9kk ikäisellä kuume viidettä päivää.
lisäksi on nuhainen. pitääkö mennä lääkäriin? ruoka maistuu kohtalaiseti, pissaa ja kakkaa normisti. onko lääkärin paikka jos kuume jatkuu näin pitkään?
Kommentit (8)
lapsella voi olla esimerkiksi korvatulehdus, joka ei mitenkään muuten oireile (meillä on lapsilla ollut pahakin korvatulehdus, joka ei ole kuitenkaan aiheuttanut itkuisuutta).
Sinänsähn kuume voi jatkua korkeana pitkäänkin lapselta, mut tulehdustaudut on hyvä sulkea pois, kun lapsi on vielä noin pieni kuitenkin.
meillä lastenlääkäri sanoi että viidentenä kuumepäivänä ehdottomasti lääkäriin, voi tarvita vaikka antibioottia. Vie vie ole kiltti.
t. 10 kk ikäisen vauvan äiti
Silloin lääkäri osaa jo kuunnella missä tulehdus vaivaa.
Alle 1- vuotiaan vien jopa nopeammin jos lykkää kovan kuumeen tai kuumeeseen ei lääkkeet tehoa kuin hetkeksi. Jälkeisessä tapauksessa nopeutan isommankin lapsen lääkäriin viemistä.
kuitenkin voi olla korvatulehdus, ja pienellä on silloin aika epämukava olo koko ajan...
että vauvarokko on hyvinkin todennäköinen vaihtoehto noilla oireilla. Kävisin kuitenkin lääkärillä varmistamassa, että kaikki on ok.
Silloin lääkäri osaa jo kuunnella missä tulehdus vaivaa. Alle 1- vuotiaan vien jopa nopeammin jos lykkää kovan kuumeen tai kuumeeseen ei lääkkeet tehoa kuin hetkeksi. Jälkeisessä tapauksessa nopeutan isommankin lapsen lääkäriin viemistä.
Mun lapsella oli tuon ikäisenä aika kova kuume, ei muita oireita. Vein viidentenä päivänä lääkäriin. Lääkäri pyysi tulemaan seuraavana päivänä uudestaan, kun mitään ei löytynyt. Samana iltana lapsen peitti sitten näppylät, oli vauava-rokko, jossa kuume kesti normaalia kauemmin. Jos huolestuttaa, käy lääkärissä.