Laulatteko/lorutteletteko lastenne kanssa?
Lapsi on 1,5v ja tajusin ettei me juurikan olla laulettu. Loruja ei olla kerrottu yhtään, koska minä en osaa yhtään. Olen yrittänyt opetella, mutta mikään ei ole jäänyt päähän.
Kommentit (6)
odotusajasta alkaen lapselle. Koko ajan laulellaan, mitä vaan mieleen pälkähtää. Vaikka että Kohta mennään ulos, sitä ennen syödään... ei niiden laulujen tarvitse olla edes oikeita lauluja, pääasia että lapsi kuulee musiikkia. Paljon itse kyllä laulan ja soitan cdltä oikeaakin musiikkia. ja lorutellaan tosi paljon myös.
Lapsi on nyt tasan 2v ja laulaa paljon, myös omakeksimiään lauluja. Samoin riimittelee itse paljon.
googlaa nyt ensin vaikka youtubesta haulla Lastenlaulu. Opettele niistä lauluja joita voit rallatella lapselle.
Lorujakin löytyy varmasti googlella.
ja virittää lapsen oppimisen, ilon, tunnetaidot, vuorovaikutuksen, ominaista myös alkukantaisissa kulttuureissa, että sanoisin melkein et ihmisyyden perusta; suuri lahja lapselle. loruilla ja laulella voi omastakin päästä, keikutella rytmissä yms
disney junior ja päälle ja teen kaikkee muuta sinä aikana,lauleskelin joskus kun oli nukahtamisvaikeuksia,ennemmin lapsen kanssa sit rakennellaan junaradalla tai dubloilla tjn,kyl mä laulan mut en mitää lastenlauluja,ihan radio kamaa :) Ja musiikki tv on sitä varten ja radio,lapsi tanssii siin messissä :)
Onhan meillä toi wii sing tossa jonka kanssa luritellaan :)
Lauletaan ja välillä lorutellaan. Lapset tykkäävät hirveästi, molemmat ovat selvästi musikaalisia. Nuorempi lapseni (1v9kk) osaa jo monta laulua ulkoa. On muutenkin verbaalisesti lahjakas. Eilen lauloi ulkoa Hämähämähäkin kaikki säkeistöt. :) Lauletaan yleensä sängyssä osana iltarituaaleja.
Todella paljon lorutellaan ja lauletaan! Olen hakenut kirjastosta laulukirjoja ja opetellut laulujen sanoja - kyllähän niitä lapsena koulussa opittiin, mut unohtumaan ovat päässee ja nyt olen palautellut mieleen =) Sävelillä ei ole niin väliä - olen todella epämusikaalinen, mutta eipä ole vauva (nyt 1v3kk) valittanut - todella kiitollinen yleisö! Samoin loruttelen paljon, luemme lorukirjoja yhdessä. Lapsi tunnistaa, reagoinnista voi päätellä, useita loruja kuvista, samoin lauluja parista ekasta sanasta. Parilla eurolla saa niitä pahvikuorissa olevia lastencd-levyjä, niissä on ihania, vanhoja lauluja. Kirjastossa ja kirjojen ja levyjen yhdistelmiä. Esim. Kirsi Kunnaksen lorut ovat ihania, Pikku Pegasos on aivan mahtava lorukirja! Loruilla ja lauluilla saa monta itkua loppumaan ja lapsen viihtymään eri tilanteissa (pukiessa, autossa, nukutettaessa yms.). Siitä vain alat laulamaan ja loruilemaan sydämesi kyllyydestä - se on ihanaa =)