G: Mikä on todellinen unelmasi - ja mikä on todellisuus?

Todellisuus on että olen ollut ilman tupakkaa pari vuotta.



Olen muuten kuuden lapsen onnellinen vanhempi

tulinen seksisuhde tuttuun nuoreen mieheen. Todellisuus: se ei halua olla mun kanssa missään tekemisissä enää.

Että ihmiset pitäis huolta toisistaan

ja itsestään.

Lihansyönti lakkais.



Mä en voi toivoa omaan elämääni enempää. Kaikki on jo plussaa, enemmänkin.



Toivon että tää ketju saa myös näkemään niitä oman elämän ihanuuksia, havahtumaan siihen että unelmia saa olla mutta ettei vertaa omaa elämäänsä johonkin sitku-tai josvaan-tilanteisiin niin että kaipaa aina jotain muuta. Tai jos kaipaa oikeasti niin sitten pitää mennä sitä kohti mitä sydän sanoo. Elämä on niin lyhyt että hujahtaa äkkiä ohi.

Minä elän unelmaani. Tai en ainakaan tätä lähtisi vaihtamaan mihinkään.

Olen onnellisesti naimisissa, useampi lapsi, ihana talo jota kunnostamme. Onhan meilläkin omat ongelmamme, mutta niin niitä on jokaikisellä ihmisellä eikä ne maailmaa kaada, päinvastoin.



Se mikä tästä puuttuu, olisi olla taloudellisesti riippumaton. Olisi ihana kun vain voisimme keskittyä olennaiseen: elämiseen.

Asuisin ihanassa, tilavassa ja valoisassa omistamassamme Jugendhuoneistossa Helsingin kanta-kaupungissa, asunto olisi todella tilava, olisi erikseen eteishalli, kaikille lapsille omat huoneet, sauntatilat, ruokasali, kirjastohuone, ihana parveke, kaikin tavoin ihana asunto ihanalla paikalla.



Lisäksi meillä olisi max tunnin ajomatkan päässä valkoinen, vanha, iso huvila merenrannalla Esim. Porvoon, Sipoon saaristossa.



Meillä olisi koira.



Olisimme niin varakkaita, että minun ei tarvitsisi mennä töihin, vaan voisin jättäytyä kotiäidiksi, leipoisin vain pullaa päivät pitkät, siivoskelisin ja huoltaisin kotia kaikki päivät, ulkoilisin koiran kanssa kaikessa rauhassa, ikinä ei olisi kiire minnekään, olisi aikaa esim opiskella kansalaisopistossa kaikkea mielenkiintoista, eikä tarvitsisi ressata aikatauluista. Sisustelisin harrastuksena ja kävisin ratsastamassa päivisin kun on aikaa, minulla olisi siis oma hevonen ja auto.



Todellisuudessa asumme vuokralla ylipienessä asunnossa Helsingissä. Olen vajaa nelikymppinen, ja meillä on kyllä mökki, mutta sinne ajaa kahdessa tunnissa ja edessä on mittavat remontit, jotka tulevat nielemään vähiä rahavarantojamme. Säästöjä ei ole, rahareikiä kukkaromme täysi.

koko omaisuuteni mahtuisi selkäreppuun ja voisin kiertää maailmaa vapaana kuin taivaan lintu. Tietenkin olisi kiva, että tilillä olisi sen verran rahaa, että sen voisi tehdä mukavasti.



Todellisuudessa olen kotiäiti, naimisissa rakastamani miehen kanssa ja minulla on kaksi ihanaa lasta. Asumme ahtaassa mutta viihtyisässä paritalonpuolikkaassa pääkaupunkiseudulla. Onnellinen olen näinkin :)

hollywoodiin. olen yrittanyt taivutella hanta suostuaan omiin unelmiini, siis pidattaa suomessa. jos ymmarratte mita tarkoitan. en nyt kuitenkaan kasirautoja laittaisi, mutta komeroon voisimme sulkeutua jossakin vintilla.

olisi olla varakkaan miehen vaimo, jonka ei tarvitse käydä lainkaan töissä. Shoppailisin ja matkustelisin ja ratsastelisin omilla tiluksillamme päivät pitkät. Todellisuus on että olen tavallinen työtätekevä 38-vuotias sinkku jolla ei ole edes köyhästä kumppanista tietoakaan, saati varakkaasta ;)

rannikkokaupungissa perheeni kanssa. Tekisin töitä 2-3 päivää viikossa, muuten viettäisin aikaa perheeni, koirien, hevosten ja puutarhani parissa. Kävisin välillä koko perheen kanssa ja välillä vain mieheni kanssa kahden Lontoossa viikonloppureissulla, asuisimme mukavissa hotelleissa, shoppailisimme ja katsoisimme uusimmat musikaalit/teatterit/baletit ja söisimme ravintoloissa.



Pari kertaa vuodessa kävisimme Suomessa ja ehkä kerran talvella jossain lämpimässä maassa. Lunta en näkisi kuin ehkä parin viikon ajan vuodessa.



