasti mitä olet. Arvostelua tulee aina, huolimatta siitä minkäikäisenä on lapset tehnyt. Milloin on liian nuori ja milloin vanha, sitten taas toisinaan on huono äiti jonkun muun syyn vuoksi:)



Itseluottamusta peliin, ei mene pitkään kun lapsesi on isompi ja en usko, että silloin enää tunnet niin..

up