Todellisuudessa olen kokopäivätöitä tekevä ylistressaantunut perheen äiti pk-seudulta ja tällä hetkellä koen jotain taistelunjälkeistä helpotusta kun näen vihaamani lumen katoavan takapihaltamme. Joka perjantai rojahdan sohvan nurkkaan, suljen silmät ja totean että luojan kiitos tämäkin viikko on ohi : DD



kiva ketju!

Lapsia on vain kolme ja se onnellisuuskin on usein kovin hukassa.

hyvän ja keskituloisen tai rikkaan perheen aikuinen tyttö, jolla on kova ura, ihana mies, lapsia ja taloudellisesti turvattu elämä, johon kuuluu mahdollisuus matkustella 4X vuodessa ja kunnon asunto Hki kantakaupungista ja merenrantamökki!



Oikeesti olen korkealle koulutettu ja uraa luomassa oleva 3-kymppinen nätti nainen, jolla on kiva mies ja pieni asunto kantakaupungista Hgistä. KV- tehtävät toiveissa, samoin perhe n. 5v päästä. Tiukilla ollaan kuitenkin, koko ajan ponnistellaan et on hyviä töitä ja ei velkaannuta, koska vanhempien perintönä on köyhyys: häät maksettu itse, opintolainat niskassa ym perhetausta rikki, vanhemmat eronneet ja aiheuttaneet meille niin paljon surua.



Monesti mietin että nyt kun olen 30v. onko tästä vielä mahdollista ponnistaa niin että olisi ne lapset, ura, mökki ja talo?? Helsingin hinnoilla tuntuu, et täyttä utopiaa...

ja sitä ei vaan oo, eikä näy ainakaan ihan lähitulevaisuudessa. :(

olla ihailtu, taitava ja älykäs muusikko, jonka varakas mies mahdollistaisi taiteilijaelämän. Matkustelisimme paljon, liikkuisimme kulttuuripiireissä, kodissamme kävisi usein illallisvieraita, loihtisin uskomattomia aterioita, emännöisin kauniina, naisellisena ja älykkäänä liihotellen. Lapset olisivat hyväkäytöksisiä ja ihastuttaisivat luovilla taidoillaan.



Todellisuudessa olen harrastelijamuusikko tavallisessa akateemisessa työssä, ja elämäni on haalea häivähdys unelmastani.

Iso, vanha talo kaupungin ulkopuolella omassa rauhassa. Rahaa matkustaa ulkoimaille 2 kertaa vuodessa. Huvila järven tai meren rannalla. Varaa olla kotiäitina kun lapset pieniä. Iso tukiverkosto johon turvautua kun tarvitsee hoitoapua.



Todellisuudessa asumme keskellä asuinaluetta liian pienessä talossa ja teen töitä vaikka nuorin on alle 2 v. Meillä on harvoin varaa matkustaa ulkomaille emmekä omista huvilaa. Turvaverkosto on olematon.

asua rakastamani miehen kanssa etelä-Ranskassa. Tekisimme töitä sieltä käsin (mahdollista) ja nauttisimme elämästä ja toisistamme.



Sen sijaan asun pk-seudulla ja olen naimisissa ihan toisen miehen kanssa.

Olisin kuvanveistäjä, suurista ikkunoistani avautuisi merimaisema. Olisin naimisissa miesystäväni kanssa ja meillä olisi yhteiset aikuiset lapset.

Sen sijaan olen työssäkäyvä, eronnut, kivat aikuiset lapset ja seurustelen naimisissa olevan miehen kanssa.

Asuisin Beverly Hillsissä valtavassa kartanossa. Olisin naimisissa unelmieni miehen kanssa jonka paras ominaisuus olisi tosiaan miljardin dollarin omaisuus. Meillä olisi tämä poika joka minulla on oikeastikin ja pieni prinsessa. Minulla olisi mahtavat sosiaaliset taidot ja vaikka olisinkin saanut loppututkinnon suoritettua, olisin vain edustusrouvana tai sitten seurustelisin lasteni kanssa. Englantia olisin oppinut puhumaan täydellisesti ja palvelijat hoitaisivat kaikki kotityöt ja lapset silloin kun minulla olisi parempaa tekemistä.



Todellisuudessa sairastan aspergerin syndroomaa minkä takia en tule paljon kenenkään kanssa toimeen. Töitä ei ole eikä tule, opinnot olen jättänyt kesken. Olen naimisissa miehen kanssa jota en rakasta ja asumme Hgissä aivan liian pienessä asunnossa.

Sitten meninkin naimisiin miehen kanssa, joka nöhjöttää kotisohvalla, eikä lähde mihinkään. Eikä halua laittaa rahaa matkusteluun.



Onneksi kävin nuorempana puoli maapalloa läpi, nyt yritän sinnitellä muutamalla ulkomaanmatkalla vuodessa. Muuten ei pää kestäisi.



Kun lapset muuttavat pois kotoa, lähden yksinäni maailmanympärimatkalle, jos en saa miestä mukaan.

vaikka linnassa.

Ettekö uskalla haaveilla tähteydestä vai ettekö myönnä sitä?